Liirumi laarumi loman loppu...

Loman jälkeen on jotenkin niin hukassa noitten hommien kanssa. Ei oikeen ajatus kule mukana touhussa. Niin on ollu ikävä lemmusia, että unohtuu sinne vaa niitä kahtelemaan ja hupattelemaan, eikä enää muista mitä oli tekemässä ja minne menossa. On kai se ollu ikävä sentään Lilalla ja Liljallakin, ku ovat luuhanneet perässä ku varjot, hönkineet vielä vähä lämpösempää ilmaa niskaan, niinku tää trooppinen ilmanala ei ois vielä tarpeeksi lämmin. Tää hellekkin kyllä pehmentää ajatukset.. Ja mahoton flunssa, jota just tähä kohtaan ei todellakaa olis kaivannu. Ei nyt, ku mahoton määrä työtä odottaa tekijäänsä.

Kiitän syvästi Oikkupeikkoa, joka tän tokapätkän anto mun ihan niinku oikeesti lomailla.. Arvostan, kiitollinen olen, voisko tästä tulla ihan tapa?

Eilen mulkoili takakierron eläjät, ku yritin opettaa niitä viittomakielelle.. Ääntä kun ei vaan lähteny, ja yrittäminenki sattu kurkkuun ihan kohtuuttomasti.. Ovat niin tottuneet suulliseen ohjeistukseen siirtyä "toiselle puolelle", että sellane käsimerkkien viuhtominen sai ne vaa häkellyksiin.. Ja kulkemaan ihan minne sattuu. Kuiskauksia ei kuunnellu kukaan tai ainakaan uskonu..

Nekku on loman aikana vähä alkanu antaa jälkeen näissä väriasioissa ja vihreekin tutti sankossa melkein kelpaa. Ennemmin se olis vaikka jättäny mamminsa juomatta, ku juonu vihreestä tutista. Ja niin meinas jättääkkin, kun sille erehty laittaa valkosen tutin sijaan vihreän.. Joillakin se vaan on niiiiin tarkkaa.. Joku haluaa valkosen tutin, joku mustan, joku vihreän ja jonki aikaa sitä ei oo asiaa alkaa muuttamaan. Sitä en tiijä, onko se se väri vai se miltä se tutti tuntuu. Koska jokane väri on vähä erituntunenkin. Ja musta iha eri mallinenkin. Vaativia on meijän pikku vassulaiset.. Vaa iteppä olen opettanu, että ovat niin spessutyyppejä ja ansaitsee vain parasta palvelua..

Vaan loma meni kyllä niin mielusissa puuhissa, että voi hyvän tähen.. On telttailtu, käyty kalassa, tehty yhdestä unelmasta totta ja kyhätty tulipaikka niin kauniiseen paikkaan, että vois melkee elellä pelkällä makkaralla ja makoilla vaan siellä maisemia katellen, makkaraa paistellen.. Niin on huikean kaunis paikka, ettei kauniimpaa oo ku varmaa Ilomantsissa..




Tuhtikin alko loman aikaan kotiutua niin mainiosti, että nyt on varsin reippaasti alotellu ihan työnteonkin.. Siellä niin pätevänä tutustutaan lehmiin ja vedetään unta heinäkasassa.. Välillä reuhataan Justiinan kanssa ja välillä yritetään komennella lehmiä. Jännä homma, että Justiina menee hiljentämään Tuhtin, ku se alkaa räkytellä lehmille. Suunnilleen siis istuu päälle, että nyt riittää.. Ja sitte taas painitaan, koska siitähän Tuhti tykkää.. Justiinan mielestä kyllä välillä voitas iha olla vaan..

Valonpisaroita...

LOMALOMALOMA... Niissä tunnelmissa sitä maanantaina startattiin.. Ensimmäiset haasteet koettiin kirkonkylällä, kun autossa alko palaa moottorin merkkivalo.. Päätin, ettei tää kertakaikkiaan vie tätä fiilistä, eikä varsin vienykkään.. Jatkettiin matkaa, toisella autolla. Jossaki kohtaa alko tuntua, että jopas on maisema muuttunu kovasti sitte viimekerran, ku näille kulmille suuntasin.. Isäntä siitä apumiehen paikalta valotti, että sitä on taiettu hurauttaa nyt kyllä risteyksestä ohi, ja näillä näkymin löyvetää ittemme Mikkelistä, jos vielä jatketaan.. Uuukkaria sopivassa kohtaa, ja oikeeseen suuntaan taivastellen, miten ihmeessä voin ajaa ohi siitä risteyksestä, mistä piti kääntyä.. Ei ollu mikkää pikku risteys, vaan ihan sellanen, että pitäs hoksata..

Iltapäivällä saavuttiin kyllä perille, ja iltapäivä alkoki oikein sujua.. Isännälle olis välttäny vähä vähempiki kaupoissakiertely, mutta sisukkaasti se hetken joka putiikissa viihty.. Päivän lopussa alko jo hyytyä lomafiilis, kun terassilla napottaessa alko puhelin laulella.. Siinä ku terassilla selventää robotin resetointiohjetta kotiapäin, niin tietää, ettei se tähän mahda loppua.. Eikähän loppunu.. Ihan on jokaselle päivälle riittäny riemua, ja yöllekkin..

Owczarek Podhalanski Valonpisaran Ukko Ylijumala

Mutta siis.. Matkan tarkoitushan oli hakea lisää Valonpisaroita.. Ja niitähän löyty kasapäin Kaisan luota.. Kaksi myö sieltä matkaan napattiin ja kuleteltiin toinen pikku Valonpisaroista uuteen kotiin aivan meidän lähelle. Joten näiden kulmien Valonpisara vahvuus kasvoi entisestä yhdestä kolmeen, kun meille tuli Tuhti keventämään Justiinan työtaakkaa ja tosiaan melkee naapuriin Ulpu (joka lienee vaihtanut nimeään sittemmin)...

Ompa osannut Kaisa valitakkin osuvampaakin osuvamman kennelnimen näille pikku kakkiaisille, jotka ihan todellakin on jokaisen päivän valonpisaroita..

Ai niin.. Ja se auto.. Eläinrakkaana ihmisenä olen sitten tullut antaneeksi hiiren pesiytyä auton moottorin suojakotelon alle.. Olihan sillä korjaamonsetällä siinä vähän naurussa pitelemistä.. Kieltämättä hirnuin itekki koko illan, kun jotenkinhan se nyt on aivan surkuhupaisaa koko juttu. Mua ei välttämättä kovasti paljoa naurata, kunhan selviää mitä kaikkea vahinkoa se pikku ötökkä siellä on aikaan saanu.. Jännityksellä odottelen tutkimusten etenemistä.. Näillä näkymin jokin johtojuttu on joutunu väistämään tämän asukin pesänlaajennusta tehdessä, joten sieltä löytynee ajastaan jotain, joka selvittää sen turbo-mikäolikaan-vian laadun.. Lupasin, etten koskaan millonkaan hylkää uskollista kärryäni sillätavoin, että sinne alkaa eläimet pesiä.. Lupaan ajaa sillä. Säännöllisemmin.

Ja robotin kävi huoltoporukka korjaamassa, siinä olikin vähän huoltoporukan käyntiä vaativa vika... Ehkä loppu"loma" tässä sujuu ilman jatkuvaa Oikkupeikon soittelua, onhan sitä vielä hetki jäljellä...