Lihansyöjä

Ollaan lähiruuan äärellä.. Useampi ihminen on taivastellu, miten voi syyä oman eläimen lihaa, miten voi syyä jottai hirviraukkaa... Niiiiiimpä!

Kyllä joskus nuorena ja nättinä jäi tutut eläimet syömättä, ja pidin lähinnäkin tunnevammasena ihmistä, joka söi omaa eläintään, tai vei vaikka kuolleen hevosensa jonnekkin haaskaksi.. Sitä ei osannu nähhä eroa elävässä ja kuolleessa.. Sitä kuolleen eläimen raatoakin piti jotenkin vaan muka tuntevana tai jotain.. Vaan tässä emännöidessään näitäki asioita on tullu tuumailtua monenlaiseltakin kantilta. Availempa ajatuksiani siis siitä lukijoille.. Joita muuten on siunaantunu tosi tosi monta, KIITOS siitä! 

Kyllähän se niin on, että kesällä taluttelin yhden todella rakkaan eläimen kotiteurastajan luokse, seisoin vierellä ja hyvästelin halauksella, kun se lopetettiin. Olen seisonut tai istunu aika monenkin eläimen vierellä ne viimeiset hetket, kun eläinlääkäri on ystävääni tullu saattelemaan pois täältä. Se on mun velvollisuus, vähintä mitä voin tehdä, saattaa mun ystävä pois täältä.

Se on jotenkin äkkisestään nurinkurisen kuuloista, että ensin itkee ja on niin pohjattoman surullinen, kun jonkin menettää, ja seuraavassa hetkessä pistelee sitten lihan muodossa sitä massuunsa ihan hyvällä omallatunnolla. HULLUUTTAKO!?!? No äkkiä aateltuna joo. Vaan mä rakastan mun lehmien maitoakin, ja juon sitä erittäin hyvillä mielin!

Miten kesälläkin olin niin murheenmurtama, kun muuta vaihtoehtoa ei ollu. Joko eläinlääkäri olis lopettanu ja ruho ois menny honkajoelle. Tai sitten tilateurastaja lopettaa ja lihat päätyy pakastimeen ruokkimaan perhettä myöhemmässä vaiheessa... Valittiin tuo jälkimmäinen. Ku eläinlääkäri nää vaihtoehdot kerto, tuntu että tää on niin väärin. Miks aina vaan joutuu näiden päätösten eteen. Jalka jos on murtunu pahasti, että se eläin on eläinsuojelullisista syistä lopetettava, niin kaksi vaihtoehtoa siinä vaan on...

Kotiteurastuksessa eläimeltä jää matka teurastamoon väliin, mikä on itestäni jotenkin kuitenkin parempi, siitä riittää pitkäksi aikaa syötävää meille. Jää kaupasta kantaminenkin vähemmälle. Se on sitä lähiruokaa...

Nään tän asian aika suurena kokonaisuutena. Meiltä lähtee määrä X eläimiä täältä vuodesta toiseen, halutaan tai ei. Maailmassa, Suomessa syödään lihaa määrä X halutaan tai ei. Jos me laiteltaisi tuo meiltä poistuva määrä aina honkajoelle, jossain kasvatettaisi se määrä sitten enemmän elukkata teurastamolle kuitenkin. Ja miten paljon ympäristöä kuormittavaa se nyt sitten olis, että täysin elintarvike kelposta lihaa laitettasi nyt vaan Honkajoelle, kun se sama määrä enemmän kasvatettasi kuitenkin jossain.  

Eikö se nyt olis aika ajattelematonta ja ympäristöä vielä enemmän kuormittavaa laittaa kaikki lopetettavat eläimet raatoauton kyytiin kuolleena.

Tässä tulee ajatuksiin myös maailman tila ja tola.. Ihmiset näkee nälkää monessa kolkassa maailmassa.. Tuntuis, että sitä lällättelis niille kaikille ihmisille, jotka ottasi sen lehmän ruuakseen ihan välittömästi, jos siihen olis suinki mahdollisuus.. Vähä että, kyllä meillä tätä riittää ihan Honkajoelle asti laittaa.. Mites siellä? Minusta se olis vaan hirvittävän sydämetöntä touhua.

Se, kun eläin on lopetettu, eikä sillä ole enää minkäänlaisia elintoimintoja, muuttaa kaiken toisenlaiseksi. Elämä on pysähtyny siihen hetkeen, kun sydän viimeisen kerran löi. Siihen hetkeen päättyy meidän yhteinen matka. Ja jäljelle jää muistoja. Sen jälkeen on vain ruho. Sen jälkeen on vain suru. Kaipaa sitä ELÄVÄÄ eläintä, kaikkine urpoiluineen.  

En minä aina ole asioita ihan tällä tavalla ajatellu, en todellakaan. Päinvastoin pitäny kyllä sydämettömänä niitä ihmisiä, jotka teurasautoon eläimiään on saatellu.. Mutta... Kun itse teen sen, ja tiedän miten surullinen sitä sillä hetkellä on, enemmänkin kunnioitan niitä ihmisiä, jotka niitä lopullisia päätöksiä yksinkertasesti tekee. 

Miksikö?

Koska olen nähny myös sen toisen puolen. Sen, kun tehdään enemmän ku kaikki eläimen pelastamiseks, aiheuttaen vaan aivan tarpeetonta kärsimystä. Ihan vain siks, että ihminen on niin sydämetön, itsekäs, ettei osaa päästää irti. Koska suru tuntuu musertavalta. Sitä se onkin, mutta jälkeenpäin sydämessään tietää, että luopuminen on toisinaan suurenmoisinta, mitä voi rakkaalle eläimelleen antaa. 

Se mikä tekee oman eläimen syömisestä vielä jotenkin omalle tunnolle parempaa, on se, kun tietää, ettei vaihtoehtoja ollut. Kun tietää, miten mukavan elämän eläin on elänyt ja ollut niin tykätty ja rakastettu, paijattu ja lellitty. Hyvin hoidettu.

Mitä hirvenlihan syömiseen tulee, tuntuu velvollisuudelta syödä se liha, jonka hirvijahdin aikaan porukalta nurin menee. Arvostan ihmisiä, jotka riistanhoitotyötä pystyy tuolla tekemään järkevästi, kestävällä periaatteella ja luontoa kunnioittaen, ampumaan hirviä.
Olen itse paljon autolla ajellut vuosien saatossa, ja oivaltanu hirvenmetsästyksen tärkeyden.. Nähnyt sen muutoksen siitä, kun hirviä oli aivan tolkuttoman paljon enemmän. Muutaman tunnin autoilun aikana, vähintään viisi läheltäpiti tilannetta hirvien kanssa, vaikka tasan tiesin niiden oleskelualueet. Hirven metsästyksen lopettaminen johtaisi sellaseen turvattomuuteen liikenteessä, ettei mitään järkeä. Toki tällähetkellä hirvikanta saisi oman näkemykseni mukaan olla paikoin vahvempikin..

Sen lisäks, että jahti tuo turvaa liikenteeseen, sillä on aika merkittäviä vaikutuksia ihmisten, metsästäjien elämään.. Olen minä kyyneleitä valutellu emähirvien puolesta, kun ne vasansa menettää.. Tuppaan olemaan liian tunteellinen ihminen.. Silti on vaan mietittävä, että jos sitä vasaa ei joku ampunut, saatan seuraavan kerran itkeä menetettyä läheistäni, joka menehtyy hirvikolarissa.

Arvostan lähellä tuotettuja elintarvikkeita. Hirvi, oma kasvatti, jänis, lähiruokaa..