Kohtahan on jo joulu ja vuosiki pian vaihtuu!?

Se alkasi olla tämä vuosi kohtapuoliin taputeltu. Ens vuoden puolella toivottavastikkin aikaa riittää tähän plogitouhuun paremminkin. Tällevuotta tuli haalittua yhtä ja toista touhua lehmälandian pyörittämisen lisäksi, hommia joita en oo kertaakaa eläissäni tehny. Podhalanskiyhistyksen parissa on tullu pakerrettua ihan urakalla. Vaan vuuen vaihteessa siirryn sivuun siitä rojektista ja keskityn lehmälandiaan ja toivotaan, että aikaa jää enempi tällekkin kirjottelulle. Lehmät voi tokikin olla toista mieltä, ja työllistellä kesän kaltaisesti, etten ennätä ku hoitaa lehmiä ja nukkua noin niinku lyhykäisyyessää, välillä toki oli syötäväkin. Toivon ens vuuelle kyllä terveyttä ja mutkatonta eloa eläinten kanssa, tällasta vuotta en tahtois kokea toista. Toisaalta tää on onneksi vuos menny niin vauhikkaasti ohi, et hyvä jos on kerenny tajutakkaan. Enkä oikeastaa kauheesti tästä vuuesta edes muista, muuta ku kamalan kuumuuden ja kaikenmoiset murheet lehmien kanssa. Loppua kohden onneks kaikki on kääntyny paremmille uomille monin monin puolin.

KIITOKSET joulutervehdyksestä ja jouluntoivotukset kortin laittaneelle "anonyymille" plokin seurailijalle!! Rauhaisaa joulua ja kaikkee loistavaa ensi vuodelle =) Lupaan ensi vuonna yrittää kovin olla aktiivisempi!

Papu

Viimejouluna tulin hommanneeksi lemmusille joululahjaksi niille ennemminki vähemmän mieluisan joululahjan... Letkutusvälineet. Ehkei ne ihan kovin arvostaneet saamaansa lahjaa, mutta melkosen monta on tässäki vuuen aikana pelastunu letkutusvehkeitten ansiosta. Tälle joulua ajattelin vähempi järkyttää lehmälandian väkee, joten tulin hommanneeksi vasikoille joululahjaksi vasikkaliivit. Tiiän nimittäin niin kehutun tekijänaisen, että vasikat kiittää ku saavat Johanna Rauhala Desingniä niskaasa. Ja niin on jo kiitelly Papu ja PartoninDollykin, uskon kyllä, että muutki maailmaan tupsahtavat iloitsee ihanista loimista. Lämmin on loimi ja kestää yllä rajummissaki hepuliineissa. Tulin taas antaneeksi joululahjan vähän etukäteen, ennen aattoa. Koska en malttanu olla antamatta. Minkäs sitä itellee mahtaa.

Stella... Juuri autoon loikanneena. Voin sanoa, että
äärimmäisen harvinen näky, että se on aloillaan

Koska mun tallennustila on nyt jotenkin niin lopussa tuolta pääkopassa, ni en oikee osaa ees kertoa mitää noloja tai vähempi noloja otantoja tästä elosta, vaikka niitä varmana olis vaikka kirjaksi asti kirjotella. Tai ainakin mun siskot pitää mun elämää niin tapahtumarikkaana, että joutas kirjan kirjottaa... Kauheen kiva olis jakaa jotain. Mutku ei nyt muista. Muistan vaan viimesimmän mehtäreissun Stellan kans, meiä Jämtlannin pystykorvan. Stellallaha oli ihan kiva aamu ja päivä ja ilta. Mulla ei. Siis enää siinä kohtaa ku olisin ollu sitä mieltä, ettei pimmeessä toinna enää haukkua. Aivan toivotonta touhua. Vaikka olin kuinka lähellä, ni ei hirvi hievahtanukkaa, ja Stellan haukkutiheys senkun kasvo sitä mukaa, mitä kovemmin huusin, lässytin tai vihelsin. Lopulta sitte kävin sellase mehtätien päässä kääntymässä, että sitte sattusin tielle samaan aikaan Stellan kans, jos ja ku se hirven kans siihe pölähtää. Muuteha se meni iha jees, mutta siinä puolivälissä sitä kääntymis ympyrää alko Sepon taival hyytyä (Seppo on siis mun auto). Pito vaa häwis, joten pakki päälle ja vauhin ottoon, no ei auttanu sekää. Kolmas kerta toden sanoo, aattelin ja ku Seppo paahto nii reippaasti taaksepäin, ni arvelin vaa antaa mennä ja kääntelin rattia, jotta pääsen nokka etiäpäin sitte sillätavalla. No juu en päässy. Siihe se taas tyssäs kriittisee kohtaan. Viisaampi kuski olis tehny sen ympyrän takavetoisella autolla alunperinki toisin perin, mutta en minä. Lopulta Seppo alko joka yrityksellä vaa valua lähemmä ja lähemmä ojaa ja siellähä sitä sitte oltii jumissa. Eikä edes ollu paljoa luntakaan. Mutta kun ei liikuta ni ei. Mikäs siinä autto ku isäntä soittaa apuun, ja tottakai Stella sillo olis sekunnin murto-osan ollukki jo lopettelemassa, ku isäntä siitä ohi ajo, mut muutti sitte mielesä ja palasi takas haukkuhommiin. Seppo saatii irti hangesta ja aikani siinä oottelin ja viheltelin ja huutelin ja räävyin, tuloksetta. Lähin kotiin syömään ja vaihtamaan nelivetoisempaa kiesiä alle. Kerkesin lepposasti siinä aterioimaan, ku rakkerissa alko näkyä liikettä, Stella liikehti silläviisiin, että sen vois ehkä saada jo pois. Kurvailin takas sinne mistä olin vasta lähteny, ja Stellahan pinko niin kovasti siellä pilkkopimmeessä metässä, että ku pysähyin ja avasin oven syöksyäkseni Stellan perään saadakseni sen kiinni, se syöksykin jo autoon. Loppu hyvin kaikki hyvin ja Stella pääs loikoilee tuvan lämpöön kainaloon. Semmosia ne meiä reissut tahtoo olla. Houkuttelua, väsytystä, vaatimista, houkuttelua, lässytystä, ja kaikkea mahollista ja ainaha se tulee vasta, ku sitä itteää huvittaa...



Eiköhän tässä nyt ollu tälle kertaa... Palaillaan.

Ihanaa joulunaikaa kaikille <3

Marde

Kaiken kesän jälkeen..

Helpoksi ei voi tätä kesän kulkua sanoa, riesaa oli helteistä ihan koko lehmälandialle. Kylmää suihkuttelua, tuulettimia, tukahtumisen tunnetta kuumuudessa. Mutta luojan kiitos on syksy!

Meillehän ilmaantu tänne kovasti odotettua vahvistus Valonpisaran kennelistäkin tuossa kesällä, Vesseli. Virallisemmin Valonpisaran Kaustinen. Siinä sitä on ollu opettelemista pennun kanssa eloon ja oloon. Navetallehan se muuttaa tärräytti melkosen pian tänne tultua. Koska leimautuminen ja sitoutuminen laumaansa on tärkeintä tulevalle laumansa vartijalle.

Tulipa tuossa käytyä myös Tuhtin kanssa Lappeenrannassa.. Koska se oli taas sellane reissu, että muuta positiivista siinä ei oikeastaa ollu ku loppu tulos, ni jaettakoo se surkuhupaisa retki teiä kanssa..

Vaikken ite erityisen innostunu koirien kasvatustouhuista olekkaan, ymmärrän, että nää on sen verra harvinaisia valkoisia vahtia täällä suomen rajojen sisäpuolella ja sen takia tärkeetä on tehä juttuja tän rodun eteen ja jalostustarkastus on sellane reissu, että se antaa jotain kasvattajalle ja koko rodulle. Ja vaikka tiesin Tuhtin olevan ainaki maailman hienoin pudddhalanski, oliha se mukava, ku sähköpostiin pätkähti käynnin jälkee vielä mustaa valkosella, että kelpo rotusa edustaja. No mutta... Palataan siihen aamuun ku startattii Tuhtin kanssa matkaan...

Ensinnä kyytiin mentii tottakai melkoste keskusteluje ja neuvotteluje ja houkuttelujen jälkee. Matkaan kuitenki päästiin, ja mielensäpahottanu podhis napotti takakontissa. Kovin kamalan pitkälle ei päästy, ku mun hajuaisti alko tunnistella sellasta epämukavaa tuoksua. (ei sentää kakkaa, niiku aikanaa Justiinan kans eläinlääkärii mennessä) Oksutha ne sieltä kontista tuoksahti ihan voimakkaasti. Matka oli siis piiitkä ja mutkikas. Mutta perille päästiin. Kontin avatessa, sieltä pölähti pois kaikkea muuta ku valkea puddhalanski. Ja yhtä noppeesti ku se pomppasi autosta, se ympäristön tajutessa pomppas takasi, sinne oksuunsa. En tietenkää ollu varautunu, ei rätin rättiä, kakkapusseja vaa. Eiku ettii toilettia, josta haalin taskut ja käsilaukun täyteen paperia, Tuhtin sain jotensakkin kestämään siinä auton ulkopuolella siivoillessa enimpiä pois. Toivoin vaa, että se oksu kerkiäis kuivahtaa ja hävitä pois sotkemasta Tuhtin kaunista turkkia. Vaan höpönlöpön, näyttelyaluekki oli semmosta ihme hiekkaa, joka ei ainakaa tuou helpotusta tilanteeseen. Koska se höttöhiekka tarttu Tuhtin kosteaan turkkiin tehden siitä ihan harmaan. Pesupaikkaakaa en löytäny, missä olisin voinu jotain yrittää turkin eteen tehdä. Päivä vierähti illan puolelle, kun ajateltu aikataulu ei oikee menny niiku oli suunniteltu. Mutta Tuhti jakso hirveen hienosti. Patsasteli siellä pitkästyneenä, ja loppuajasta iski silmänsä johki pikkusee valkeaan räksyttäjään, kauheen kiva olis ollu liehitellä sitä, mut tuumasin, että nyt ollaa ihan toisenlaisissa touhuissa ja tuo on väärän rotunenki. Kyllähä tuo vähä hävetti tällasena mehtäläisenä siellä likasen koiran kanssa notkua, ku ympärillä ihmiset hinkkas ja harjas ja puunasi koiriaan viimesen päälle... Vaa semmosia myö ollaa, minkäs teet. Ei oo meitä luotu näyttelyhumuun, eikä sertinmetsästykseen. Tykätään olla vaa farmilla ja keskittyä työntekoon.

Ite tarkastushan sit suju ihan mallikkaasti, Tuhti oli niin hienosti ja saikin kovasti kehuja luonteestaan. Sellaneha se on, lepposa. Ku ei oo syytä olla muuta. Kotona sitte tehää töitä, ja pietää farmilta tunkeilijat loitolla. Olisittepa kuullu, ku Tuhti pöläytti karhun kesällä matkoihinsa. Siinä ei ollu lepposuuesta tietoakaan. Ikinä en oo kuullu sitä niin vihasena.

Kotimatkalla vielä lens vähä oksua, mutta huokasin, että enää ei ollu mitää väliä miltä sitä kotipuolessa näytetää. Auto oli kyllä näkönen ja tuoksunen...

Että semmone oli se reissu. Ja jotai kohtalon ivaa, koska Vesseli tykkää myös kuorrutella mun kärryn oksulla joka kerta, ku lähetää ajelulle.. Vaa olempa nykysi varautunu pesuaineilla ja papereilla ja pussukoilla!

Pääsimpäs!

Katoin tuossa viimesimmän kirjottelun ajankohtaa ja en voi uskoa että tää aika lentää tällälailla! Siitä on muutes niin pitkä aika että ohhoh. Mikä ilahduttavinta, lisää höpinöitä on kaivattu tänne! Ja nyt ku selvitin mun ongelman, ni tässähä sitä tulee. Tekstiä. Ongelmahan oli niin valtaisa, että arvelin ploggerin jo laittaneen mulle elämän mittaset bannit koko blogiin, koska en vaan päässy kirjautumaan tänne. Kunnes välkkypäänä vihdoin viikkojen tuumailun, turhien yritysten päätteeksi klikkailin jotain oikein ja tadaa, täällä mä oon! Hyvä minä...

Ei pelkoa, ettäkö tässä alkaisin jaaritella ihan kaikkea mitä täällä on kerenny tapahtumaan sitte viime kirjottelun. Että hengittäkee vaa ihan rauhassa. Koitan tässä koota ajatuksia ja kirjotella järkiperäisiä juttuja, kunhan ne vaan alkas selkiintyä pääkopassa.

Viime vuosi. Se oli kokonaisuudessaan yllättävän hyvä siihen nähden, ettei ihan ollu mutkatonta ja huoletonta vuotta. En tiiä voiko koskaa ollakkaan, mutta aina voi yllättyä jos kaiken jälkeen kuitenkin se kokonaisuus on edellisvuotta parempi. Niin lujasti tehdään töitä eläinten eteen ja taakse ja joka suuntaan, että vuosiraportit kun saa kätösiin, niin näkee ne ponnistelujen lopulliset tulokset. Aina se tulos ei oo loistava vaikka päällään seisois, mutta täytyy osata poimia onnistumiset ja jo vuotta elellessä nähdä ne seikat jotka on ongelmallisia, korjausliikkeet ajallaan ennemmin ku liian myöhään. Ensikot on viime vuonna paukutellu semmoset ennätyslukemat keskituotoksen suhteen, että on ne vaan huikeita. Eikähän lehmätkään todellakaan huonosti ole lypsäny, onnistumisena  täytyy pitää todella niidenkin lukemia. Tavotteet on ollu toisaalla, kun keskituotoksen kohentelussa. Eikä noita tällekkään vuotta ole tarve tavotteeksi korkeammaksi saada. Tavotteita on niin monenlaisia. Ja se mihin me keskitytään tässä kohtaa on olosuhteet, hyvinvointiseikat ja tekijät, lehmien kestävyyteen, terveyteen painottuvat jutut. Se oli tavote viime vuonna ja jatkaa tänäkin vuonna. Toisaalta noista tavotteista, kun niitä hiljalleen pystyy hifistelemään, tuotoskin todennäkösesti nousee edelleen. Mitä enempi lellit ja hyysäät vasikoita, hiehoja ja lehmiä, sen paremmin ne voi ja sitäkautta lypseleeki mukavasti... Niin se lyhykäisyydessä menee.

En nyt kyllä yllätykseksi muista mikä kuu oli, mutta olipa mikä hyvänsä tän vuuen alkupuolella, ku aattelin sorkanhoitopäivän jälkeen, miten kiehtovaa oliskaa ymmärtää noista sorkka-asioista jotenkin vähän enempi. Että ihan jos lähtisin tänä vuonna sorkanhoitokurssille. Kuukkeliin kirjotin sorkanhoitokurssi ja toivoin löytäväni tälle vuodelle johonkin ajankohtaan kurssin sillälailla, että olis vielä toivoa sinne päästä lähtemään. Mutta että se sitte tapahtu nopeemmin ku osasin kuvitellakkaan. Sillä aikaa, ku isäntä nautiskeli auringonpaahteesta ulukomaanreissulla, vietti emäntä synttärinsä omassa hyvässä seurassa Kajaanissa hotellissa herkutellen ja latautuen henkisesti sorkanhoitokurssiin. Kaikki vaan tapahtu niin nopsasti, että en ollu oikein ennättäny edes ajatella sitä sorkanhoitoasiaa sen kummemmin, ilmottauvuin kurssille ja jäin oottelee onko kurssilaisia tarpeeksi että se järkätään. Ja niinhä se järkättiin. Ajatukset oli lähinnä että jos nyt joskus jotain akuuttia osais ensiavuksi auttaa... Vaa niinku arvata saattaa, ajatukset vähä muuttu. Eikös vaan olekkin helppo tuudittautua siihen että eihä meillä täällä nyt niin mittää hoieltavia ole, ku ei tiiä sorkka asioista oikein mitään. Arvelin, että eikös nuo satunnaiset akuutit hommat hoidu ihan ilman sorkanhoitotelinettäkin, niin se sorkkuriki on saanu hoiettua jos joku yks on tarvinnu käydä hoitaa... Arvelin väärin, koska nyt MÄ HALUAN SORKANHOITOTELINEEN! Ja tietynlaisen. Hyvän. En huonoa. Ja ei, ei pelkoa lehmälandian ötököillä, en todellakaan aio sotkeentua koko lauman sorkkien hoitoon, sitä varten meillä on ainakin paras sorkanhoitaja. Käyköön vaan hoitamassa entiseen malliin, mutta nyt mun ei tarvia noita yksittäisiä sillon ja tällön antaa oottaa sorkanhoitajaa kauaakaan, koska kyllä Marde hoitaa.

Sitä vaan mietin, että mikähän olis sitte seukki aluevaltaus.. Koska kaikki tommonen lehmiin liittyvä on vaa niin kiehtovaa ja mukaansatempaavaa! En vaan voi koskaan saada tarpeeks tietoa ja taitoa lehmien hoidosta ja huolenpidosta.