Kevät on, kevät on..

Kevät on vuodenajoista ehkä kökkömäisin. Ku ihminen ei ratkee moneen paikkaan samaan aikaan ja työtä olis vaikka muille jakaa. Pellot pitäs saaha kuntoon, lietteet sinne ja apulannat, muokatut kondikseen. Arkisen aherruksen lisäksi pitäs keretä. Pitäs keretä siirrellä eläimiä, tehdä aitoja, siivota pihaa, huseerata kotiakin. Eikä yks nimeltämainitsematon Podhalanski ainakaan helpota tuota pihanraivuu hommaa.. Sipisteltiin tuossa iltahommina kaikki kaivellut pihakivetykset takas paikolleen, ja siististi siihe hiekat ja mullat ja nurmensiemenet. Just kerettii saaha homma valmiiks, ku laps huutaa sitä nimeltämainitsematonta Podhalanskia nimeltä, silleesti että se taitaa tehä jotai tuhmuuksia taas. No siellä se yhtä kohtaa oli jo tassulla kuopsuttelemassa. Siitä selvittiin neuvomalla ja lähettii sisälle valmistautuu saunaanlähtöön. Siinä olin sinne saunaan lähössä ni ikkunasta kahoin, että ei ***** sentään.. Siellä oli jo kaiveltu kiveyksen reunaa..

Kaikenmoiset keppihevosen raadot oon sipistelly pois pihalta, kun ne suolistettuna siellä on olleet. Ja monta onkin ollu. Joten niitä sisälmyksiä (vanua) on saanu noukkia ihan hikipäässä tuolla. Ja just. Just ku kaikki on hyvin, jostain löytyy ängriböördsitossu, joka jotenkin varmaan lentää Podhalanskin suuhun ja wutum, räjähtää pitkin pihaa. Onneks sentää Podhikseen ei oo tullu vaurioita noista lukemattomista "räjähdyksistä". Eilissä päivänä sellanen letkun suojajuttu oli tärähtäny sen suuhun, ja sitäkös silppua riitti ihan kerätä asti tuolta sen räjähdyksen jäljiltä. Mistä se kaikki sinne suukkaan lentää? No esimerkiks vanhalta navetalta, hallilta, navetalta, oikeastaa ihan mistä vaan minne se pääsee. Siinä sitä ollaan sitte niin viatonta, ku yhtään ei oo aavistustakaan mistä joku työkalu tai muu on huuleen on jääny roikkumaan. Itsehän hän on syytön, kaikkeen. Mitään ei tietenkään menis luvatta mistään ottamaan...

Vaikka on hirveenkauheen paljon töitä, niin silti saatiin ihan superkivoja pikkuihmisiä meille vierailulle! Eikähän niissä isommissakaa mitää vikaa ollu. Tokaluokkalaisia siis tupsahti tilavierailulle meille. Voin kertoa, että vaikeinta on se, ku voisin höpöttää näistä lehmistä ja vasikoista ihan loputtomasti, eikä ihan oikeesti kukaan jaksa loputtomiin kuunnella.
Heräsin neljältä aamusella, varautumaan, että eiköhän joku keksi jonkin kriisin tai kaaoksen tuolla navetassa ja oon ihan helisemässä, kun bussi pölähtää pihaan. Julmiina näytti siltä, että se räjähtää ihan minä hetkenä hyvänsä, valutteli jo maitoakin. Sanoin sille kyllä, että se on tehtävä niikus än yy tee nyt, tai sitte paljo myöhemmällä. Taisi valita myöhemmällä, koska seuraavana aamuna vasta oli Oppi justiinsakki syntyny, ku töille menin. Kamerasta vahdin kyllä yöllä ja aamullakin, enkä huomannu sitte mitää. Saatto olla, että se siinä meikäläisen aamukahveen aikaan on tupsahtanukki, mutten siinä koomatilassa tajua edes mitä näen. Joskushan kävi siis niin, ku oli hirvee poikimaruuhka, ja tuli vissii pikkase liikaa valvottua, ni mitä ilmeisimmin näin unta, että joku (en enää muista kuka) on poikinu, tiesin tasan miltä se vasikkakin näyttää, koska olin sen yöllä kamerasta kahtonu. Vaan aamun koittaessa ei tietookaa vasikasta. Eikä mitään viitteitä siihen, että se lehmä olis ees poikinukkaan, mutta silti vannoin kautta kiven ja kannon, että se on poikinu. Koska se mielikuva oli vaan niin todellinen.. Unta kai sitten, koska kaiken turhan etsimisen jälkeenkään, ku sitä vasikkaa ei löytyny, älysin kopasta ja vasikka oli kyllä ihan visusti vielä siellä emänsä masussa.. Se oli kyllä varsin hämmentävää. Untahan se oli sitte pakko olla.
Myöhemmin päivällä Moona poiki ja se onkin sitte OnnekasOona, koska siinä oli kyllä onni matkassa, että OnnekasOona selvisi elävänä tähän maailmaan, kun isäntä sen pelasti just oikealla hetkellä valtavan paksujen kalvojen sisältä
Niin, siis siihen vierailuun palatakseni. Mitään katastrooffia ei sitte onneksi ollu aamutöillä, ja koko päivä oli varsin mahtava, keli oli kiva. Kylläpä tykkäsin. Toivottavasti lapsetkin. Ainakin kuulin palautetta, että mukavaa oli ollu ja ainoo mikä harmitti, oli se kunnei vierailu kestäny sen pidempään. Nähtävää ja ihmeteltävää täällä toki riittää, ja eläimet.. Eläimet on kertakaikkisen vaan nii huikeen upeita. Vielä on tälle kevättä yksi vierailu sovittuna, ja odotan innolla. Lapset on vaan niin huipputyyppejä! Pidin poikkeuksellisesti lehmät sisällä yön ja aamupäivänkin, että on lapsille näkemistä, kun lehmät lähtee ulos. Odotin kyllä enemmän kirmaamista ja enemmän vimmaamista, mutta aika vaisuksi jäi. Kyllähän tuo lauma jonotti ovella koko aamun, että on se kumma kunnei pihalle pääse.. Ovat olleet vapaalla ulkoilulla yötä ja päivää, että saavat ihan ite valita missä loikoileevat.

Ulkoruokintaan on joutunu tiineitä hiehoja ja Napoleon. Ku vihdoin viimein saatiin kaikkien haasteiden jälkeen Purkka tulille, ni johan alko ötökkää liikahtaa. Kaikki on niin reippaita, eikä sitte ollu kovin vaikee houkutella ketään kyytiin. Vaikein taisi olla Napoleon. Joka jumitti sitte niin viimesen päälle, että. Oli se polleeta poikaa, ku pääsi tyttöjen kanssa.. Ja oli ilahtuneita hiehotkin, ei niinkään varmaan sen kääpiösonnin saapumisesta, vaan siitä, että pääsivät ulos elelemään kesäksi. Toivotaan vaan, että Napoleon ei liiaksi miehisty siellä vaan on yhtä äitin kainaloinen ku ennenkin. Vähän sellasta äipän kaipuuta on ollu kyllä havaittavissa, ku oon kävässy kahtoo kaikkien olevan paikalla ja kunnossa. Meillä nimittäin on alta kilometrin päässä äitienpäiväviikonlopulta kahden karhun jälkihavainto, siis iha ite kyllä näin... Ja sen jälkeenkin on ilmaantunu lisää jälkee. Tuhti tuo kyllä turvallisuudentuntua, mutta onha se vielä niin nuori, että noinkohan rohkenee mennä karhulle avautumaan jos tulee eläimiä ahdistelemaan. Joskohan niillä evästä riittäsi tuolla ihan metsässä, täytyy toivoa. Mitat tassuttelijoilla oli seuraavanlaiset isompi 14.5cm ja pienempi 11.5cm. Että toivottavasti ei näillä nurkilla kohdata.

Nyt armahdan teidät tältä hupatukselta ja lähden valmistautumaan saunan lämpöön.. Joten morjes.

Tammenterho

 Jokin aika sitte isäntä sano nähneesä kissan juoksevan pihalatoon. Ihan äkkiseltään en kyllä uskonu, joten marssin kahtomaan tallenteelta mitä se ukko oikeen höpisee. No todentotta, siellä oli oikeesti kissa kuleksimassa, ku kotipihassaan konsanaan.
Aloin ilmotella suuntaan ja toiseen tästä miumausta, josko sitä joku kaipaisi. Mielessä alko vilistä mielikuvia kissalaumasta, jos jumankekkuli se onkin tyttökissa. Ku oli kaikenmoisia lomia siinä, niin arvelin sen häipyvän ajastaan tai sitte loukutan sen, kunhan ollaan sitte arjessa kiinni, jos se ei sitte häippäse muille mestoille sitä ennen. Ei häippässy.

Yks ilta ihmeteltii mittee se Tuhti siellä pihalla oikeen loikkii pihatammeen. No siellähän se kissapolonen oli oksalla. Seuraavana päivänä todettiin, ettei se nyt taida maisemaa vaihtaa, että kai sillä voi olla sitte vaikka joku nimikin. Ja siitähä se sitte muotoutu. Kun tammessa tokotti sillälailla. Tammenterho, Terho Tammi.


Kävin kyliltä hakkee loukun, ja siinä kissaexpertin kanssa mesetellessä päättelin, että todella helpoin on viiä se miumau sitte suoraa vaan eläinlääkäriin, kunhan se tohtii sinne loukkuun mennä. Arvata saattaa, että se löyty loukusta justiisakkin yks perjantai päivä, ku olin kaupungilla luuhaamassa, joten suunnitelmat meni sitte aikalailla uusiksi.. Pakkohan se oli vapauttaa sieltä loukusta, joten laskettiin se navetan vessaan. Ruokaa, vettä ja hiekka-astia sinne ja olkuunsa siellä. Voin kertoa, etten villimpään kissaan oo eläissäni törmänny. Aivan kauhuissaan polonen. Kyllä mentiin ihan oikeesti pitkin seiniä, ku sen sieltä loukusta sain ulos. Koskaa en oo vessaan menoa pelänny niin paljoa, ja kieltämättä jonku kerran jätin menemättäki ku Tammenterho mulkoili pöntön vieressä.

Viikonlopun jälkeen ei minkäänlaisia kesyyntymisen merkkejä. Tammenterho vihas mua, enemmän ku mitään. Söi ja joi ja kakkeloi astiaan, mutta vihas niin paljon. Maanantai iltana ei nukuttanu, ku mietin sotasuunnitelmaa, kuinka saan Tammenterhon sinne loukkuun seuraavana aamuna, ku eläinlääkäri vois sen ottaa vastaan... Eläinlääkäri suositteli lämpimästi suojaamaan silmät. Joten tuumasta toimeen ja tuunaamaan Tammenterhon loukutinta siihen kuntoon, että sillä sen sais kertalinttuulla onnistumaan.. Vähän pyykkitelineen osaa ja sellasta, ja eikun kokeilemaan onnee... Ihmeellistä kyllä onnistuin ihan helposti, koska Tammenterho oli linnottautunu suotuisaan paikkaan, josta se oli suht helppo saada loukkuun. Pyyhkeellä annoin vähän vauhtia, ku en kättä uskaltanu lähelle viiä.

Eläinlääkäri ei ollu ekaa kertaa villikissan kanssa tekemisissä, joten kaikki suju mahottoman helpon oloisesti siellä. Tammenterho vaivuteltiin uneen. Ei ikiuneen, vaikka sekää vaihtoehto ei varmaa ois iha pöllöimmästä päästä saattanu olla, koska villikissa. Todettiin Tammenterhon olevan kollikissa. Kelpokuntoisen oloinen. Joten pallit poisteltiin siltä samoin tein ja eikun koppaan ja kotia kohti. Uutta kotia. Tai no, saapi sen omistaja tulla toki hakemaan, jos sellanen sattuu vielä ilmaantumaan.. Jollei Tammenterho päätä vaihtaa maisemaa välittömästi tilaisuuden tullen nyt ku miehisyys on viety ja hänet on tällätavoin vangittu. Mutta näillä näkymin meillä on nyt kissa. Kottiin ajellessa mieleen juohtu, että Tuhti.. Että hyvänen aika meille ei millonkaan tuu tilaisuutta päästä näin lähelle Tammenterhoa ja Tuhtin pitäs oivaltaa, ettei Tammenterhoa tarvi tavatessa tappaa ainakaa, eikä mielellää jahdatakkaan. Jahtaamisesta en tiijä, mutta aikansa Tuhti nuuskutteli ja totes ettei oikeastaa kiinnosta. Tylsä kissa.

Hyvin on toipunu kokemastaan, mutta kesyyntyny se ei ole kyllä yhtään. Se kun sattuu olla linnottautunu sopivan lähelle ruokakuppiaan ja menee sitä ottamaan antaakseen lisää murkinaa sille, ni kyllä lentelee sheebat pitki seiniä säikähyksestä ku tulee kynttä nii että heilahtaa.. Jonkun kerran olen hänen ylhäisyyteensä koskenu. Toisen kerran pesuainepurkilla ja toisen kerran toppatakin hihalla, siten ettei tietenkää miun käsi ollu tyrkyllä kynsittäväksi. Eikähän se sillon kynsiny, mutta mulkoili, vihasesti. En oo sitte viittiny ees toista ahistella, olkuusa. Kuten kuvassa näkyy, Tammenterhon viha maailmaa ja minua kohtaan ei ole laantunu.. Voisko se polonen enempää vihatakkaa. Vaihtelevin tuntein vessassa rohkenee käydä, toisinaan tuo tuijotus on pelottavampi ja toisinaan vähä vähemmän.. Tässä kenties ekat ja vikat lähikuvat Tammenterhosta.. Luultavasti kun se tuolta navetalta ulos lähtee, sitä ei tallentele ku valvontakamera..

Asetuimpas kirjottelemaan...

 Jo on aikaa vierähtäny sitte viime kirjottelun.. Melkosen puuhakkaita päiviä, sanoisin. Eikä apulaisista ole pulaa. Vielä kun osaisivat tehdä muutakin, ku reppii ja retuuttaa, pölliä tarvikkeita ja ja ja. Sellasta se on. Ja sitte, ku yhen kohdan saa kondikseen, olevinaan, ni jo puretaan seuraavaa. Tai sitte näytetää, ettei näitä ötököitä pitele yksinkertasesti mikään. Hirveen hyvänä esimerkkinä portit. Oikein tuli hienot portit, että varmana on simppeli siitä sitte hiehoja siirrellä. On oikein paksulla rautaketjulla kiinni, ku ohkasemman ne jo katkaisi. Tänää siirrettii Moona poikimaosastoa kohti, ni jo olivat irrotelleet mutteria yhdestä portista. Kyllä en ymmärrä miten näitä saa missää kestämään, kun kaiken ne purkaa. Tänään kävin taas yhden kerran korjailee ulkoiluaitauksenkin, miten voisin vaikka laittaa rahaa vedonlyöntiin sen puolesta, ettei kovinkaan montaa päivää kulu, ku koko lehmälauma kirmailee taas jossai missä ei tarvihteis kirmailla. Tuhti oli touhukkaana mukana, auttamassa tietenkin. Retuutteli aitanauhoja, joita purin pois, yritti kähveltää vasaraa ja ku kyllästy, lähti huitelemaan pitkin pellonlaitoja. Oon kyllä pihapuuhiakin ennättäny, vähäisessä määrin. Vaan on se sekin sellanen työmaa, sen kun kerkis Tuhtin murhuroimat keppihevosen raadot kerätä ja saada pienen osan pihaa putsis, ni jo oli jostain kaivellu jonku tohvelin ja tottahan se oli suolistunut siihen vasta haravoidulle pihalle. Joskus miettii, että kyllä sitä pittää ihmisen pöljä olla, kun yrittää jotenkin sukkuloida päivästä toiseen näitten kaikkien tuhoeläinten kanssa joitten elämäntehtävä on kaikesta kaaoksesta päätellen haastaa meikäläisen hermoparkoja kaikenlaisilla pikku askarteluillaan. "Onhan se nyt kumma kun pittää...." "Nyt suuttuu äiti", se on sitä perussettiä..

 Silti... En osaa ees sanoin kertoa miten onnekas olen, että saan puuhailla päivät näitten äärimmäisiä tunteita herättävien ötököitten kanssa. Se tunne, kun silittää pehmoista karvaa.. Kun hupattelee ja silittelee ja eläimet ainakin mukamas kuuntelee ja ollaan vaan. Se vaan on Elämää isolla eellä. Luciaana on yks sellanen, jonka kanssa noita hetkiä tulee vietettyä todella usein. Ja Napoleon. Se on niin hymyilyttävä eläjä, aina tunkee takapuolensa mun eteen ja nostaa häntää ku meen siivoomaan karsinoita, että just nyt ja tosta. Sen hännäntyveä pitää kuopsutella ja kuopsutella, palkaksi se sitte rettuuttaa miun takkia samalla ku kuopsuttelen. Jos oikeen hyvin käy, Onnenkeksi tulee siihen kans, ja sitte se mun takin sijaan Napoleon retuuttelee sitä ja Onnenkeksin mielestä se tuntuu hyvältä, minusta ei niinkään. Koska musta tuntuu, että kohta mulla ei tällä menolla ole ehjää vaatekappaletta. Katsokaapas kun Tuhti. Se tuhoais kaikki housut, jos en kerkiä väistellä. Olihan se pentusena söpö isoine tassuineen, ku aina läväytteli... Mutta tällasia ku ollaan, ni eihä myö aateltu, että se tollasena möykkykokoisena sitte oikeesti särkee kaikki housut, ja lisäks se ei oo ihan kauheen mukava ku on kylille lähössä puhtaissa vaatteissa ja kuratassu lävähtää reiteen.. Se sattuukin. Mutta näillä se on mentävä, väisteltävä ja silleen. Joskus onnistuu väistää, useimmiten ei.

Isäntä on puuhaillu hyvinpitkälti koneita huoltaen, kohta on kaikki koneet iskussaan ja valmiit kesän koetuksiin. Väliin on mahtunu monenlaista keskeytystäkin koneiden sipistelyyn, kun lieteallas meinas jo olla ääriään myöten täynnä ja ekaa kertaa meillä kävi sellanen separointihommeli helpottamassa tilannetta. Olipa huippu juttu se. Siinä meni päivä urakoitsijalla ja isännällä ajella sitä separointitavarata, ja niin vaan vaju allas sen verran, että taas päästiin etiäpäin. Tänä vuonna kaikki on niin myöhässä, että ihan on jännä katella millanen kesä tässä on tulollaan.  Kohta kai sitä pääsee lietteenajoon hiljalleen, ku vihdoin on jotki lohkot sentään sulanu ja kuivanu siihe kuntoon, että uskaltaa lähtee kokeilemaan.

Se mikä on mahottoman mukava, on se, että myö on Lomailtukkin! Niin paljon, että tuntuu jo aivan ihmeelliseltä. Iso ällä siksi, että on oikeesti lomailtu. Pakko sannoo, mutta musta on iha kiva, että nyt ei oo seuraavaa lomaa tiiossa ku jonnekki heinäkuulle. Koska ihan tuntuu, ettei oo ollu lehmälandiassa tarpeeksi ollenkaan. Ikävähän se ihan on iskeny lomien aikaan vaikka tietää loman olevan niin tärkeetä. Lehmätkii ollu niin hyvässä hoidossa, että olen ollu todellakkii lomalla, ei huolenhäivää. Vaa oli se, ku millähä lomalla menin navettaan pyörähtää, ni sieltä sinkosi kuurosade juoksentelemaan miun perässä.. Hirvee kiire sille iski, ku bongas että äiti on täällä. Nousi vauhdilla parresta, vaikka varmana oli hyvät unet menossa ja kipitti kiireellä vaatimaan huomiota, jota se yleensäkkin saa ihan ja joka päivä. Ehkä silläki sitte kuitenkin oli iksu mua..