Joulun aikaa...

Joulun aika on jotenkin aina niin kovin tunteikasta aikaa.. Ku jouluaamu koittaa, sitä lähtee töille sellanen lämmin tunne sydämessä, on sellanen erityisen hyvä mieli. Myö saatiin joululahjakin etukäteen, jo 23. päivä, kun Isoiita poiki melkosen kokosen sonnivasikan, Mistelin. En tiedä, mutta kyllä se vaan jouluna eläinten seassa on jotenkin niin onnellinen olotila. Lehmät on kuullu kaikki ne muutaman muistamani joululaulun jo hoiloteltuna varmana kyllästymiseen asti, enneku aatto ees on.. Ihmekkös noilla on ollu aamusella kiireentuntua pihalle, vaikka joulu on kiireetöntä ja rauhaisaa aikaa.. Olihan tuo ihana aattoaamuna hilpasta puuronkeittoon ja nautiskella kahvia siinä ohessa.. Vetästä pienet päikkärit jouluntuoksuisessa kodissa sohvalla Minkun kanssa maha pullollansa riisipuuroo.. Kiehulla keitelty, tietenkin.. 

Joulun aikaan tehään työhommilla se, mitä on välttämätön tehhä, että ennätettäisi olla koko porukalla mahollisimman paljon yhessä. Arki ja kaikki spessuhommat ku tuppaa viemään aikaa aina perheeltä. Tänä joulunahan hommat suju mutkattomasti, eikä tässä tarvinnu säheltää mitään erityistä vasta, ku tänä päivänä. Ellu ei ala toipua viikontakaisesta poikimisestaan. Oli jo paljon paljon parempi useamman päivän, ku viime viikonloppuna eläinlääkäri kävi sitä lääkihtemässä. Muuttu taas jotenkin niin poissaolevan nuuleaksi, niin soiteltiin sille eläinlääkäri kahtomaan, mitä tässä voisi tehä. Lääkekuurille se taas joutu, entinen loppu vasta muutama päivä sitten. 

Siinä justiisa eläinlääkäri lataili ruiskuja valmiiksi, ku sähköt hävis.. Puhelimen taskulampun valossa sipisteltiin loppuhommat ja jatkoin siitä suoraan laittelemaan pikkuvaltraan agrea kiinni poikien avustuksella.. Isännällä oli kiirusta toisiin hommiin, niin arvelin puhelintuella selviäväni.. Kävi se kiireisen näkösenä siinä navetalla pyörähtää, että ois alkanu virtoja viritellä. Tuumasin, että ei passaa jäähä nyt sitä vatuloimaan, ku kiire on jo muualle.. Kyllähä myö se lopulta toimintaan saatiin.. Vaan taas kynsharjalla kaikkea sitä mönjää käsistä hinkatessa mietin, millonkaha sitä ihan tosiaan oppii käyttämään hanskoja.. Sellasen yhen järkyttävän öljysen jutskan älyän jo käsineet kädessä laittaa paikalleen, ku kerran erehdyin sen tekemään ilman.. (isäntä just kerto taas monennenko kerran, että se on nivelakseli... se öljynen jutska)

Oikkupeikko lypsää, ulkosauna on lämpeemässä, eläimillä ruokaa ja kaikki hyvin...

 

 

.

Mitäpä kuuluu kukkuluuruu...

Onhan ollu hiljasta täällä blogin puolella, kun ei tässä kiireiltä ole joutanu asettua koneen äärelle kirjottelemaan.. Vuos lähenee loppua, ja yritetty tässä ottaa loppukiriä Stellan kanssa ykkösten metästelyssä vaihtelevalla menestyksellä.. Hyvin jos oisikin menny, ni tässä voisin hehkutella sen saavuttaneen käyttövalioon oikeuttavat tulokset, vaan pah. Yhtä uupuu ja sitä koetellaan saada aikaseksi, jahka joulusta on selvitty ja vähä tunteet tasaantunu tuosta viimeisimmästä yrityksestä. Ehkä sitä ei viikon päästä enää niin muista mitään eilisestä..

Isäntä on ahkeroinu lehmälandiassa, ku emäntä on huidellu pitkin kyliä haukkukokeissa.. Sopis se toisinkinpäin, varsinkin miulle, että isäntä kiertelis kokeissa Stellan kanssa, vaan on niin uppiniskanen koira, että eikai sen kanssa kokeisiin haluais lähtee kukaan, jos kerran erehtyiski.. Tuomareilla ei vois varmaa huonompaa tuuria käyä, ku joutua Stellalle tuomariksi, ainaki ne viimesimmän kokeen tuomarit olis varmasti tästä miun kanssa yhtä mieltä.. Siellä alko tunteet lämmetä varmaa meillä jokaisella, vaa hienosti sitä ainaki yritettiin feikata kaikki, että mikäs tässä kiire mihinkää.. Kyllähä nuo koetoimitsijatki näytti vähä epäileviltä, kun kerrottiin että eihän se oo koira "hakua" lopettanu vieläkää.. Vaikka hakuaika oli loppunu jo monen monen monta tuntia ennemmin, ku siinä sitte oli pakko luovuttaa ja jättää koira "hakemaan" sinne, viiä tuomarit koepaikalle.. Siinä oli epäuskosen olosia koetoimitsijoita, ku kerrottiin koiran olevan edelleen metässä..

 

Hieholandian ja lehmälandian ovet on saanu oviin tollaset liuskat, että ulkoilu voisi olla vapaampaa myös talven tullen. Kun vaan nyt koittasi tulla. Lunta tulee ja lunta sulaa, eikä tässä ole talventuntua päässy kovin tulemaan. Kylläpä muuten onkin erikoista nuo ovet nyt, ihan niin erikoista, ettei siitä voi ulos mennä ensinkään.. Kauraa, sitä koirankaltaista kullannuppua koitin niin kovin saada ulos houkuteltua, vaan aivan turhaan.. Arvelin, että kai se nyt rohkenee kaikista noista ötököistä, kun ei oikee osaa pelätä mittään.. Vaan niin lompsutteli heikkohermosimman luonteen omaava Jemppis noista liuskoista Anarkistin kanssa ensimmäisenä.. Empä olis uskonu, jollen ois omin silmin nähny.

Entäpäs Justiina.. 

Myö sitä aateltiin tehhä sille oma aitaus tuohon vassulan viekkaan, olis sitte siinä kavereita lähellä.. Aitaus kyllä tehtiin, mutta Justiina kesti siinä tasan ehkä puolen minuutin verran ja kaiveli tiensä ulos vasikkakarsinan kautta.. Että se siitä.. Olis kai tuo turvallisempi siellä olla aidattuna sen aikaa, ku ei olla vahtimassa sen toilailuja, vaan ei niin ei.. Sen ku aitaukset purettiin sitte toimimattomina, se päätti ite muuttaa siihen vassulan viekkaan heti seuraavana päivänä. Eikähän myö oo sitä sitte viittitty yöksi enää teljetä maitoautokuskia ahistelemaan.. Tai siis eihän sen pitäis edes päästä tankkihuoneeseen, vaan on melkonen houdiini siinäkin.. Taitaahan tuo osata tuolla köllötellä ja leikkiä navetan puolella. Näkyy kuskaavan kaikki lelunsa ja kamansa välieteisestä hiljalleen tuohon vassulan viereen.. Ja tottakai kavereille kans! Oli miun kroksinkin sinne vieny ryhmäkarsinan asukeille, arvellu vissii että kaipaa neki jonkilaisia leluja leikkeihinsä, on se vaan niin ajattelevainen pieni pupsi. 

On se vaan ehkä yks suloisimmista näyistä, ku hilippasee navetalle ja aina jos ei Justiina oo peuhaamassa vasikoitten kanssa, niin näky on kuvanmukainen.. Se kullannuppu on ottanu Miskan sydänystäväkseen ja nukkuu sen vieressä.. Mitähän se tuumii, ku välitysautokuski jossaki vaiheessa tulee noutaa Miskaa kyytiin.. Ihan surettaa ajatuksin, kun ovat nyt niinku parhaimmat ystävät ainakin.. Vaan tuleehan noita kokoaika lisää pieniä.. Onkin loistava juttu, että Justiina on lyöttäytyny vasikoitten kanssa tuolla tavalla, nuo suhteet kestää myös jahka kasvaavat isommiksi.

Onhan Justiina osottanu hiljalleen myös sellasta vahtikoiran viettiäkin.. Yks yö ku Oikkupeikko soitteli kolmen nurkilla epäonnistuneista lypsyistä ja raahasin itteni navetalle, huomasin heti Justiinan taas murtautuneen tankkihuoneeseen. Arvelin, että nyt sitä en taida päästä pois täältä ensinkään, enneku hepuloidaan ihan väsymiseen asti, ite en mitää hepuliineja ois unen saamiseksi todellakaa tarvinnu siihe aikaan. Vaan ei, Justiina hiippaili huomaamatta erottelusankkojen alle istumaan, ku crs:ltä naputtelin hälyä pois.. Siinä se istua napotti ja yksinkertaisesti vaa tuijotti minnuu, kai se vahti omia nammimammejaan siellä, ettei tuu ainakaa kukaa sen arvomammeja sieltä nyysimään.. Pois pääsin ilman Justiinan hepulikohtauksia. Kiersin toisen oven kautta navetan puolelle ni välioven takaa kuulu kyllä ihan jonku muun, ku Justiinan ääni. Se oli sellanen hyvin matala haukahdus. Ei ollenkaan sellanen melkee korvia särkevä korkeelta ja kovaa-hebuliinihaukku, mitä se normaalisti päästelee, ku harjailen käytäviä tai kolailen sontia poikkareista.. Hymyilytti kyllä.. Ei arvais, mikä pikku vanupallo siellä oventakana oikeesti onkaan.. Aika vaikuttava ääni pikku Justiinalla..

Valkea pieni vanupallo

Itsenäisyyspäivänä se sitten tapahtui.. Justiina tuli tiluksille..

Kaiken pohdinnan ja haaveilun jälkeen päätös rodusta ja kasvattajasta synty todella nopeasti. Ja peruutuksen vuoksi vielä nopeammin, ku osattiin arvella. Mehän tartuttiin tilaisuuteen ja kevätpennun sijaan varattiin peruutuspentu välittömästi. Voi sanoa, että ei muuten ole helppoa kaikkien maaliman rotujen keskeltä löytää sitä meidän perheelle sopivinta rotua.. On tunnistettava omia vahvuuksia ja varsinkin niitä heikkouksia.. Nuo neljä jo olemassa olevaa koiraa on kyllä tehny toilailuillaan siinä määrin nöyräksi, että mitään kovin lujaluontoista koiraa on tänne turha ajatellakkaan. Tämä rotu tuntuu meidänlaiselta.
Owczarek podhalanski, meidän Justiina.

Kaikenkaikkiaan suomen petopolitiikka ja kaikenlaiset muut ilmiöt on jo kauan antanu aihetta pohtia eläinten turvallisuutta nyt ja tulevaisuudessa.. Vaikka meilläkin tuolla hirvikoirat reuhaa tarhassa kaikki pihahirvet ja kulkijat ja jäniksetkin, niin laumanvartijakoira on kaivattu turva tulevaisuutta ajatellen, kun petokanta vahvistuu vuosi vuodelta ja ennenpitkää tännekkin varmasti rantautuu entistä vahvempi karhukanta ja todennäköisesti myös susia. Lähimmät havainnot on aina vaan lähempänä, eikä suuret vesistötkään enää ole este susien leviämiselle näille seuduin. On varmasti viimeiset hetket alkaa ajatella tätä asiaa ihan vakavasti, kun meidän eläimiä ulkona on kesät talvet laitumella tai ulkopihatolla, tai muuten vaan ulkoilemassa.

Justiinalla on siis tehtävä. Vaikka se vielä näyttääkin lähinnä likaiselta vanupallolta, kun tuolla sotkee itseään turpeeseen ja mutalällyyn, enemmän tai vähemmän lehmän sontaankin..

Kotiutuminen on alkanu jotenkin uskomattoman loistavasti, kai se on ollu pupsille niin uutta ja jännää, ettei oo oikeen muistanu ikävöidäkkään.. Retkottanu aivan umpiunessa kaiken touhuamisen jälkeen.

Tää on meille niin uusi tilanne, kunnei olla millonkaan tällasten koirien kanssa touhuttu, joten aikamoista aivotyöskentelyä täytyy itsekin harjottaa, että Justiina sais just mahdollisimmat hyvät lähtökohdat uralleen. Tänä aamuna mieleen välähti jokin teksti jostain netin syövereistä, jonka joskus lueskelin. Siinä kerrottiin laumanvartijakoiran tulosta just tiluksille, ja kuinka sitä oli sitten työmaalleen totuteltu. Oli isäntäkö vai emäntä lie nukkua napottanu yöt lampolassa pennun kanssa. Tästä innottuneena me tytöt sitä nukuttiin tänään päikkärit heinäkasassa keskellä ruokintapöytää. Arvelin, että se ei ainakaan ole ollenkaan huono juttu Justiinaa aatellen. Ja sillä oli kyllä sellaset vaikutukset, että pupsi päätti sen jälkeen olla niin tottunu vasikoihin ainakin, ettei kovin kamalasti arveluttanu kulkea huoltokäytävää karsinoiden takana. Ei, vaikka varotin niitten saavan hirmuset hepulit aina kuivitellessa..

On meillä tässä tulossa mielenkiintoiset ajat, kun opetellaan, miten opitaan kaikenlaista.. Meillä ku ei aiempaa kokemusta ole tällaisista koirista, monenlaisista muista kyllä. Kaikki on uutta niin meille, ku Justiinallekkin..

Vaan nopea se on oppimaan.. Kerrasta ymmärs mistä vasikoitten maidot tulee.. Aamulla tajus sen nammimammin, ku erottelusankoista kaatelin vasikoille aamumaitoja.. Justiina hyvä ku ylti siihen sankossa olevaan maitoon, mutta veteli sitä ihan höpönä niin, että oli koko kuono valkeassa maitokuorrutteessa..
Ja mitäs se pikku pupsi iltasella tekee? Laskin sankon lattialle, että laitan lämmittimen siihe lämmittämään.. Pupsi haukkuu sankkoo, haukkuu minnuu, haukkuu sankkoo.. Yritin siinä kyllä kertoa, että ne on nuo vasikat, ku juopi tätä, ei koirat. Tilkka sille piti vielä lisätä ruokakippoon..
Tänä aamuna se arveli, ettei tästä asiasta neuvotella ja veteli suoraa vasikoitten sankoista sen ku kerkes, silläaikaa, ku täytin kaikki kolme sankkoa ja yhen pullon vasikoille..

Kyllähän meidän sydämet on sulanu ihan täysin tuolle pikku vanupalloa muistuttavalle ötökälle.. Valonpisaran Aurooralle... 

Tiineyksiä..

Vaikka ite nuo eläimet pääsääntöisesti siemennänkin, ja vähäisesti ymmärrän noista kaikenlaisista follikkelijutuista ja keltarauhasista, niin tiineystarkastukset ei todellakaan ole mun juttu.. Harjottelemallahan sitä varmasti oppis, ja erivaiheisia tiineyksiäkin tuolla ois mitä tutkia. Ja olenhan sitä toki yrittänykkin.. Se on sellanen savolainen päätelmä.. Suattaapa olla tiine, tai suattaapa olla olematta.. Hiehoilla sen pitäs olla muka jotenkin helpompaakin tuntea, vaan ku ei ole. Ei meikäläiselle. Eikä siihen hommaan oikee löydy intoakaan, en ole ku yhestä niistä monista monista kokeiluistani osannu sanoa melko varmaksi, että tiine se on. Varmaksi en ois sanonu sitäkää.

Osaan sitte pitemmälle tiineestä kyllä sellasen virinäsuonen löytää melko helpostikkin. Mutta niin pitkään ei kannata tarkastuksia jättää, koska sitte jos sitä ei löyvykkää... Ollaa jo nimittäin niin myöhässä siemennyksen kanssa, ettei siinä oo älyä. Joskus ku eläimet voi olla kiimattomia sillonkin, ku niiden munasarjoissa on vikaa, aina se ei oo varma tiineys, vaikka kiimat jääki pois.

Lellu telo viime kesänä jalkaansa. Se oli ainoo hieho sillä hetkellä, jota ei ollu tiineeksi vielä varmistettu. Arveltiin, että laitumellaolo tekis sille enemmän ku hyvää, ku se jalka oli jo siinä kunnossa, että sillä paremmin käveltiin. Siellä on pehmee ja kiva kävellä, maata ja syödä. Sanoin isännälle, että voinhan mie sen koittaa toki tarkastaa, mut arpomallakin sais varmaa sattumaan oikeemmin. Kyllä mie sitte kovin vahvasti arvelin, että siellä tiineys ehkä ois.. Ois yhtälailla voinu olla olematta ja silti olisin tullu varmaa samaan päätelmään.. Nyt tässä sitte voi ilakoida olevinaan ainakin, että nappiin meni.. Olihan siinä 50/50 mahkut mennä pieleen se päätelmä. Tissit kasvaa ja tiineenä se on ihan oikeesti..

Oikeestihan meillä käy seminologi tekemässä hedelmällisyyskäyntiä, jossa tarkastetaan tiineyksiä, ja sitä onko jotain hämminkiä siellä lisääntymispuolella. Viime keväänä oli sellanen epätoivon tapaus.. Kirnu, jonka suhteen jo sitte luovutettiinkin. Kasmir the tilasonni, ku astu sitä harva se päivä ja varpisti yökin. Ei tuntunu olevan mitää tolkullista kiimakiertoa ja seminologikin oli kokeillessaa sitä mieltä, että tokkopa tiinehtyy ollenkaan. Arveltiin vaan laittaa se laitumelle tiineiden hiehojen kanssa, että voi sen sitte jossai kohtaa teurastaa, kunhan nyt kasvaa ja viettää lepposaa loppuelämää siellä laitumella elämästään nautiskellen.. 

Kesällä sitte karjantarkkailijan kanssa kateltiin ja kierreltiin näitä eläimiä ja se oli sitä mieltä, että tiine se on Kirnukin, ku pihatolla siliteltiin niitä hiehoja. Mie nauroin, että höpönlöpön, se on meidän tiinehtymätön teuraseläin.. Tosissaan se oli. Isännälle sanoin, että niin se tuumi. Että tiine se on Kirnukin. Isäntä usko, että kyllä se tietää. Ainahan se tietää. Sillä on sellasta silmää mitä ei monella oo. Ja oikeessahan se kieltämättä on aina ollu ennenkin. Ja niin oli nytkin. Ku tuossa jokunen viikko sitte pihatolla luuhatessa kahoin, ni olipa hyvinkin alkanu hiljalleen utare kasvaa.. Ja nyt se on jo niin isobuubsinen, ettei poikiminen iteasiassa taida olla enää kaukana. Ihmeellistä ja ilahduttavaa!  

Tänä päivänä semmari löys tiineyksiä ja löys hoieltavaa, tyhjiäkin.. On se vaan helppoa, kun on ihminen siinä, joka sen tutkimisen osaa! Eikä kyllä ole aikomusta tästä palvelusta luopuakkaan. On niin paljon muutakin huolehittavaa, että oon ilonen, ku voi tuon homman delegoida jonku taitavan kontolle. Tiineydet ja tyhjyydet tulee sieltä varmana infona, samoin jos joku hoitoa tarvii. Helppoo! 

En ymmärräkkää miks tässä tarvihteis ihan kaikkea handlatakkaan, sitä ei uskokkaan, miten valtavat määrät asioiden sisäistämistä ja osaamista opettelua ja osaamista vaikkei osaiskaan, tää arki vaatii, voi kai sitä jossain asioissa antaa hommat sellaselle ihmiselle, joka sen paremmin taitaa. Ei tässä tekeminen lopu, vaikka nuo tiineystarkastukset on ulkoistanu..

Kiitollinen on, että tällainen palvelu on mahdollista saada!