Elämää sirkuseläimen kanssa...

Kasvattaja-Kaisa on hyvin kiteyttäny, että huumorintajua Podhalanskin kanssa tarvitaan.. Ja sitähä muuten tosiaanki tarvitaan. Emmä tiiä muuta, ku että sen töllöilyt pääsääntösesti saa mut tirskumaan kippurassa, vaikka ois tehny mitä. Isäntä ei aina nää asioita yhtä ratkiriemukkaina, ku minä, mutta oivaltaa asioiden positiivisen puolen ennen pitkää. Esimerkiks, ku eräs ilta tuossa mökillä oltiin ja saunottiin ja kaikkee ja Tuhti siinä ootellessa keksi itellee askaretta, söi isännän aurinkolasit, piilotti mun pikkupökkeliinit ja kenkäki löyty sitte pusikosta. Isäntää ei kovasti naurattanu, mutten mahtanu mitää, se on just se, ku isännällä menee tunteisiin Tuhtin touhut ja sen ilme, Tuhtin ilme, se pureskeltu juttu, olipa mikä hyvänsä. Nauroin vielä illallaki ku nukkumaan käytiin, isäntä ei. Vaikka oli kalliit lasit, mutta oli siinä jotain positiivistakin, koska kattokaapas kun isäntä etti lähtiissä sen lempparilaseja, ja ne ne vasta kalliit oliski ollu. Oikeen reissusta ostetut, ulukomaan tuliaisia, joten rahallisen arvon lisäks niillä on myös tunnearvoa. Niitä ei löytyny ja isännän piti ottaa toiset. Aatellappa mikä onni oli, että söi ne vähemmän tunnearvoiset aurinkolasit, eikä niitä lempparilasia. Sitä en tiiä, onko Tuhtilla sitte tekemistä sen kanssa, ettei niitä lempparilasia enää löyvy, mutta syytön kunnes toisin todistetaan, eikä toistaseks syyllistyyteen viittaavaa matskua ole.

Yks aamu vein ostoksia navetalle, pussissa oli. Jotenkin se pussi oli sitte tipahtanu lattialle, tai sitte oon vaa epähuomiossa sen siihe lattialle laittanu, tällä muistilla tai muistamattomuudella voi olla kummin vaa. No aamuhommilla sitte kahoin, että jo on Tuhti sötöstelly jotain siihen lattialle ja tajusin sen levitelleen niitä ostoksia. Aloin kaivella pussukkaa ja huomasin, että saaaatttttaaa olla, että sieltä oli hävinny paalaajaan matkalla olleet suuttimet, yks siellä oli ja neljä jotain niihin liittyvää pienempää osaa. Mietin miten asian nyt sitte isännälle muotoilis, koska ne saatto olla vaikka tärkeet. Kokosin muut ostokset takas pussiin, Tuhti oli ihan tehokkaana levitelly kaiken pitki navetan edustaa. Otin puhelimen kouraan ja aloin kuunnella millo mies vastaa.. Varovaisesti kyselin, että olikos siinä pussukassa jotain suuttimia... Ja montakos niitä niiku pitäs olla... Ja tuota tuota.. Tässä on nyt käyny silläviisiin, että Tuhti on tainnu tarvita niitä, tai ainakaa ne ei oo tuolla pussukassa enää. Samalle päivää isäntä suunnitteli paalaajan huoltoa, että iltapäivästä pääsee paalaamaan, joten olin aika kauhuissani, mitä se tuumii.. Vaa olipas onnea taaskin ja kerran. Isäntä oli ostanu ne suuttimet varoiksi, ja ostanu toiset paremmat sitte mitkä tuuppasee paalaajaan.. Voi huokaus sentään kyllä taas yhen kerran. Eikähä tuo pahana ollu, vaikka ne suuttimet nyt on sitte, missä lie... Varasuuttimetha ne, Tuhtin varalle?


Kengät. Unohappa pukuhuoneen ovi auki, tai kipase yläkerrassa. Varmana saat juoksennella pitki pihoja ettimässä popojas, jotka taas kerran jätit vartioimatta siihen missä ne riisuit jalasta, etkä laittanu ovee kii.. Miksen mä opi?? Miksen mä muista? Eppäilisin, että tällekki viikkoa on jo jokusen monta kertaa saanu tuolla ilman kenkää viuhtoa ja ettiä ensin Podhalanskia, ja sitte oletettavaa aluetta, josta kenkä ehkä löytyy. Käypi paskakkeliinin kuorruttamat kumikkaat, käy kroksit, käy ihan mikä popo vaan. Eläinlääkärit, semmarit, ketä täällä nyt käykään, joutuu laittaa poponsa korkeelle, hyllylle. Koska Podhalanski.

Huonompi huumorintajuisella vois mennä ihan tunteisiin, mutta myö saahaa hirnua näille Tuhtin touhuille täällä päivästä toiseen... Ei tässä itkukaan kovin auttas..