Joulun aikaa...

Joulun aika on jotenkin aina niin kovin tunteikasta aikaa.. Ku jouluaamu koittaa, sitä lähtee töille sellanen lämmin tunne sydämessä, on sellanen erityisen hyvä mieli. Myö saatiin joululahjakin etukäteen, jo 23. päivä, kun Isoiita poiki melkosen kokosen sonnivasikan, Mistelin. En tiedä, mutta kyllä se vaan jouluna eläinten seassa on jotenkin niin onnellinen olotila. Lehmät on kuullu kaikki ne muutaman muistamani joululaulun jo hoiloteltuna varmana kyllästymiseen asti, enneku aatto ees on.. Ihmekkös noilla on ollu aamusella kiireentuntua pihalle, vaikka joulu on kiireetöntä ja rauhaisaa aikaa.. Olihan tuo ihana aattoaamuna hilpasta puuronkeittoon ja nautiskella kahvia siinä ohessa.. Vetästä pienet päikkärit jouluntuoksuisessa kodissa sohvalla Minkun kanssa maha pullollansa riisipuuroo.. Kiehulla keitelty, tietenkin.. 

Joulun aikaan tehään työhommilla se, mitä on välttämätön tehhä, että ennätettäisi olla koko porukalla mahollisimman paljon yhessä. Arki ja kaikki spessuhommat ku tuppaa viemään aikaa aina perheeltä. Tänä joulunahan hommat suju mutkattomasti, eikä tässä tarvinnu säheltää mitään erityistä vasta, ku tänä päivänä. Ellu ei ala toipua viikontakaisesta poikimisestaan. Oli jo paljon paljon parempi useamman päivän, ku viime viikonloppuna eläinlääkäri kävi sitä lääkihtemässä. Muuttu taas jotenkin niin poissaolevan nuuleaksi, niin soiteltiin sille eläinlääkäri kahtomaan, mitä tässä voisi tehä. Lääkekuurille se taas joutu, entinen loppu vasta muutama päivä sitten. 

Siinä justiisa eläinlääkäri lataili ruiskuja valmiiksi, ku sähköt hävis.. Puhelimen taskulampun valossa sipisteltiin loppuhommat ja jatkoin siitä suoraan laittelemaan pikkuvaltraan agrea kiinni poikien avustuksella.. Isännällä oli kiirusta toisiin hommiin, niin arvelin puhelintuella selviäväni.. Kävi se kiireisen näkösenä siinä navetalla pyörähtää, että ois alkanu virtoja viritellä. Tuumasin, että ei passaa jäähä nyt sitä vatuloimaan, ku kiire on jo muualle.. Kyllähä myö se lopulta toimintaan saatiin.. Vaan taas kynsharjalla kaikkea sitä mönjää käsistä hinkatessa mietin, millonkaha sitä ihan tosiaan oppii käyttämään hanskoja.. Sellasen yhen järkyttävän öljysen jutskan älyän jo käsineet kädessä laittaa paikalleen, ku kerran erehdyin sen tekemään ilman.. (isäntä just kerto taas monennenko kerran, että se on nivelakseli... se öljynen jutska)

Oikkupeikko lypsää, ulkosauna on lämpeemässä, eläimillä ruokaa ja kaikki hyvin...

 

 

.

Mitäpä kuuluu kukkuluuruu...

Onhan ollu hiljasta täällä blogin puolella, kun ei tässä kiireiltä ole joutanu asettua koneen äärelle kirjottelemaan.. Vuos lähenee loppua, ja yritetty tässä ottaa loppukiriä Stellan kanssa ykkösten metästelyssä vaihtelevalla menestyksellä.. Hyvin jos oisikin menny, ni tässä voisin hehkutella sen saavuttaneen käyttövalioon oikeuttavat tulokset, vaan pah. Yhtä uupuu ja sitä koetellaan saada aikaseksi, jahka joulusta on selvitty ja vähä tunteet tasaantunu tuosta viimeisimmästä yrityksestä. Ehkä sitä ei viikon päästä enää niin muista mitään eilisestä..

Isäntä on ahkeroinu lehmälandiassa, ku emäntä on huidellu pitkin kyliä haukkukokeissa.. Sopis se toisinkinpäin, varsinkin miulle, että isäntä kiertelis kokeissa Stellan kanssa, vaan on niin uppiniskanen koira, että eikai sen kanssa kokeisiin haluais lähtee kukaan, jos kerran erehtyiski.. Tuomareilla ei vois varmaa huonompaa tuuria käyä, ku joutua Stellalle tuomariksi, ainaki ne viimesimmän kokeen tuomarit olis varmasti tästä miun kanssa yhtä mieltä.. Siellä alko tunteet lämmetä varmaa meillä jokaisella, vaa hienosti sitä ainaki yritettiin feikata kaikki, että mikäs tässä kiire mihinkää.. Kyllähä nuo koetoimitsijatki näytti vähä epäileviltä, kun kerrottiin että eihän se oo koira "hakua" lopettanu vieläkää.. Vaikka hakuaika oli loppunu jo monen monen monta tuntia ennemmin, ku siinä sitte oli pakko luovuttaa ja jättää koira "hakemaan" sinne, viiä tuomarit koepaikalle.. Siinä oli epäuskosen olosia koetoimitsijoita, ku kerrottiin koiran olevan edelleen metässä..

 

Hieholandian ja lehmälandian ovet on saanu oviin tollaset liuskat, että ulkoilu voisi olla vapaampaa myös talven tullen. Kun vaan nyt koittasi tulla. Lunta tulee ja lunta sulaa, eikä tässä ole talventuntua päässy kovin tulemaan. Kylläpä muuten onkin erikoista nuo ovet nyt, ihan niin erikoista, ettei siitä voi ulos mennä ensinkään.. Kauraa, sitä koirankaltaista kullannuppua koitin niin kovin saada ulos houkuteltua, vaan aivan turhaan.. Arvelin, että kai se nyt rohkenee kaikista noista ötököistä, kun ei oikee osaa pelätä mittään.. Vaan niin lompsutteli heikkohermosimman luonteen omaava Jemppis noista liuskoista Anarkistin kanssa ensimmäisenä.. Empä olis uskonu, jollen ois omin silmin nähny.

Entäpäs Justiina.. 

Myö sitä aateltiin tehhä sille oma aitaus tuohon vassulan viekkaan, olis sitte siinä kavereita lähellä.. Aitaus kyllä tehtiin, mutta Justiina kesti siinä tasan ehkä puolen minuutin verran ja kaiveli tiensä ulos vasikkakarsinan kautta.. Että se siitä.. Olis kai tuo turvallisempi siellä olla aidattuna sen aikaa, ku ei olla vahtimassa sen toilailuja, vaan ei niin ei.. Sen ku aitaukset purettiin sitte toimimattomina, se päätti ite muuttaa siihen vassulan viekkaan heti seuraavana päivänä. Eikähän myö oo sitä sitte viittitty yöksi enää teljetä maitoautokuskia ahistelemaan.. Tai siis eihän sen pitäis edes päästä tankkihuoneeseen, vaan on melkonen houdiini siinäkin.. Taitaahan tuo osata tuolla köllötellä ja leikkiä navetan puolella. Näkyy kuskaavan kaikki lelunsa ja kamansa välieteisestä hiljalleen tuohon vassulan viereen.. Ja tottakai kavereille kans! Oli miun kroksinkin sinne vieny ryhmäkarsinan asukeille, arvellu vissii että kaipaa neki jonkilaisia leluja leikkeihinsä, on se vaan niin ajattelevainen pieni pupsi. 

On se vaan ehkä yks suloisimmista näyistä, ku hilippasee navetalle ja aina jos ei Justiina oo peuhaamassa vasikoitten kanssa, niin näky on kuvanmukainen.. Se kullannuppu on ottanu Miskan sydänystäväkseen ja nukkuu sen vieressä.. Mitähän se tuumii, ku välitysautokuski jossaki vaiheessa tulee noutaa Miskaa kyytiin.. Ihan surettaa ajatuksin, kun ovat nyt niinku parhaimmat ystävät ainakin.. Vaan tuleehan noita kokoaika lisää pieniä.. Onkin loistava juttu, että Justiina on lyöttäytyny vasikoitten kanssa tuolla tavalla, nuo suhteet kestää myös jahka kasvaavat isommiksi.

Onhan Justiina osottanu hiljalleen myös sellasta vahtikoiran viettiäkin.. Yks yö ku Oikkupeikko soitteli kolmen nurkilla epäonnistuneista lypsyistä ja raahasin itteni navetalle, huomasin heti Justiinan taas murtautuneen tankkihuoneeseen. Arvelin, että nyt sitä en taida päästä pois täältä ensinkään, enneku hepuloidaan ihan väsymiseen asti, ite en mitää hepuliineja ois unen saamiseksi todellakaa tarvinnu siihe aikaan. Vaan ei, Justiina hiippaili huomaamatta erottelusankkojen alle istumaan, ku crs:ltä naputtelin hälyä pois.. Siinä se istua napotti ja yksinkertaisesti vaa tuijotti minnuu, kai se vahti omia nammimammejaan siellä, ettei tuu ainakaa kukaa sen arvomammeja sieltä nyysimään.. Pois pääsin ilman Justiinan hepulikohtauksia. Kiersin toisen oven kautta navetan puolelle ni välioven takaa kuulu kyllä ihan jonku muun, ku Justiinan ääni. Se oli sellanen hyvin matala haukahdus. Ei ollenkaan sellanen melkee korvia särkevä korkeelta ja kovaa-hebuliinihaukku, mitä se normaalisti päästelee, ku harjailen käytäviä tai kolailen sontia poikkareista.. Hymyilytti kyllä.. Ei arvais, mikä pikku vanupallo siellä oventakana oikeesti onkaan.. Aika vaikuttava ääni pikku Justiinalla..

Valkea pieni vanupallo

Itsenäisyyspäivänä se sitten tapahtui.. Justiina tuli tiluksille..

Kaiken pohdinnan ja haaveilun jälkeen päätös rodusta ja kasvattajasta synty todella nopeasti. Ja peruutuksen vuoksi vielä nopeammin, ku osattiin arvella. Mehän tartuttiin tilaisuuteen ja kevätpennun sijaan varattiin peruutuspentu välittömästi. Voi sanoa, että ei muuten ole helppoa kaikkien maaliman rotujen keskeltä löytää sitä meidän perheelle sopivinta rotua.. On tunnistettava omia vahvuuksia ja varsinkin niitä heikkouksia.. Nuo neljä jo olemassa olevaa koiraa on kyllä tehny toilailuillaan siinä määrin nöyräksi, että mitään kovin lujaluontoista koiraa on tänne turha ajatellakkaan. Tämä rotu tuntuu meidänlaiselta.
Owczarek podhalanski, meidän Justiina.

Kaikenkaikkiaan suomen petopolitiikka ja kaikenlaiset muut ilmiöt on jo kauan antanu aihetta pohtia eläinten turvallisuutta nyt ja tulevaisuudessa.. Vaikka meilläkin tuolla hirvikoirat reuhaa tarhassa kaikki pihahirvet ja kulkijat ja jäniksetkin, niin laumanvartijakoira on kaivattu turva tulevaisuutta ajatellen, kun petokanta vahvistuu vuosi vuodelta ja ennenpitkää tännekkin varmasti rantautuu entistä vahvempi karhukanta ja todennäköisesti myös susia. Lähimmät havainnot on aina vaan lähempänä, eikä suuret vesistötkään enää ole este susien leviämiselle näille seuduin. On varmasti viimeiset hetket alkaa ajatella tätä asiaa ihan vakavasti, kun meidän eläimiä ulkona on kesät talvet laitumella tai ulkopihatolla, tai muuten vaan ulkoilemassa.

Justiinalla on siis tehtävä. Vaikka se vielä näyttääkin lähinnä likaiselta vanupallolta, kun tuolla sotkee itseään turpeeseen ja mutalällyyn, enemmän tai vähemmän lehmän sontaankin..

Kotiutuminen on alkanu jotenkin uskomattoman loistavasti, kai se on ollu pupsille niin uutta ja jännää, ettei oo oikeen muistanu ikävöidäkkään.. Retkottanu aivan umpiunessa kaiken touhuamisen jälkeen.

Tää on meille niin uusi tilanne, kunnei olla millonkaan tällasten koirien kanssa touhuttu, joten aikamoista aivotyöskentelyä täytyy itsekin harjottaa, että Justiina sais just mahdollisimmat hyvät lähtökohdat uralleen. Tänä aamuna mieleen välähti jokin teksti jostain netin syövereistä, jonka joskus lueskelin. Siinä kerrottiin laumanvartijakoiran tulosta just tiluksille, ja kuinka sitä oli sitten työmaalleen totuteltu. Oli isäntäkö vai emäntä lie nukkua napottanu yöt lampolassa pennun kanssa. Tästä innottuneena me tytöt sitä nukuttiin tänään päikkärit heinäkasassa keskellä ruokintapöytää. Arvelin, että se ei ainakaan ole ollenkaan huono juttu Justiinaa aatellen. Ja sillä oli kyllä sellaset vaikutukset, että pupsi päätti sen jälkeen olla niin tottunu vasikoihin ainakin, ettei kovin kamalasti arveluttanu kulkea huoltokäytävää karsinoiden takana. Ei, vaikka varotin niitten saavan hirmuset hepulit aina kuivitellessa..

On meillä tässä tulossa mielenkiintoiset ajat, kun opetellaan, miten opitaan kaikenlaista.. Meillä ku ei aiempaa kokemusta ole tällaisista koirista, monenlaisista muista kyllä. Kaikki on uutta niin meille, ku Justiinallekkin..

Vaan nopea se on oppimaan.. Kerrasta ymmärs mistä vasikoitten maidot tulee.. Aamulla tajus sen nammimammin, ku erottelusankoista kaatelin vasikoille aamumaitoja.. Justiina hyvä ku ylti siihen sankossa olevaan maitoon, mutta veteli sitä ihan höpönä niin, että oli koko kuono valkeassa maitokuorrutteessa..
Ja mitäs se pikku pupsi iltasella tekee? Laskin sankon lattialle, että laitan lämmittimen siihe lämmittämään.. Pupsi haukkuu sankkoo, haukkuu minnuu, haukkuu sankkoo.. Yritin siinä kyllä kertoa, että ne on nuo vasikat, ku juopi tätä, ei koirat. Tilkka sille piti vielä lisätä ruokakippoon..
Tänä aamuna se arveli, ettei tästä asiasta neuvotella ja veteli suoraa vasikoitten sankoista sen ku kerkes, silläaikaa, ku täytin kaikki kolme sankkoa ja yhen pullon vasikoille..

Kyllähän meidän sydämet on sulanu ihan täysin tuolle pikku vanupalloa muistuttavalle ötökälle.. Valonpisaran Aurooralle... 

Tiineyksiä..

Vaikka ite nuo eläimet pääsääntöisesti siemennänkin, ja vähäisesti ymmärrän noista kaikenlaisista follikkelijutuista ja keltarauhasista, niin tiineystarkastukset ei todellakaan ole mun juttu.. Harjottelemallahan sitä varmasti oppis, ja erivaiheisia tiineyksiäkin tuolla ois mitä tutkia. Ja olenhan sitä toki yrittänykkin.. Se on sellanen savolainen päätelmä.. Suattaapa olla tiine, tai suattaapa olla olematta.. Hiehoilla sen pitäs olla muka jotenkin helpompaakin tuntea, vaan ku ei ole. Ei meikäläiselle. Eikä siihen hommaan oikee löydy intoakaan, en ole ku yhestä niistä monista monista kokeiluistani osannu sanoa melko varmaksi, että tiine se on. Varmaksi en ois sanonu sitäkää.

Osaan sitte pitemmälle tiineestä kyllä sellasen virinäsuonen löytää melko helpostikkin. Mutta niin pitkään ei kannata tarkastuksia jättää, koska sitte jos sitä ei löyvykkää... Ollaa jo nimittäin niin myöhässä siemennyksen kanssa, ettei siinä oo älyä. Joskus ku eläimet voi olla kiimattomia sillonkin, ku niiden munasarjoissa on vikaa, aina se ei oo varma tiineys, vaikka kiimat jääki pois.

Lellu telo viime kesänä jalkaansa. Se oli ainoo hieho sillä hetkellä, jota ei ollu tiineeksi vielä varmistettu. Arveltiin, että laitumellaolo tekis sille enemmän ku hyvää, ku se jalka oli jo siinä kunnossa, että sillä paremmin käveltiin. Siellä on pehmee ja kiva kävellä, maata ja syödä. Sanoin isännälle, että voinhan mie sen koittaa toki tarkastaa, mut arpomallakin sais varmaa sattumaan oikeemmin. Kyllä mie sitte kovin vahvasti arvelin, että siellä tiineys ehkä ois.. Ois yhtälailla voinu olla olematta ja silti olisin tullu varmaa samaan päätelmään.. Nyt tässä sitte voi ilakoida olevinaan ainakin, että nappiin meni.. Olihan siinä 50/50 mahkut mennä pieleen se päätelmä. Tissit kasvaa ja tiineenä se on ihan oikeesti..

Oikeestihan meillä käy seminologi tekemässä hedelmällisyyskäyntiä, jossa tarkastetaan tiineyksiä, ja sitä onko jotain hämminkiä siellä lisääntymispuolella. Viime keväänä oli sellanen epätoivon tapaus.. Kirnu, jonka suhteen jo sitte luovutettiinkin. Kasmir the tilasonni, ku astu sitä harva se päivä ja varpisti yökin. Ei tuntunu olevan mitää tolkullista kiimakiertoa ja seminologikin oli kokeillessaa sitä mieltä, että tokkopa tiinehtyy ollenkaan. Arveltiin vaan laittaa se laitumelle tiineiden hiehojen kanssa, että voi sen sitte jossai kohtaa teurastaa, kunhan nyt kasvaa ja viettää lepposaa loppuelämää siellä laitumella elämästään nautiskellen.. 

Kesällä sitte karjantarkkailijan kanssa kateltiin ja kierreltiin näitä eläimiä ja se oli sitä mieltä, että tiine se on Kirnukin, ku pihatolla siliteltiin niitä hiehoja. Mie nauroin, että höpönlöpön, se on meidän tiinehtymätön teuraseläin.. Tosissaan se oli. Isännälle sanoin, että niin se tuumi. Että tiine se on Kirnukin. Isäntä usko, että kyllä se tietää. Ainahan se tietää. Sillä on sellasta silmää mitä ei monella oo. Ja oikeessahan se kieltämättä on aina ollu ennenkin. Ja niin oli nytkin. Ku tuossa jokunen viikko sitte pihatolla luuhatessa kahoin, ni olipa hyvinkin alkanu hiljalleen utare kasvaa.. Ja nyt se on jo niin isobuubsinen, ettei poikiminen iteasiassa taida olla enää kaukana. Ihmeellistä ja ilahduttavaa!  

Tänä päivänä semmari löys tiineyksiä ja löys hoieltavaa, tyhjiäkin.. On se vaan helppoa, kun on ihminen siinä, joka sen tutkimisen osaa! Eikä kyllä ole aikomusta tästä palvelusta luopuakkaan. On niin paljon muutakin huolehittavaa, että oon ilonen, ku voi tuon homman delegoida jonku taitavan kontolle. Tiineydet ja tyhjyydet tulee sieltä varmana infona, samoin jos joku hoitoa tarvii. Helppoo! 

En ymmärräkkää miks tässä tarvihteis ihan kaikkea handlatakkaan, sitä ei uskokkaan, miten valtavat määrät asioiden sisäistämistä ja osaamista opettelua ja osaamista vaikkei osaiskaan, tää arki vaatii, voi kai sitä jossain asioissa antaa hommat sellaselle ihmiselle, joka sen paremmin taitaa. Ei tässä tekeminen lopu, vaikka nuo tiineystarkastukset on ulkoistanu..

Kiitollinen on, että tällainen palvelu on mahdollista saada!

Tyttärestä polvi paranee...

Tätä poikimista mie niin odotin.. Että Illidallukan tytär Luna poikii.. Illidallukka ku on todellakin ollu sellainen helmi, vaikka ensikkokaudellaan oli jo lähtöuhan alla.. 

Luna

Sellanen persoonahan se vähän on ollu Illidallukka, että ensikkona tykkäsi järkyttää itteään millon milläki lypsylle mennessä, ja sai siitä hyvät kimmokkeet maidonpidätykseen.. Se tykkäs kovasti tutkia kaikkea, ja nuoleskeli esimerkiksi jotain letkua lypsyasemalla ja letkun liikahdus sai sen kavahtamaan niin, ettei ainakaan maitoa voinu antaa.. Kaikkea piti maistaa kuitenkin, ja pelästyä.. Joka johti sitte siihe, että tulehushan sille tuli.. Ja oli sitte lähtöuhan alla.. Semmonen pöpö nimittäin oli, joka tahtoo herkästi tarttua toisiinkin. Lääkekuurillahan se sit oli, ja tokeni siitä. Maito oli hirmu hyvälaatusta, ja pöpöstä ei tietoakaan. Maitomäärä ei ollu päätähuimaava ja yhdistettynä siihen pöpöjuttuun, olin aivan hilkulla laittaa sen jo pois. Tässäkohtaa olen onnellinen, etten niin tehny. Toisen kauden alettua Illidallukka nimittäin paukutteli sellasia maitomääriä, että sai heittämällä anteeksi kehnon ensikkokauden tuotoksen.. Ittensä säikyttelyvimmakin oli alkanu laantua.. Maidon virtaus oli käsittämätöntä luokkaa, et se oli pieni hetki, ku oli valtavat määrät maitoa lypsetty... Niin nopea, että silläpä tätä pentusta nyt odotti innolla poikivaksi, että näkee millaista jälkeläistä Illidallukka jättää.. 

Tänään Illidallukka oli aamulla jotenkin yön aikana livahtanu takakierrosta lehmien sekaan ja lypsylle se piti hakea. Siinä ootellessa ajattelin Lunaa, joka on nyt ollu lypsyssä hyvin vähän aikaa. Mutta osottanu jo olevansa niin emänsä tyttö, että sydäntä lämmittää. Kerroinkin Illidallukalle, miten hienon tyttären se on maailmaan tehny. Että ootte työ kyllä sellasia kullannuppuja.. Kyselin, että onhan se sitte lehmävasikka tämä masuasukkikin.. Ei tuo vastannu, nuoleskeli vaan miun kenkää.. 

No mutta Luna.. Hymyilyttihän tuo, ku ekoja kertoja lypsylle viedessä sille esitin toiveen, ettei sen maidonpidätyksen suhteen olis emänsä kaltainen.. Se ku ei oo kovin terveellinen ominaisuus.. Maidot valu pitkin takajalkoja siinä ootellessa, mutta robottiin astellessa se loppu ku seinään.. Eikä lypsyllä irronnu maitoa sitte ollenkaan.. Lypsyn jälkeen kyllä taas oli virtaukset kohillaan, ku kahto lattialle suihkuavaa maitoa.. 

Vetox kehiin, joka siis auttaa tollasessa maidonpidätystilanteessa monestikkin.. No ei muuten auttanu.. Hanat oli kii, ni ne kans pysy.. 

Hiljalleen maittia on alkanu irtoomaan, niinku ihan oikeesti.. Olen nimittäin eilen ja tänää käyttäny sen kolme kertaa robotissa peräjälkeen, ku olen ollu satavarma, että lypsy epäonnistu tai en muistanu kuitata sitä lypsylle, ku sillä oli sellanen valvottu lypsy, jollon immeinen käy sen hyväksymässä.  

Tänä aamuna hiffasin toisella kerralla, että jumankekkuli se on niin noppee antamaan sen maitonsa, ettei kerkiä huomatakkaan, ku se on oikkupeikko mammit lypsäny.. 

Maidonvirtausnopeutta voi tietokoneelta seurata, joten virne nous naamavärkkiin, ku Lunan lypsynopeutta kahoin.. Taitaa saada sekstattua siemenannosta sekin aikanaan, ku siemennysaika koittaa.. Sen lisäksi, että rakenteellisesti Lunassa on korjaantunu emänsä pienet puutteet, se on osottautumassa huikeen toivotunlaiseksi lypsäjäksi nimenomaan robotilla. Virtauksen ollessa 6.0!  Emänsä veroinen, ellei parempi! 

Kyllä tyttärestä joskus polvi paranee!

Illdale, Lunan emä

Teeppä hyvinkin itselles elämä, josta et tarvihe lomaa... Hmmm...

Lomitus ja lomaoikeus on ollu paljonkin puheenaiheena vähän kaikkien tuottajien keskuudessa.. Ja kieltämättähän se tässä itseketäkin koskettaa. Lomaoikeus on noin kaikenkaikkiaan sellanen etuoikeus meillä maatalousyrittäjille, että sitä pitäs osata arvostaa. Sellaista oikeutta ei muilla yrittäjillä ole. Vaikka aivan varmasti yrityksen toiminnasta on vaikea irtautua, olkoon kyseessä maataloutta harjottava yritys tai vaikka pikku puoti, mikä tahansa yritys. Kaikki ansaitsee irtiottoja työstä jaksaakseen.

Lopun edellähän tässä mennään.. Kaikki päätökset viittaa vahvasti siihen, että lomaoikeuden ei ole enää nykypäivänä tarkoitus suoda maatalousyrittäjälle irtautumista todella sitovasta elämäntavasta ja työstä. Maatalous on kaikinpuolin niin poikkeuksellinen ala, että sitä on kenen tahansa aika hankala hahmottaa, mitä kaikkea sen yrittäjän kontolla todellisuudessa on. Ei meikäläinenkään osaa sanoo oikeen mitään vaikka toisentyyppisen tiluksen sitovuudesta, eikä toisenlaiset maatalousyrittäjät välttämättä osaa sanoa mitään maidontuotantoa harjottavasta maatalousyrityksestä. Käyn useinkin keskusteluja lihantuottajan kanssa, jolle moni maitotilan pyöritykseen liittyvä asia tulee aivan uutena asiana.

Tämän kirjotuksen tarkotus on siis avata tätä yhtälöä hyvin yleisellä tasolla, maidontuottajaa, robottitilaa ajatellen.. Ei tarkoitus valittaa tai moittia mitään tai ketään, ainoastaan kertoa lukijoille jotain, millä päästä jyvälle tästä lomitusjärjestelmästä. Ja kuinka se koskettaa meitä. Elämä jatkuu sittenkin, vaikka koko lomitusjärjestelmä lopetettais. Henkilökohtaisesti arvostetaan lomitusjärjestelmää ja pidetään sitä tärkeänä kädenojennuksena kaikkia tuottajia kohtaan.

Kaikesta selviää, myös näistä lomitukseen tulleista muutoksista. On pakko selvitä, etsiä ne selviytymiskeinot.

Kirjottelin tuossa ensivuodelle lomapäiviä. Mitä kannattaisi ottaa huomioon tämänkokoisessa yrityksessä lomia funtsaillessa?

Tässä äkkisestään mieleen tulleita asioita:

-Ei poikimisia loman ajalle.
Yritin kyllä Allalle ja Lunallekkin tuossa sanoa, että nyt ku jäädään "lomalle", niin pentuset pitäis pyöräytellä ennen lomaa. Miksikö? Koska toisin ku meillä, lomittajalla on tottakai työaika. Lomittajalla tulee olla muutakin elämää, kuin työ. Se ei voi olla täällä vahtimassa poikimisia, koska työnantaja ei sellaista niele ihan mukisematta. Miksi pitäisi vahtia? Ekana "lomapäivänä" muunmuassa kiskottiin isännän kanssa vasikkaa hieholta, kun ei poikiminen sujunutkaan aivan käsikirjotuksen mukaisesti, niinkuin näitä lomitusasioita suunnittelevat taitaa arvella.. Ihan aina ne ei onnistu ongelmitta, eikä tässä tapauksessa lomittaja olis yksin edes tilanteelle mahtanut mitään.

Pidän huonona asiana, että lomittajan tulisi esimerkiksi meillä hoitaa KAIKKI yksin. Meidän täytyis siis olla 20 päivää isännän kanssa yhtäaikaa lomalla.. Sen lisäks, että tulee eteen tilanteita, joita yksin ei pärjää, on todella raskasta hoitaa kahden ihmisen työt päivän aikana, siksi meitä täällä työskentelee kaksi muulloinkin.
Taloudellisesti se tarkottais, että tämä yritys ei pyöris lomien aikaan siten, kuin sen pitäis. Itseasiassa turvallisinta olis hiljentää poikimiset pidemmäksi aikaa, koska ei ne määräpäivänä yleensä vasikkaa tee. Vaan pahimmillaan toista viikkoa myöhemmin.. Poikimisia pitäis olla tän kokosessa karjassa säännöllisesti. jokaisen lehmän poikia kerran vuodessa.. Niitä on nyt 63.. Lisäksi hiehoja pitää poikia säännöllisesti jos lehmiä joutuu pois laittamaan..

-Ei ongelmia robotin kanssa
hälypäivystys on 5 euroa tunnilta, eikä kenenkään kyllä pitäs ilman korvausta niitä vahtiakkaan. Hälyn tullen hinta 30 euroa/käynti ja jos se kestää, niin joka tunnista 30e. (inhimillisen unohduksen vuoksikin näitä saattaa tulla)

-Ei myrskyjä, ei tuulta, ei sadetta, ei ukkosta... Mistä mie saisin ensi vuoden sääennusteen?
Meillä nimittäin ilona ja riemuna nuo sähkökatkokset... Eikä ne ole mitään hetkellisiä monestikkaan. Eikä edes harvinaisia.. 30 euroa tunnilta joka tunti, mitä varavoima hoitaa.. Aika normaalia on yli vuorokauden katkokset... Lomittajan pitäis olla täällä sen aikaa vahtimassa.. Lomittaja ansaitsee kyllä korvauksen menetetystä vapaa-ajastaan!

-Välinpitämättömyys..
Sitä kai pitäis osata olla välinpitämätön. Kun loma alkaa, pakkais kimpsut kampsut kasaan ja kahtelis lomalta palaillessa mitä on tapahtunu.. Monellekko tilataan kyyti, moniko on kuollu. Aika monen vasikan ja emän henkeä olen pelastanu vahtiessa noita poikimisia, kuka sen tietää ennemmin miten perin se pentunen sieltä on tulossa? Sillon pahimmillaan voi mennä sekä emä, että vasikka.
Jos robotti on lypsämättä vaikka pari tuntia, se vaatii työtunteja saada tilanne normaaliksi. Mikäli sitä ei hoideta, se tietää tulehduksia ja sitäkautta teuraskyytejä, pahimmillaan lopetuksia.

Ei yhden lomittajan varaan tällaista kaikkea pitäisi edes jättää. Me kannetaan vastuu eläimistä olkoon pyhä tai arki, päivä tai yö tai loma tai mikä tahansa päivä. Meitä on kaksi, ja me jaetaan tätä työtaakkaa, yökyttäilyjä, pitkien työpäivien työtaakkaa..

Hatunnosto kaikille lomittajille! Tekemänne työ on korvaamaton apu maatalousyrittäjälle. Ansaitsette todellakin korvauksen jokaisesta tunnista ja tehdystä työstä. Te ymmärrätte, ettei elävien ja tuntevien olentojen kanssa aina kaikki suju suunnitelmien ja aikataulujen mukaan. Joustatte, toisin kuin järjestelmä..Teiltä odotetaan niin valtavaa eri asioiden osaamista, oppimista, että olette kyllä aliarvostettuja, jotka tilata toiselle painelette hoitamaan KAIKEN, ja joka tilalla on erilaiset koneet ja systeemit.. Silti teette kaikkenne, osaatte ja huolehditte..

Järjestelmä ei tunne maitotilan arkea, ei kaikkia muuttujia, eikä osaa huomioida, eikä ole varaakaan huomioida. Nykypäivän oikuttelevat koneet ja laitteet tuovat omat kustannukset myös lomituspuoleen. Järjestelmä elää ja kehittyy sen mukana, eikä todellakaan välttämättä toivottuun suuntaan, mutta suunta se on tämäkin.. Sen asian kanssa on vain elettävä ja suunniteltava tulevaisuus ja eläinten hyvä hoito myös ns. lomien aikaan, kun lomittajan tunnit on täynnä..

"Lomat" on ilmotettu kuitenkin.. Onhan se valtava apu sekin, että joku hoitaa ne perusasiat. Ja me vaan vahditaan ja hoidetaan erikoistilanteita. 

Valoa näkyy kuitenkin, yhteistyö naapuritilan kanssa suo meille mahdollisuuden poistua joskus tiluksilta. Samoin heille. Asiat järjestyy tavalla tai toisella..

Loppukevennyksenä... Eihän tuon ois tänäänkää tarvinnu ihan työajan puitteissa kotia kohti lomittajan lähteä, jollei oltasi tässä oltu.. Ois voinu iltahommina ensin hitsata lantakoneen kuntoon... Sitte sen päälle vaihtaa katkennu naru siihe koneeseen, ku otti naru vissii hitsaushommista itteesä... Huomisaamuna ois sitte parit hydrauliikkaletkun vaihot.. Moniosaaja tässä pitäs olla.. Ja kunnei oo itekkään.. Menihän se lomapäivä näinki.. Paskahommissa.. Ku isäntä hitsaili ja emäntä kyynärpäitä myöten paskassa koittaa saaha narua paikolleen, että päästäs jossai vaiheessa iltaa sinne lomallekkin.. Siinähän sitä oliski, jos oltasi kumpanenkin nyt oikeesti LOMALLA...

P.S. Alla näyttäs siltä, että saattaa poikimaan ruveta vielä illan kähmässä... Joten lomayönäkin vahtivuoroa pukkaa... <3

Sisko tänää kevennykseksi laitto jonku mainoskuvan, jossa luki "tee itsellesi elämä, josta et tarvitse lomaa"... Tässä se on..

Purkkaa tulille, tukka kuntoon (?) ja eiku oottelemmaan..

Lehmälandia tursuaa suorastaan eläimiä, robotin kapasiteetti on täynnä, pentusten ja hiehojen puoli täynnä.. Joten arveltiin laitella Purkka tulille ja ajelutella nuorisoa ulkopihattoon kasvamaan. Olihan pöllyttelyä, kun kakaralauma pääs hepuloimaan uusiin tiloihin. Sellasta vajoota puolivuosikasta sinne vietiin kaheksan. Mimmi, Mukkelis, Moona, Messi, Meluna, Murunen, Maisa ja Melita..

Meluna-Helunan tytär ihmettelemässä uusia mestoja..

Äkkiä ne sinne asettu uuteen paikkaan, villikot. Vaaliakseen tätä meidän erityistä suhdetta, täytyy vaan nyt siellä käyä sitte seurustelemassa sen kakaralauman kanssa. Eka aamu, ku menin napuja tarjoilemaan, oli pentuset ihan villiintyneen olosia. Äkkiä ne oivals, että sama akka, joten eiku kimppuun.. Mukkelis, eli tutummin mukkemakkeliini se on sellanen pikku vintiö kyllä reuhaamaan. En enää yhtään ihmettele, ettei miun peltoreista kuulu muuta ku suhinaa.. Antenni on niin pureksittu, että ei tuo oo ihmekkään. Aina se on jonku suussa siinä seurustellessa, varsinki Mukkemakkeliinin...

Oli tossa pientä ruuhkan tuntua robotilla, justiisa ku se ei oikee ennee ennätä lypsää näitä mussukoita niin ku ne haluais. Olin viritelly siihe odottelualueen, ja laittelin Kutria lypsylle. Sillä täytyy hetken aikaa pittää vedinkippoloista kiinni, että pääsee lypsy alkuun, muuten irtoilee vasemmasta takasesta ku on nii lyhyet nuo sen vetimet. Siinä  kumartelin tissilöihin päin ja pidin kiinni siitä vasemman takasen kipposesta, ku tunsin, että nyt lähtöö ainaki tukka päästä. Kuuro arveli tehhä sellasen tukanohennuksen kerrasta, ku yls tarttua aidan takaa tukkaan kii, ihan niinku topakasti.. Normaalisti, kun sitä odottelualuetta ei oo siihe pykästynä, se ei onnistu ottaa kii ku korkeentaa takista ja siihe olen osannu jo varautuakkin. Aamua iltaa se nimittäin vaanii siinä, ku muita käytän robotilla, että pääsee nuoleskelemaan ja maistelemaan vaatteita. Tälläkertaa jotenkin unehtu, että siinä onki nyt ihan Kuuron pään mentävä iso tila, mistä se pääsee kii tukkaanki.. Sillä siis roikku sitte jonkimoinen kasa miun tukkaa suussa. Oli se tyytyväisen näkönen. Eipähän siinä, kyllä tuota pehkoa on sen verta, että joutaakin ohennella, mutta kyllä oon arvellu ihan kampaajan antaa sen asian hoitaa, en lehmän.

Illidallukan pentunen, Luna, siirrettiin poikimaosastolle kasvaneiden tissien takia.. Poikimista se suunnittelee, ei ehkä ihan heti kohta, mutta lähiviikkojen sisällä kuitenkin. Arvaamattomia on hiehojen poikimiset, ku toiset teettää hirmuset buubsit ja poikii, toisilla ei oo välttämättä kummempia, ja poikii silti. Eikä noista Kasmirin astumista niin päivän päälle tiiäkkään, millon ne tahtoo poikia, ei tiiä aina siemennetyistäkään.. On ihmeellistä, että Luna on niin äipänsä kaltainen. Tai siis ei se sinänsä mikkää ihme ole, muistuttaaha ne jälkeläiset emäänsä ja isäänsä enempi tai vähempi. Mut harvoin on silleesti, että menisin niissä sekaluutta. Luna on ehkä rakenteeltaan parempi ku äitinsä, (ainaki meikäläisen silmään) sellainen vähä rotevampi ja kaunis ku mikä. Kaunis se on Illidallukkakin, mut Lunalla on korjaantunu ne ominaisuudet, jotka emällään on vähän kehnonlaiset noin niiku ulkomuodollisesti. No miten vaa, jotenkin ne on niin erinäköset ja kuitenkin niin samannäköset, että meinaa väkisin sanoa Lunaa Illidallukaksi.. Niissä on niin paljon samaa. Joku sellanen tunnetason juttu. Tykkään kumpasestakin ihan tosi tosi paljon. Joten odotan innolla, että Luna poikii ja pääsee alottelemaan lehmän elämää. Odottavan aika vaan on aina niin tolkuttoman pitkä... 

Ehkä Alla poikii pian jonki soman pienen eläjän helpottamaan tätä odotusta, joka tulee olemaan puoliksi ayshire ja puoliksi Brown swissi.. Olisin niin kovin kyllä puhdasta ayshireä toivonu, mutta kunnei omalla rodulla tiinehtyny, ni pakko oli kokeilla jotain muuta.. Ja jotain muutaha myö saahaan.. Spessua..

Hymyä...

Minusta on kyllä sellanen rikkaus nuo höpelöiset eläimet.. Taas tänään, niinku joka päivä, seurailin noiden hommailuja, ja hymyilin.. Miten sitä voi olla hymyilemättä.. 

Ensinnä totesin, että on taas Kaura sellasena vimmaiitana käytävillä, että kiimaan se on tulossa.. Robotilta totesin asiaan varmuuden, ei se höpelö oo muistanu taas lypsyllekkää tulla.. Kuivittelin parret ja käyttelin toisia siinä lypsyllä, ku huomasin Kauran käytävän toisessa päässä vouhkaamassa Jätinpennun kanssa.. Se ku on sellanen koko perheen lellilemmuska, niin hihkasin sille, että Kaaaauuuuraaaaa, tuuuuleeeee, tule tule tule... Mitteepä tekee Kaura.. Alkaa huuella siellä käytävän päässä minut bonganneena ja kiirehtii hirmusta kipitystä huuellen luokse. Hymyilytti. Onha se ihan hassu eläjä. Aina se osallistuu kaikkeen ja aina se tottelee paremmin, ku meidän koirat. Ainanki tää luoksetulojuttu onnistuu pyytämättäkin.. Siitähä se sitte muistu lypsyhommatki mieleen, ku robotin luokse asti maltto tulla..

Arvon Jätti oli käyny lypsyllä ja syömässä ja kahto, että jo on Illidallukka ilenny! Käyny HÄNEN parteensa siihen niin vaan köllälleen.. Ei kauaa tarvinnu neuvotella, ku oli Illidalli ylhäällä ja siirty suosiolla pois. Harva alkaa Jättiä haastaa.. Kerran yks hiehonketale yritti, eikä yrittäny toista kertaa.. No ei se vielä ollu sitte kuitenkaan mieleen, vaikka parsi oli tyhjä. Siinä se seisoksi käytävällä ja kahteli minnuun päin.. Ymmärsin kyllä, hän tahtoo parteensa uudet turpeet, ku Illidalli oli entiset sotkenu ja myltänny.. Nakkasin sille turvetta paksun kerroksen parteen, Jätti nuuhkasi turvallaan turvekerroksen paksuutta, käveli parteen ja heitti köllälleen siihen.. 

Jotkin eläimet omaksuu jonki kohan navetasta,  jotku jonkin parren niin omakseen, että muu paikka ei vaa kelpaa. Osa suostuu mennä köllällee vaikka viereiseenki parteen, jos se "oma" parsi on varattu, joka mieluisin on. Osalla, kuten Jätillä se on vaan niin tarkkaa, muu parsi ei käy ja piste. Se kyllä käskyttää paikanvaltaajat jonnekki muualle märehtimään. Ei sillee pahalla, jos vaa ei paikanvaltaaja vastaan laita (eikä yleensä muute laita), mut sillee sopivan topakasti se tuuppaa turvallaan, et viesti menee perille heti.

Parsista tuliki mieleen, että meillä on täällä sellasia pikku säätöjuttuja vireillä.. Ajatuksena, että noille suurimmille eläimille olisi mukavampi parteen mennä ja heittää makuulle. Näitä havaintoja teki siis se hyvinvointitutkimusryhmä. Osallehan parret on oikein ok ja näitten mittojen mukaset, ku olla kuuluuki, mut isommille eläimille ne ei oo oikein hyvät. Että vähä voisi viilata niskapuomin siirrolla makuullekäyntiä helpommaksi. Ja isommilla ei sitte jalat niin tipahtelisi parresta käytävälle maatessaan. Homma on aluillansa. Katsellaan millasia muutoksia tää tuo. Pieni muutos, mutta sillä voi olla isojakin vaikutuksia, positiivisia sellasia. 

Tässäkohtaa karjan jalostus tasaseksi massaksi mie niin tajuan, vaikken siitä noin muuten innostu. Miten säätää nää parret näin sekalaiselle seurakunnalle niin, että olis kaikille hyvät... Tasasessa karjassa kaikki muistuttasi kokonsa ja näkönsä puolesta paljon toisiaan, että tilatkin vois helpommin olla sopivat jokaiselle... Täällä täytyy koittaa aatella näitä suurimpia, joten pienimmillä on aikas luxustakin joissai asioissa...

 

Sorkanhoitoa...

Se oli taas se aika vuuesta, kun sorkanhoitaja pelmahti aamutuimaan tiluksille.. On siinä savottaa kerrakseen, kun käsittelyn käy läpi koko lehmälauma. 

Eilen jo valmisteltiin sen verran, että otettiin ulkoa umpilehmiä sisälle ja käytiin läpi toimintasuunnitelma. Se jos mikä on tärkeetä, että homma toimii ja eläimet on mahollisimman helposti kierrätettävissä ja robotin kierto ei kovin pahasti häiriintyis.. Sanoisin, että taas hienosti vejetty tämäkin ruletti! 

Kyllä sitä ensinnä ollaan niin uteliaana... Kunnes kone lähtee käyntiin...

Kyllä kun siinä sorkanhoitaja viritteli systeeminsä valmiuteen, oli lehmäjengi ihan tungokseen asti oottelemassa ja kyyläämässä mitä mitä mitä täällä oikee tapahtuu.. Vaan ku vanhemmat eläjät hiffas mistä on kyse, alko äkkiä suunta olla ihan toinen. Jalokin koitti piilotella koko päivän perimmäisessä nurkassa, ei kovin hyvin onnistunu siinä, ku vuoro se koitti sillekkin. Rielu kuuskymmentä lehmää kävi käsittelyssä ja raportti tupsahtaa aikanaan sähköpostiin. Voipi sitte uppoutua kahtomaan mitä sieltä keneltäkin löyty vai löytykö mittää. 

Aamu siis starttasi meikäläisellä kello viisi ja päätty iltasella himpun vaille kaheksan.. Että väsyttääkö... No jeah.. Ihan kyllä tietää touhunneesa koko päivän. 

Osastot oli sekaluutta hoidon päätteeksi, joten siinä sitte vähemmän välkkynä koitin muistella kuka oli missäkin.. Melkein meni entiselleen, muttei ihan. Vaan ennättää sitte myöhemmin vaihella kaikille osotteet oikeeksi. Kunhan on lypsyssä olevat oikeessa paikkaa. 

Vaa on se joutusaa sinänsä, kun aattelee, että aamulla varmaan yheksän huikkeilla aloteltiin ja iltapäivällä neljän nurkilla taisi olla valmista. Kuitenkin aikas monta eläintä siitä vaan läpi kulki päivän aikaan. Sorkanhoitajalla on ihan loistavan joutusa vekotin tuohon touhuun ja kun on toimiva systeemi, että siellä aina on seuraava jo melkein ainakin valmiina, niin homma rullaa tosi hyvin, ainakin siihen asti, ku Täbleissonin vuoro tulee.. Ei niin juntturaa voi olla olemassakaan. Sitä nimittäin työnnettiin, komennettiin, suostuteltiin, eikä siis mikään saa sitä liikkeelle, jollei se ite halua. Ei se ees pelkää mitään, se vaan kaikessa yksinkertaisuuessaa jumittaa tuumailemaan, PITKÄÄN, liian pitkään.. (Ehkä olen syypää, kun on sitä tullu lellittyä pikkasen paljon vissii liikaa...) No senki sorkat hoiettiin, ku ensinnä saatiin se sinne tellinkiin asti.. Siinä se seistä napotti, ei hättää, ei kiirusta mihinkään, nautiskeli palvelusta.. 

Jokunen ötökkä mulle varmaa murjottaa muutaman päivän tässä, koska piti oikeesti tomeroitua tännää noitten kanssa. Harvoin, erittäin harvoin niitä tarviaa mihinkää komennella, mutta tänää piti. Ensinnä mun höpötyksillä ei ollu mitää vaikutusta, eikä ohjailukepakolla (jota ne siis normaalisti pureskelee, ku napotan sellanen kädessä jossain). Tajusivat lopulta, että tänää oon ihan oikeesti tosissani, eivätkä enää sitte ihan nii paljoa ainakaa vaa kävelly ohi, ku yritin suuntaa viittoa.. 

Päivä on taputeltu, ja lehmälandiaan laskeutu rauha.. Ei jonninjoutavaa komentelua, ei mitään epämukavaa vaan tavallista arkea ja eloa...

Johan on Merituuli..

Semmonen Merituuli oli pölähtäny silläaikaa, ku emäntä oli reissussa, että.. 

On nimittäin melkoisen eläväisen oloinen ystävä. Ensinnä, se oli päättäny vaihtaa mutsia.. Ei vissii ollu miellyttäny jokin siinä oikeessa, Anarkistissa.. Eikä se oikee ollu kovin ilosen olonen siitä, että kakara oli päättäny muuttaa melkolailla heti, ku sai jalat alleen ja ternit tempastua nassuun.. Naapurin mamman kanssa se oli menny köllöttelemään ja tissittelemään.. Siellä se tänä aamuna hepuloi oikein villinä ja virkeenä. Möhkö oli ottanu omakseen. Hyysäs ku omaansa konsanaan. 

Isännälle siinä jo arvelin, että ehkä se on laitettava sitte omaan yksiöön, ku näyttää kulkevan ihan miten lystää ja ihan minne haluaa. Massu pullollansa se saatto aamunaikaan jo pötkötellä millo ruokintapöydällä, millo Möhkön kainalossa, millo tyhjillää olevassa poikimakarsinassa.. 

Päivällä menin käväsemään, ni se oliki jo ennättäny oikeen mutsinsa luo. Siellä se tissutteli lehmien seassa oikeen mutsinsa tissillä. Lompsutteli sieltä pois, ku portin avasin, vähän sen olosena ku olis ihan oottanu tätä palvelua... (vähän vaarallista siellä hengailla, jos sattuu vikotissille eksymään)

Siinä se käveli miun ohi suoraan tyhjään poikimakarsinaan ja siitä ruokintapöydälle pötkälleen.. Tavan eläjä.. 

Sinne se sitte joutu yksiöön. Eihä se ole turvallista sille ittellekkään, ku liuhoo missä sattuu. 

Olihan muuten reissu.. Ensinnä se meinas jo peruuntua koko matka.. Tiistaina vaikutti siltä, että keskiviikkona voin soitella ja perua koko reissun.. No keskiviikkona meillä oli täällä jalostussuunnitelman tekopäivä ja lisänä sellainen eläinten hyvinvointitutkimusryhmä. (tästä myöhemmin lisää, on nimittäin mielenkiintonen juttu meille itellekkin) Joten, ku keskiviikkona selkis, että sitten kuitenkin pääsen lähtemään, en kerinny aatella pakkaamista tai yhtään mitään, ennen ku iltahommatkin oli tehtynä.. Samoilla silmillä sitte paahdoin reissuunlähtöön asti ja matkalla koitin bussissa torkahella. Aika uskomattomalta tuntu, että reissu ylejään onnistu. Ihme mies tuo isäntä järkkäilemään.. Niin kovin arvostan!!! Ja mahtavasti oli isäntä lasten kanssa kaikki työt hoitanu! Oli kaikki kullannuput niin tyytyväisenä märehtimässä, lypsylläkäyneenä..

Matkaväsymystä on kyllä ilmassa, koska en ees muista millonka olisin mahtanu noin vähin unin kulkee niin montaa vuorokautta. Rankkaa, mutta niin mukavaa. Ihana oli tutustua uusiin ihmisiin ja ohjelmakin oli oikein mainio. Että kiitos vaan kaikille, joille tätä kautta kiitos perille menee!!

Lapanen sai Myssyn

Niin vaan tuli se päivä, kun Lapasen, Humunpentusen, oli aika ruveta lehmäksi, poikia siis ensimmäisen kerran...

Jossain alkupään blogitekstissä kerroinkin Lapasen emästä, Humusta.. Kerrottakoon lyhyesti, jollei joku sitä tekstiä koskaan lukenut, että Humu oli eläessään tämän tilan Kuningatar.. Oikeasti pelkäsin sitä, kuollakseni. Siihen asti, kunnes päästiin jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen, että ollaan ja eletään vaan mahollisimman kaukana toisistamme, niin maailma on ihan muksa paikka elää. Sillonhan se synty tämä Marden pikku kakkiainen, Humunpentunen.. Jonka nimeksi laiteltiin Lapanen siinä toivossa, ettei tämä emäänsä nyt sitten tulisi.. 

Tuossa isännälle kerroin, että on alkanu ehkä olla sellaista Humun oiretta, ku Lapanen välillä laitumella ei vaatinu rapsutuksia, vaan alko mulle pullistella siellä jotain. Ei sillee pelottavasti niinku emänsä aikoinaan, mutta pullisteli kuitenkin. 

Poikimisen jälkeen jäin seurailemaan sen touhuumista siinä vasikkansa kanssa, jonka nimeksi sitten tottakai tuli Myssy. Naapurina poikimista odotteleva Anarkisti kun tupsahti liian tungettelevasti siihen nuuskuttelemaan, mie näin sen.. Humunlaisen. Sen niska köyristy, ja katse oli niin Humumainen.. Enkä ollu ainoo, joka sen näki. Isäntä näki sen saman. 

Jänskätti vähän paljon, miten se lypsyjuttu sitte sujuu.. Humu, ku ei ollu ihan mutkattomin siinäkään hommassa. Vaan toista se oli Lapasella.. Oltiin niin ilosia, kuinka hienosti se vaan Oikkupeikkoon asteli ja seistä napotti lypsyn ajan siellä, ku vanha tekijä, siis sellanen ei-humunlainen. Ja se on vaan jatkunu, että Lapanen vaan käy lypsyllä kiltisti ja hienosti.. (Olen mie sitä muistanu kovasti kyllä kehuakkin, saattanu jonku napusen saaha enempi kaukaloonki kiitokseksi)

Vähän se on sellainen etäisempi eläjä, niinku emänsäkin oli. Kyllä se tulee hupatuksia kuuntelemaan, mutta on kuitenkin sellainen omantiensä kulkija. Kaipaa etäisyyttä, muttei kuitenkaan ala pullistelemaan tai mittään onneksi. 

Ehkä se nimi autto asiaa, ja Lapasesta tuli oikein kiva ja kiltti lehmä.. 

VIP kohteluako?

Päässä pyörii taas niin monen monituista ajatusta, mistä voisin kirjottaa.. Tulis vaikka kuinka mahottomasti tekstiä, ku vaa antasin tulla.. Vaan koitan nyt valkata ajatuksistani jonkinsortin jutunjuuren.. 

Yks ilta jo kuumotteli näppistä kirjotella ajatuksia eräästä uutisesta, jonka iisalmen sanomat tarjoili.. Vaan en kovin kehtaa alkaa pahimmassa tunnemyllerryksessä kirjotella, ku mielessä on vaan kasapäin painokelvotonta tavaraa, ja on selvääkin selvempää, mitä sitä ylejään sellaisista uutisista kaikki on mieltä. Kaivelkoon, ketä kiinnostaa, otsikko meni jokseenkin  näin, että tilallista uhkaa elinikäinen eläintenpitokielto, ja oliko kuuskymmentä vai seittemänkymmentä elukkata menis valtiolle.. Kirjotteleppa sellaisesta sitten jotain, ku tunteet menee järjen edellä, ja teksti olisi sen mukaista... Jätin kirjottamatta.. Niin paljon tunteita, ajatuksia, kysymyksiä, ihmettelyä, eikä se kirjottamalla siitä miksikää muuttuis..

No mutta, mennään tähän VIP juttuun.. Toisinaan noi ensikot on sellasia pölhäkkeitä, että ne ei oo oikee muistanu käyä lypsyllä.. Jotenkin tuo lehmäksi siirtyminen on niille sellasta tutkimusmatkailua ja hengailua, että siinä ei aina päällimmäisenä ole lypsyhommat mielessä.. Niie ilmeetkin kertoo, et ne on vähän kuutamolla koko elämästä. Ja ku pölähän aamu tai iltahommille, ne poloset havahtuu, että kylläpä tissilöitä pakottaa, et pitäskö tästä ihan lypsylle kipasta, ku tuo eukkoki tuolla kolansa kanssa viuhtoo portin luona.. Oikkupeikon luona on ruuhkaa... Eikä nää ensikot oo sellasia röyhkimyksiä, ettäkö lähtis noitten muitten ohi sinne tunkemaan, ovat ennemminkin jotain hiton pikkupissiksiä, jotka haluaa VIP palvelua.. Napottaavat siinä takakierron portin luona, et haloo palvelija, me ei päästä lypsylle, ku nuo kaikki vanhat mammat notkuu tossa eessä!! DOO SOMETHING!! Ja miehä oon tehny.. Avannu arvon leideille portin, ja ne on päässy ohituskaistaa suoraa lypsylle.. Tänä aamuna niin tajusin tulleeni totaalisen höynäytetyks tässä hommassa.. Koska tajusin tarjoavani tätä palvelua AIVAN LIIAN USEIN! Siellä on Kaktus, Kerttu, Kaura, Kartsi, Krey rivissä hittolainen oottamassa minnuu! Kaura siis AINA tunkemassa takakiertoon vaikka väkisin. Oli lypsylupaa tai ei. No, tänä aamuna tää kuvio välähti mieleen niin selkeenä, ku Kerttu ootteli siinä portin takana.. Tuli niin kusetettu olo.. Taas vietiin emäntää ihan kuusnolla.. Portti aukes tasan Kreylle ja Kamillalle, eri puolelta ku normaalisti noille Vippityypeille. Nää siis on aatellu, että tää homma kulkee niin, et Marde tulee navetalle, ni päästään koko joukko suoraa lypsylle, ku vaan älytään mennä siihe portille näyttämään siltä, et nyt on pakko pakko pakko päästä... Ei rasittavaa jonotusta, vaan suoraa lypsylle.. Ja pah. Nyt loppuu palvelu tältä osin. Piste. 

Mitäs sille potilaalle kuuluu, joka oireili vähä saattavan halvaantua? No Jätti on oikein ok.. Eilen meillä oli isännän kanssa ihan hulvattomat hommat, ku varoiksi haluttii antaa suun kautta sille vähä nestemäistä kalkkia.. Korvanpäät oli himpun viileän oloiset, vaikka muuten oli ihan tomerana.. Jättihän ei ollu tietenkää asiasta ihan samaa mieltä, ettäkö tässä vielä jotain mömmöjä tarvihteis.. Ja siitähän tuli lähinnä hauskat navettavideot matskua koittaa se jättiläinen sovitella parteen edes puoliksi, kun päätti jo kättelyssä, ettei todellakaa ole niin tyhmä, et tekis tän meille mitenkää helpoksi.. Pää heilu niin kovin, ja kun sillä on ne himputin sarventöpsykät, ni eihä siitä meinannu tulla yhtää mittää, ku pelkää että se on kohta sarvi ohtalohkossa, ku heiluu niin kovin. Periksihä myö ei annettu, vaa lopulta se irvisteli sen litkun ällöä makua.. 1-0 meille..

Sellaisia hommiloita tälläkertaa.. Ja toisella kertaa lisää..

Kannukonetta kehiin..

Jätti tupsautti eilissä iltasella tehä ihan kohtalaisen kookkaan sonnipojan Brawlerista. Lehmäpentua kovasti oottelin, mutta Mörrin sain.. Emänsä poika, sanoisin.. Ei se oo mikää kääpiölehmä nimittäin Jättikään.. Eikä sitä suotta Jätiksi sanota, vaikka sillä oikeekin nimi on. Sen korkeus hipoo meikäläisen mittoja.. Sadan kuudenkymmenen sentin kantturoita.. Ehkä saatan olla sentin pari korkeempi, ainaki jos varpailleni nousen.. 

Se oli tänä aamuna sellane oma lepposa ittensä.. Mutta iltasella jotenkin outo, eikä oikein ottanu jaloilleen ihan normaaliin tapaan. Ja korvanpäätkin tuntu vilposalta.. Julma ämmä tai ei, Mörri vietiin pois Jätin luota. Miksikö? No jos lehmälle tulee poikimahalvaus, se voi rusikoida sen pienen aarteensa hengiltä siihen alleen jos jalat ei toimikkaan.. Sitten soittelemaan eläinlääkäriä. Joka siis lähti tulemaan puolentoistatunnin ajomatkan päästä. 

Jaloillaan oli kyllä mamma, mutten Oikkupeikolle sitä rohjennu lähteä viemään lypsylle. Sinne jos sen jalat ois topannu, ni olispa ollu melkosen ongelmallinen tilanne. Kaivelin kannukoneen esiin, ja ehottelin Jätille, et miten ois lypsyhommat niinku näin?

Niin kamalan epämukavaa, ku se lypsytouhu kai pitäsi ollakkin, niin Jätti seistä napotti irtaalla siinä, ku lypsimet lypsi maitit kannuun.. Ja siitä tarjoilin sen pullosta sitte Mörrille tietenkin. Ja ku sitä tuli vähä enempi, ku Mörrin tarpeeseen, sai naapuritkin sitte osan..

Kyllä, tällä daamilla on viisi vedintä...

Eläinlääkäri käväs sitte kaheksan huikkeilla, ja Jätti sai tarvitsemansa tökötit suoraa suoneen. Urhea lehmä, oli se vaan niin reipas.. Näin varhasessa vaiheessa, ku reagoi, on hyvät mahollisuudet, ettei se jalattomaksi mene ensinkään. Ja sepä noitten poikineitten lemmusten kanssa tärkeetä onkin, että niiden eloa ja oloa seurataan erittäin tarkasti. Koplutellaan korvien lämpöä ja seuraillaan onko se poikinu ihan oma itsensä noin muuten, mittailla lämpöäki, jos arveluttaa. 

Myö ei kyllä ruvettu ees mittaamaan, ku jotenkin vaan tuntu, et nyt on eläinlääkärin tultava, näki sen vaan siitä eläimestä vaikkei kovin huonona sinänsä ollukkaa, eikä jääty oottelemaan, että menis huonompaan. Eläinlääkäri sen mittarin kaivelee esiin kuitenkin ensimmäisenä.

Olihan se eläinlääkäri sitä mieltä, että halvausta se vaan lähti tekemään.. Joskushan niitä polosia joutuu hoitamaan useampaan kertaan, että tokenee. Toivottavasti Jätti selvis yhellä hoitokerralla ja on pian mahtava oma itsensä...

 

 

Lihansyöjä

Ollaan lähiruuan äärellä.. Useampi ihminen on taivastellu, miten voi syyä oman eläimen lihaa, miten voi syyä jottai hirviraukkaa... Niiiiiimpä!

Kyllä joskus nuorena ja nättinä jäi tutut eläimet syömättä, ja pidin lähinnäkin tunnevammasena ihmistä, joka söi omaa eläintään, tai vei vaikka kuolleen hevosensa jonnekkin haaskaksi.. Sitä ei osannu nähhä eroa elävässä ja kuolleessa.. Sitä kuolleen eläimen raatoakin piti jotenkin vaan muka tuntevana tai jotain.. Vaan tässä emännöidessään näitäki asioita on tullu tuumailtua monenlaiseltakin kantilta. Availempa ajatuksiani siis siitä lukijoille.. Joita muuten on siunaantunu tosi tosi monta, KIITOS siitä! 

Kyllähän se niin on, että kesällä taluttelin yhden todella rakkaan eläimen kotiteurastajan luokse, seisoin vierellä ja hyvästelin halauksella, kun se lopetettiin. Olen seisonut tai istunu aika monenkin eläimen vierellä ne viimeiset hetket, kun eläinlääkäri on ystävääni tullu saattelemaan pois täältä. Se on mun velvollisuus, vähintä mitä voin tehdä, saattaa mun ystävä pois täältä.

Se on jotenkin äkkisestään nurinkurisen kuuloista, että ensin itkee ja on niin pohjattoman surullinen, kun jonkin menettää, ja seuraavassa hetkessä pistelee sitten lihan muodossa sitä massuunsa ihan hyvällä omallatunnolla. HULLUUTTAKO!?!? No äkkiä aateltuna joo. Vaan mä rakastan mun lehmien maitoakin, ja juon sitä erittäin hyvillä mielin!

Miten kesälläkin olin niin murheenmurtama, kun muuta vaihtoehtoa ei ollu. Joko eläinlääkäri olis lopettanu ja ruho ois menny honkajoelle. Tai sitten tilateurastaja lopettaa ja lihat päätyy pakastimeen ruokkimaan perhettä myöhemmässä vaiheessa... Valittiin tuo jälkimmäinen. Ku eläinlääkäri nää vaihtoehdot kerto, tuntu että tää on niin väärin. Miks aina vaan joutuu näiden päätösten eteen. Jalka jos on murtunu pahasti, että se eläin on eläinsuojelullisista syistä lopetettava, niin kaksi vaihtoehtoa siinä vaan on...

Kotiteurastuksessa eläimeltä jää matka teurastamoon väliin, mikä on itestäni jotenkin kuitenkin parempi, siitä riittää pitkäksi aikaa syötävää meille. Jää kaupasta kantaminenkin vähemmälle. Se on sitä lähiruokaa...

Nään tän asian aika suurena kokonaisuutena. Meiltä lähtee määrä X eläimiä täältä vuodesta toiseen, halutaan tai ei. Maailmassa, Suomessa syödään lihaa määrä X halutaan tai ei. Jos me laiteltaisi tuo meiltä poistuva määrä aina honkajoelle, jossain kasvatettaisi se määrä sitten enemmän elukkata teurastamolle kuitenkin. Ja miten paljon ympäristöä kuormittavaa se nyt sitten olis, että täysin elintarvike kelposta lihaa laitettasi nyt vaan Honkajoelle, kun se sama määrä enemmän kasvatettasi kuitenkin jossain.  

Eikö se nyt olis aika ajattelematonta ja ympäristöä vielä enemmän kuormittavaa laittaa kaikki lopetettavat eläimet raatoauton kyytiin kuolleena.

Tässä tulee ajatuksiin myös maailman tila ja tola.. Ihmiset näkee nälkää monessa kolkassa maailmassa.. Tuntuis, että sitä lällättelis niille kaikille ihmisille, jotka ottasi sen lehmän ruuakseen ihan välittömästi, jos siihen olis suinki mahdollisuus.. Vähä että, kyllä meillä tätä riittää ihan Honkajoelle asti laittaa.. Mites siellä? Minusta se olis vaan hirvittävän sydämetöntä touhua.

Se, kun eläin on lopetettu, eikä sillä ole enää minkäänlaisia elintoimintoja, muuttaa kaiken toisenlaiseksi. Elämä on pysähtyny siihen hetkeen, kun sydän viimeisen kerran löi. Siihen hetkeen päättyy meidän yhteinen matka. Ja jäljelle jää muistoja. Sen jälkeen on vain ruho. Sen jälkeen on vain suru. Kaipaa sitä ELÄVÄÄ eläintä, kaikkine urpoiluineen.  

En minä aina ole asioita ihan tällä tavalla ajatellu, en todellakaan. Päinvastoin pitäny kyllä sydämettömänä niitä ihmisiä, jotka teurasautoon eläimiään on saatellu.. Mutta... Kun itse teen sen, ja tiedän miten surullinen sitä sillä hetkellä on, enemmänkin kunnioitan niitä ihmisiä, jotka niitä lopullisia päätöksiä yksinkertasesti tekee. 

Miksikö?

Koska olen nähny myös sen toisen puolen. Sen, kun tehdään enemmän ku kaikki eläimen pelastamiseks, aiheuttaen vaan aivan tarpeetonta kärsimystä. Ihan vain siks, että ihminen on niin sydämetön, itsekäs, ettei osaa päästää irti. Koska suru tuntuu musertavalta. Sitä se onkin, mutta jälkeenpäin sydämessään tietää, että luopuminen on toisinaan suurenmoisinta, mitä voi rakkaalle eläimelleen antaa. 

Se mikä tekee oman eläimen syömisestä vielä jotenkin omalle tunnolle parempaa, on se, kun tietää, ettei vaihtoehtoja ollut. Kun tietää, miten mukavan elämän eläin on elänyt ja ollut niin tykätty ja rakastettu, paijattu ja lellitty. Hyvin hoidettu.

Mitä hirvenlihan syömiseen tulee, tuntuu velvollisuudelta syödä se liha, jonka hirvijahdin aikaan porukalta nurin menee. Arvostan ihmisiä, jotka riistanhoitotyötä pystyy tuolla tekemään järkevästi, kestävällä periaatteella ja luontoa kunnioittaen, ampumaan hirviä.
Olen itse paljon autolla ajellut vuosien saatossa, ja oivaltanu hirvenmetsästyksen tärkeyden.. Nähnyt sen muutoksen siitä, kun hirviä oli aivan tolkuttoman paljon enemmän. Muutaman tunnin autoilun aikana, vähintään viisi läheltäpiti tilannetta hirvien kanssa, vaikka tasan tiesin niiden oleskelualueet. Hirven metsästyksen lopettaminen johtaisi sellaseen turvattomuuteen liikenteessä, ettei mitään järkeä. Toki tällähetkellä hirvikanta saisi oman näkemykseni mukaan olla paikoin vahvempikin..

Sen lisäks, että jahti tuo turvaa liikenteeseen, sillä on aika merkittäviä vaikutuksia ihmisten, metsästäjien elämään.. Olen minä kyyneleitä valutellu emähirvien puolesta, kun ne vasansa menettää.. Tuppaan olemaan liian tunteellinen ihminen.. Silti on vaan mietittävä, että jos sitä vasaa ei joku ampunut, saatan seuraavan kerran itkeä menetettyä läheistäni, joka menehtyy hirvikolarissa.

Arvostan lähellä tuotettuja elintarvikkeita. Hirvi, oma kasvatti, jänis, lähiruokaa..

Päivän sana..

Kuvan teksti on kaikenkertova.. Panadoolia, lämmintä juomaa itelle ja lääkintäkirjanpito tuonne bittimaailmaan kuntoon, ku ei isäntä antanu enää navetalle lähteä iltatöille. 

On kuulemma nyt ihan tosiaan saatava emäntä kuntoon, että kykenisin lähteä nautiskelemaan koirien työskentelyn seuraamista ihan livenä tuonne mehtään.. Vaan just nyt tuntuu, että menkööt muut, mie seurailen peiton alta käsin liveseurannan merkeissä tablettia tuijotellen... 

Tälle viikkoa on kuulunu muutaki, ku vaa flunssan potemista. On ollu hygieniatarkastusta, vasikoitten nupoutusta, robotin huoltoa ja yks semmarikäyntikin (no okei, ostin samalla muutaman sonninannoksenkin, shoppailu on aina piristävää).. Voitte uskoa, että navetoinnin välit on sujunu sukkelaan nukkuessa tautia muka pois, vaikkakin herätessä olo on karmivampi, ku ennen nukkumaanmenoa. 

Mut onha meillä se lomitusjuttu, jos ja kun sairastutaan.. No on joo.. Ilimastako se on? No ei todellakaan.. Kyllä sitä työntekijänä joskus tuli jäätyä saikulle, ku ei kyenny enää lähtee. Eikä maksanu mittää. Vaan toista se on täällä.. 

Sen lisäksi, että lasku hujahtaa postilaatikkoon saikkuilusta, niin se on sain osa siitä kokonaishinnasta, vaikka jotain pientä korvausta toki voi anoa tulevaksi jossain kohtaa elämää Melalta.. 

Useimmiten nimittäin käy niin, että tuolla yks jos toinenkin eläin ottaa palkokasvia suuren suuriin sieraimiinsa, ja alkaa terveys renata navetan daameillakin.. Ei nimittäin aina käy mieleen sellaset muutokset. Ja kaikenlainen stressaaminen on pahasta niin immeisille, ku lehmillekkin. Jokanen immeinen, ku tuppaa kuitenkin toimimaan omalla tavallaan, ni nuo eläimet ei oikein tykkää hyvää, kun siellä joku kolaileeki paskoja vikosuuntaan tai vaikka käpöstelee käytävillä eritahtia, ku emäntä ite.. On se oikeesti kallista lystiä sairastaa. Silläpä sitä sinnikkäästi lähtee tuonne hommille, räkä poskella. Ei sillä lomituslaskullakaan niin väliä, maksaahan sen, mutta noiden örkkien maailmaa en kehtois olla mullistamassa pikkulenssujen takia saikkulemalla. 

On tässä onneksi ollu noita lomailijoitakin, ku lasten syysloma sattu just tälle viikkoa. Yks jepetti siellä onkin ollu askartelemassa apuna ihan ahkerana. Eikä oo ainakaa asukit siitä tyypistä kovin ressannu, niin on äitinsä poika.. Seurailin sen hommia yks aamu, ku vassuloita oli siellä siivoilemassa.. Varmasti rapiat puolituntia meni siellä rapsutellessa ja seurustellessa, välillä huiski kola, ja taas seurusteltiin.. Kiirekkös tässä.. Ja vassut tykkäs. Ja poika kans.. Siis, kun ovat niin pölhäkkeitä ne pikkuset ja isommatkin, että tekee siitä siivoilusta toisinaan aivan mahotonta..

No jos jotain hyvää, niin kirjailin tuonne nasevaan kaikki maaliman lääkitykset taas ajantasalle, köllötellessäni. Sieltä se on hyvä sitte jonku tahon seurailla tämän tilan lääkehommiloita, kuka on saanu minkäkin verran millonkin ja mitä. 

On se vaan aikas hyvä turva niin monelle taholle, meillekkin, että voidaan osottaa sieltä millo vaan miten jotai tiettyä eläintä ollaan lääkitty, jos se jottai on joskus millon tarvinnu. 

Ja eiku taas nassuttaa jotain mukavan lämmintä juomaa ja toivomaan parempaa huomista..

Tyhmät ihmiset

No ihan oikeesti.. Krey, se on kyllä aina ollu vähä sellainen spessumpi tapaus.. No jooo o, on on ne kaikki, mut kaikilla ei oo samanlaisia simmuja ollu syntymästä asti, että niitä ois eläinlääkärikin ihmetelly.. Siitähän se nimensäkin sai. Krey.. Sillä on sellaset ihmeellisen harmaat mustuaiset.. Näyttää usein, niinku sillä olis sellanen hullunkiilto simmuissa, vaikka kovastikkin rauhallinen kaveri aina onkin. Ja näkeekin se, ainakaan ei oo havaittu mittää sokkeen tai ees huononäkösen oiretta..

No niin, se siis tuossa poiki jokunen päivä sitten.. Lehmän ura Oikkupeikolla alko oikein mutkattomasti, se on niin ihanan huoleton hulda. Ainoo, mikä siinä ei oikein mee meidän kummankaan mielestä sillee  niinku pitäs, on robsulta poismeno... Kyllä se päätään puistelee, tuossa videollakin. Miten on täytyny olla tyhmä ihminen, kuka on näin hankalan robotilta poismenon keksiny.. Ei se ensimmäinen kerta ole, että sieltä jotakuta pakitellaan pois, vaan on ne kerrasta oivaltanu miten poistutaan, on tarvinnu vaa näyttää.. Vaa tämä.. Se oikeesti luulee vissii poismenotavan olevan sellainen, jota kaikki käyttää.. Ettäkö kaikki vetelis uukäännöstä siinä ja sitte pakittelis pois!? Kahtos vähän, miten ne muut toimii.. Ni ei tarvihteis meidän ihmisten tyhmyyden piikkiin laittaa kulkureittien toimivuutta, tai siis sen toimimattomuutta..

Krey on ollu niin ihmeellisen innokas robsuiliija, etten ole kertakaikkiaan ennättäny paikalle, ku se on sieltä venkuloinu lähteä.. Tänää melkein kerkesin, kameran sitte kaivoin, ku tajusin, et peli on jo menetetty.. Niin taas pyöritteli päätään, käänty ja peruutti pois...

Voi meitä tyhmiä ihmisiä...

https://youtu.be/PO_XNIx96gc

Tukkosta menoa..

Kuvastakin sen näkee, ettei tää päivä oo menny ihan niinku kaiken taiteen sääntöjen mukaan.. Aikas monta korvamerkkiä on tässä tullu lätkittyä, mutta kai se on tuo pään täyttävä räkä, ku saa pääkopan niin juntturaan, et merkitki menee vikoperin.. Vasikka on kyllä kaunis, vai mitä.. Oikein tomera ja eläväinen pikku ipana.

Isäntä siinä yhtä lääkitystä tehdessä jotain mulle selitteli ruokintahommia, piti sannoo, että ootahan hetkonen, ei vaan pysty vastaanottamaan mittää hommatöitä, ku pää on niin täynnä räkää, ettei sinne mahu enää ees ajatuksia, saati mittää muistettavaa.. Ja siinä hetkessä koitin keskittyy, ettei Kaija latase minnuu ohtaan tai etten muuten sössi hommaa jotenkin. Kaijahan on niin kiltti hutalus, ettei se pahaa tekis, mut on se vähä varoilta kahottava miten siinä keikkuu.

Just nyt olis niin kiirusaikaa, ettei joutais ollenkaan potemaan mitää lenssuja. Poikimisia on ollu taas niin hurjan monta, että kaikki energia pitäs laittaa kyllä noiden kullannuppujen hoitoon, lypsyllä käyttämiseen ja silleen.. Hiehoja on taas pari lisää opettelemassa lehmän hommia. Oon niistä kyllä hirmuisan ylpeä, miten mainioita tyyppejä osaavat olla lypsyhommilla. Haastavin taitaa tällähetkellä olla toista kertaa poikinu lehmä, joka tinttaroi jostain syystä tuon lypsyn kanssa, vaikka viime kausi suju ihan nou broblem. On se kyllä luonteeltaan muutenkin aikas sellane säpäkkä ja voimakastahtonen..

Lauantaina taas totesin, miten palkitsevaa se on tässä kohtaa, ku on höplytelly ja lässyttäny noitten pölöhöjen kanssa pienestä lähtien. Hirveen kauaa se ei aikaa vie, ku vassuloita siivoillessa hypistelee rapsutusten lomassa kinttuja ja tissilöitä. Se ohimennen tehty työ näkyy tässäkohtaa, ku lypsyhommille alkaavat tulla. Mulla paljon kulkee tuo karvojenajelukone taskussa, ja siinä oottelin jonku lehmän lypsyä, ku Kamilla tuli notkumaan siihen käytävälle. Arvelin, että no ootellessaanha sitä joutaa kopasta mittee se tuumaa tuosta koneesta.. No mitäpä tuumas. Ensin se kuulosteli ja siirty parteen seisomaan, uuelleen surautin koneen käyntiin ja laitoin sen siihe kankulle tärisemään. Ei se sorkkaakaan heilauttanu vaikka vääntelin ja kääntelin vetimiä sivuun, että sain ajeltua karvat pois. 

Seuraavana aamuna sillä alkokin sitte lypsylehmän ura ja mulla tää saakelinmoinen lenssuntekele..

Juu, eikös tästä nyt tullu sitte riittävän tukkonen blogitekstikin, ni vetäsen peiton korviin ja alan keräillä voimia seuraaviin koitoksiin... Huomenna ei sentään ole ehkä niin täys päivä, ku tänään.. 

 

Tavan elämää..

Näinä päivinä on kyllä jotenkin tuntunu välillä siltä, että tempasen sellaset itkupotkuraivarit ja heitän selälleen ritilälle ihan ite, ettei kenenkää tarvia tulla puskemaan minnuu sinne... Raivoon siinä, ku ei kukaan usko mittään, itken ja potkin ja kiukkuan.. Josko se vetäs lehmäjengiläiset sellaseen hämmennyksen tilaan, että kestäisivät edes hetken irti mun haalareista..

Jotenkin tuntuu, että kaikki vaa reppii, yks tukasta, toinen lahkeesta, kolmas kengästä, neljäs hihasta ja viies haluaa antaa sellaset kasvohoidot, että pysytään nättinä vielä ainakin kauan.. Joku huima sitte vielä puskeekin persuuksille, se on se pissis Missi.. Kyllä kuvittelis, että sellaisen nimen saanu pikku kakkiainen osais käyttäytyä nimensä veroisesti.. Jotenkin niinku hieno, ainakin kiltti ja sellanen arvokas kaikin puolin. Ja mitä vielä, on pahin pahis aikoihin. Se puskee, se potkii.. Sellanen etoelukka, alle kahen kuukauden. Ollaan ehkä muutaman kerran otettu neuvotteluja tuossa, miten täällä meitä palvelijoita kohdellaan.. Asiaa ei auta ne monet muut vöyhöttämässä siinä muuten siinä ympärillä, kellä mun housunlahe suussa, kellä hiha.. Miten siinä ittees puolustat.. Ja miten pidät jonkinlaista kuria.. Saati pidät sellasta neuvontaa näistä tavoista, miten täällä kuuluis olla ja elää.

Tänää arvelin, että talvi tulla jollottaa eikä mahda mittään. Että pakko se on ottaa aitatarpeita kyytiin, ja lähtee touhuumaan jos meinaan suunnitellun jalotteluaidan tehä, mitä ajattelin. Kohta on maa jäässä, eikä tarvia haaveksia tolppien pieksämisestä ainakaan maahan asti topakasti. 

Kesä mentiin sellasella toisenlaisella aitauksella. Aurakeppilöistä saa tosi toimivan aitauksen kesäaikaan. Ei sitä lasikuituhöttöö käsissä!!

Talveksi olinki jo sumplannu mielessäni toisenlaisen..

Siinä huristelin pellolle ja parkkeerasin mönkijän kärrineen ja tarvikkeineen sinne.. Lehmät juos kilpaa kahtomaan, mitä mahtaa olla eukolla mielessä.. Olin vahingonilonen, etteivät päässeet lähemmäs, apureita tässä nyt vähiten kaipasi. Olivat siellä kesä-jalotteluaitauksen puolella.. 

Kovin pitkä se ilo ei ollu, ku sitte hutkulat ja umpilemmuset bongas mut sieltä vielä kauempaa... Ja niin vaan koko saakelin lauma piiritti meikäläisen ja eihän siitä hommasta sitte oikein tahtonut tulla mittään. Yhen tolpan ku löit olevinaan jotenkin maahan ja lähit seuraavaa reikää maahan sovittelemaan, ni jo oli joku hinkkaamassa päätään sinne just työllä ja tuskalla maahan pieksättyyn tolppaan. Joka ei ollu sitte riittävän topakasti kiinni heilumisesta päätellen..  Joku retuutteli mun takkia kärrissä, jonka olin jo siinä hikipäässä pois heittäny päältäni.. Isännän soittelin siihen mukiloimaan tolppia maahan, ku tällanen tappijalka ei niitä siihe saa hakattua mitenkään. Ku ei olleet niitä tavanomaisia himpun meikäläiselle sopivan ohkasia tolppia.. 

Hyvä ku syömässä rohkenin käyä, ku mielessä näin jo kaikki tolpat nurin hinkuteltuna.. Jos hinkutuskielto ei kiinnosta ketään sillonkaan, ku kiellän ja kiroan siinä vieressä, ni vielä vähemmän sitte, ku olen jossain muualla.. Iltahommilta myöhästyin vaan vähäsen, ku olin pyöritelly kaks lankaakin uuteen aitaukseen kiinni.. Ähäkutti! Saimpas sen valmiiks!

Eläinten päivä

Tänään vietetään eläinten päivää. Onkin hyvä hetki pysähtyä miettimään, millaista eläimen hyvä elämä on. Kuka sen määrittää, miten se määritellään. Toisinaan tuntuu, että eläinten ystäviksi itseään kutsuvat ihmiset, eivät näe tuotantoeläimellä oikeutta elää, mikä tuntuu aika nurinkuriselta. Tähän päätelmään on helppo tulla seuraillessa kiivastakin keskustelua tuotantoeläinten elämästä. Ja sitä on hankala käsittää, kuinka eläinten ystävä voi tulla toteamaan ainoana oikeana totuutena, että meidän eläimillä ei ole oikeutta elää, koska ne elää elämäänsä väärin, ihmisen pakottamana. Niillä olisi oikeus elää jossain muualla, mutten edes ymmärrä minkälaisissa oloissa tai olosuhteissa. Kenellä on oikeus olla päättämässä, mikä on hyvä elämä, ja mikä ei, koska vastauksia ja ainoita oikeita totuuksia kuuluu aika monenlaisia. Jokainen vastaaja uskoo omaan totuuteensa. Minäkin omaani, ja uskon näkemääni, kokemaani.

Oma näkemys on tärkeä, olkoon se millainen hyvänsä. Ilman erilaisia näkemyksiä eläinten oloista, ei mitään muutoksia tapahtuisi suuntaan ei toiseen. Vaikka tuntuu, että tuottajia ryöpytetään jatkuvasti eläintenpidosta, niin on niitä huolenaiheita otsikoitu muidenkin eläinten pidosta. Koirista lähtien. Kuka on paras sanomaan, millaista elämää elää onnellinen koira? Oikeita totuuksia on siinäkin yhtä monta, kuin vastaajia. Sama hevosten ja kaikkien muidenkin eläinten kohdalla. 

Kaikenlainen eläimestä hyötyminen nähdään pahana asiana. Vaikkakin kaikki eläimistä hyötyy. Kotieläimistä, lemmikeistä, luonnon eläimistä. Eläimet tuo ihmiselle niin paljon, ei rahaa, vaan hyvää mieltä, positiivisia tunteita. Eläimiä hankitaan, koska ne tuo mielekkyyttä arkeen ja elämään, koska eläimistä tykätään, niitä rakastetaan. En tiedä onko se sen enempää oikein tai väärin, kuin rahallinen hyötyminen eläimistä. Enkä usko, että eläimistä taloudellistakaan hyötyä hankkiva, kokisi eläimet jotenkin vastenmielisinä. Koira hankitaan perheeseen, koska halutaan koira. Samalla tavalla monia muitakin eläimiä. Kukaan ei vasten tahtoaan toivottavasti eläimiä elämäänsä hanki. Jotain siinä ihminen kuitenkin hyötyy.. Eläimet rikastuttaa elämää tavalla tai toisella.

Tänä päivänä pysähdyn ja tunnen suurta rikkautta elää eläinten keskellä. On rikkautta saada viettää päivät erilaisten eläinten keskellä. Jokainen omalla persoonallaan rikastuttaa elämäämme, arkeamme. Eikä se rikkaus ole rahaa. 

Olen onnellinen, että juuri nämä eläimet, on syntyny juuri meille, meidän elämään.

Me tehdään kaikkemme, ja enemmän, että jokaisella olis mahdollisimman hyvä olla. Kiitoksena siitä saadaan myös elää näin jatkossakin. Sen takaa juurikin ne hyvinvoivat eläimet, jotka kiitoksena käy maitonsa tirauttamassa tankkiin. 

Tänään on ELÄINTEN PÄIVÄ. Ollaan siis kiitollisia kaikista karvaisista ja karvattomista ystävistä, pidetään niistä hyvää huolta tänään ja aina. Eläimet ansaitsee hyvän elämän, eikä yhtään vähempää..

 

Yks ensikko lisää...

Kysyppä tarkempia kuvailuja Kaijan värityksestä, en osais kertoa juurikaan, muutaku että se on mustavalkoinen suurinpiirtein.. Soma ku mikä.. Tunnistan sen jo kaukaa kuitenkin. En tiedä miten. Se vaan on hyvänen aika Kaijan näköinen.. Ihan niinku kaikki muutki, omannäkösensä.. Jos se puuttuu tuolta lauman seasta, sitä kuitenkin alkaa kaipailla.. Jokin värijuttu vaan uupuu sillo näkemästään.. Kaijan väri. Se on vaa eri väri ku vaikka yhtä mustavalkoisella Jalolla tai Kutkalla ja niin edelleen..

Oli iltasella puhetta, että aamulla otetaan kyllä Kaija jo navettaan, ni on itellä rauhallisempi mieli.. Voin kamerasta stalkkailla sen touhuja ja sitä, alkaako se poikia millon. Yöllä on aivan turha sitä lähtee pimeessä ettimään, johan ne vapisee kauhusta, jos sinne lampun kanssa lähtee vouhkaamaan, ku ilman lamppuakaa ei näkis mittää.

Aamulla laittelin takakierron tyypit asennoitumaan lypsyhommille, ja lähin kahtomaan noita laiduneläjiä.. Heti jo kaukaa olin sitä mieltä, ettei Kaija kyllä ole muiden seassa syömässä.. Soittelin jo isännälle, että ei taidettu keritä ottaa Kaijaa sisälle poikimaan, että lähen kahtelemaan onko se metän puolella ja onko sillä kaikki ihan hyvin. Hyvinhän sillä asiat oli.. Ylpeenä siellä napotti pienen vasikkansa kanssa metsän siimeksessä.. 

On ihan mahtavia ollu nämä poikineet sen suhteen, miten luottavaisesti ne meihin immeisiin suhtautuu, eivätkä oo ollenkaa äkästelleet, kun on niitä siirrelty sitten navettaan päin.. Kaijakin viipotti reippaasti ja huolettomasti matkassa, vaikka isäntä jonkin matkaa kanto vasikkaaki hommaa jouduttaakseen. Kaijalla ei ollu mitään hätää.. Jotkuhan mammat on sellasia, että saa oikeesti olla varuillaan, etteivät riehaannu ihan höpönä, ku vasikan luo menee.. Nämä kullannuput on ollu kaikinpuolin nyt ihan herttasia äityleitä.. 

Kaijan lypsyhommatkin lähti uskomattoman hienosti käyntiin.. Rapsuttelin sitä poskesta, ni hätäkös sillä.. Iltasella piti hinkata poskee ja korvankärkee, höpötellä, ni alko maito irtoomaan.. Oikkupeikko, ku toka kerralla alkaa puhistella tissilöitä harjoilla, se on monesti sen verran jännä homma, että saattaa hetken äkkisestää mietityttää antaako sitä maitoa ollenkaan.. Kaija ei ollu poikkeus.. Äkkiä ne oivaltaa tapahtumien kulun siinä lypsyllä.. Enste harjaillaan, sitte lypsetään.. Ja nappulata putoilee nassuteltavaksi kokoajan.. Niistä nappuloista Kaija kovastikkin tykkäs.. Piti ihan ekstra annosta laitella, ettei lopu kesken.. Siitäpä sille jää mukava kokemus, ku saa herkutella.. Lypsyn jälkeen takas pentusensa luo tietenkin.. Siellä olivat niin tyytyväisen olosena sitte köllöttelemässä.. 

Pikku askartelua...

Voihan surina sentään... Tuossa on Oikkupeikon käsvarressa sellasia systeemiä, jotka sitä ohjailee.. Sylinteriä.. Ei oo kauaakaan, ku ihmettelin mikä hiton valitus kuuluu kokoaika, ku käsvarsi muka pitäs olla hiljaa paikallaan.. Siinä pesukipposten alla.. Ei ollu paikallaa, eikä kyllä hiljaakaa.. Iso oli valitus lypsäessäkin.. Sellane valitus, että piti ihan huoltomiestä vaivata ja kilauttaa mikä se nyt oikee on. Ei se rohjennu antaa mun itte sitä ruveta turimaan, vaikkei se sinänsä kummonen homma oliskaa.. Vaan ehkei se luottamusta herättävää oo, ku kyselen ensin mittee voin tehä siinä niikus peruuttamatonta, ettei se jekkase kohta senkää vertaa.. Seuraavana aamuna oli vakkarihuoltotyyppi tässä näyttämässä melkein käestä pittäen, miten ne sylinterit oikein vaihellaan.. Arvelin kyllä, etten tällä hyvällä muistilla enää seuraavana päivänäkää muista, kuinka se oikein tapahtu.. 

No ei siitä edes oikeestaa ole kovin kauaa, ehkä, ku se käestäpittäen-opetustuokio tuossa oli, mutta olipa tai ei, niin taas se samanlainen valitus alko kuulua uuelleen.. Epäilin jo itteäni, koska arvelin, ettei ne nyt voi kokoaika kosahella tuollalailla.. Mutta nöyränä piti vaan isännän painella hakemaan uusia sylinteriä kaupungista.. Tulihan sieltä raahattua vähän kaikkee muutaki tarpeellista samalla kertaa..

Kerkespä levahtaa joku ruokintapömpelin juttukin vielä samaan hengevetoon melkeimpä.. Se oli noppeesti korjattu kyllä.. En tiiä miten, mutta ihan sama, ku vaa pöppänää tippuu kaukaloon.. Yritin sitä ite selvitellä hetken ja totesin, et rikki on enkä osaa korjata.. Isännän hommiks se meni.. 

Eipähän siinä, yritin kovasti muistella mitenkä se homma nyt oikeen menikään niie sylinterisysteemien kans.. Avasin suojakotelon ja tuumailin, että kyllähän nuo tuosta irti lähtee.. Ruuvimeisseliä vaan ja sellasta toisenlaista avainjutskaa, ni homma on jo puoliksi tehty. Isäntäkin hilpas siihe kahtomaan, ku sanoinki, et olis se ihan hyvä senki nähä mitä pittää tehä, jos se valitus alkaa kuulua. Sehä oli sitte nopsa homma, vaikka keljuttiki siihe ruveta. Kaikelisäksi oli ne tismallee samat systeemit, jotka oli levahtanu, mitkä vasta vaihettiin..

Kovin montaa päivää ei tarvinnu etiäpäin mennä, ku kahtelin, että mitä ihmettä se Kiulu tekee Oikkupeikon hellässä huomassa, muttei se kuitenkaa lypsä sitä.. Portit ku on kii, ni luulis sen rupeevan lypsyhommille.. Vaan ei.. Kelasin mielessä, että ei oo Kiululla kyllä valvottua lypsyä.. Siis sellasta, että se pittää käyä näpyttelee näytöltä, et okei, voit lypsää tän nyt. 

Eikun kahtomaan, miksei se raukkapolonen pääse suuntaan ei toiseen eikä mittää tapahu..

Siinä kipasin kääntämään ruokintakaukaloo sivuun, että saan Kiulun vapautettua pois. Kiersin robsuhuoneesee kahtoo mitä kummaa on meneillään.. Näky oli kuvankaltainen.. Paineet oli niinkus hävöksissä koko masiinasta.. Samaan syssyyn, ku olin jo epätoivoon vaipumassa kaikkia niitä hälyjä katellessa, isäntä tupsahti siihen.. Oliki jo ettiny minnuu.. Käessään sillä oli taas sellane osa.. Joku kompuran osa. Tais se sitte jälkeenpäin iltasella kertookki, mikä se oli (ei jääny osan nimi mieleen), mutta jo siinä ongelmaa katsellessa totesin vaan, et taitaa olla siun huki soitella jonnekki... Sen osan selittäminen ois jo ollu ehkä pikkasen liikaa sille huoltomiehellekkin, että luultavasti se ois ennemmin lähettäny kokonaa uuen kompuran meille, ettei sen tarviais enää hetkeekää arvuutella mitä ihmettä koitan sille selittää.. Oli se sen verran hankalasti selitettävän näkönen juttu, mikä siitä oli levahtanu.. 

Korjattuahan se tuli, ja uus osakin tupsahtaa tulla ihan pian.. Tykkään, ku ovat niin räväkkiä lähettää varaosat jos mitä kullonkin tarvii.. Ja tulee jeesimäänkin noppeesti, jos ongelmia ilmenee. Huippis homma!

Silti kyllä toivon, että jos tossa nyt ois tälle viikkoa ihan tarpeeks pikku askartelua.. Askarrellaan vaikka ens viikolla sit lisää, jos on pakko..