Tehoja etsimässä..

Navetalla hujahtaa päivästä pääsääntösesti tietty aika. Jos millon jotain erikoisempaa tapahtumaa on, hujahtaa vähä pitempäänkin..

Nyt oon tässä innottautunu etsimään aikarohmuja.. Miten touhuta tuolla niin, että aikaa kuluis vähemmän, mutta kaikki tulis tehtyä kuitenkin huolella.. Alusta lähtein heti, ku navetan oven avaan, oon käyny läpi työntekoani. Mistä löytyy minuutteja muulle elämälle.. En vaan keksi. Eipä sillä, tässä nyt sinänsä mikää järjetön työtaakka tuolla ole, vaan ajattelin, että joskus olis mukava päästä joutusammin muille hommille.

Oon joka hommassa miettiny voisko tän tehä jotenkin toisin, mutta en keksi muuta, ku että tekisin sen sitte huonommin. Tai, että jonkun homman jouduttaminen tietäis ajan kulua kuitenkin jossain muussa kohtaa, ennemmin tai myöhemmin.

Pitäs jättää niin monta juttua varmaan tekemättä, että sitä ajansäästöä tuli, mutta kyllähä ne eestään löytää.. Tavalla tai toisella.. Jos kuivittelet toisella käellä, ni kohta pamahtelee sellaset tulehukset, ja työllistää sitte sitä kautta vielä enempi.. Mielessä tietyistä asioista ei vaan voi tinkiä. Toki voi miettii, josko ne vois hyvin tehä jotenkin joutusammin.

On iltahommia jouduttaakseen jotain ideanpoikasta tullukki, että voi aamusella jo varailla tiettyjä juttuja valmiiksi, ni säästyy ehkä ainaki viis minuuttia illasta.. Onko siitä sitte niin kovasti lohtua.. Senkin viiden minuutin aikana, ennätän havainnoida kuitenkin jotain. Lehmien kyylääminen ja kaiken analysointi on kuitenkin mukavimpia hetkiä..

Jätänkö lässyttelyt vähemmälle? Jansku on usein suositellu tätä... Aamuaskareissa oon jo tehny sellasen päätöksen, että aamusin ei kovin hupatella vasikoiden kanssa. Onnistun siinä vaihtelevalla menestyksellä... Tuuppaan naput eteen ja siivoon paikat, kuivitan. Ei seurustelua. Mut iltasella on kyllä pakko jo jotain sanoa.. Eikä ne varmaa suostuis mihinkää viikkojärjestelyyn, että maanantaisin, keskiviikkosin ja perjantaisin hupatellaan.. Se on kuitenkin sitä työtä tulevaa varten, että eläinten käsittely on sujuvampaa. Se vaan vaatii aikaa, paljon jo vasikkana.
Jos kuka lehmä kaipaa rapsuttelua, ni ei kai tässä elämässä niin kiire voi olla, etteikö nyt hetki liikene siihenkin. Tärkeetä se kai on sille lehmällekkin, eikai se muuten siihe tulis nuohoomaan.

Likasia eläimiä on niin epämukava kahtoa, että paskankolailu ja kunnon kuivitus on ehoton. Siitä ei voi minuuttiakaa riipiä pois. Ei lehmäpuolelta, ei vassulasta. Se kostautuu sitte sillo myöhemmin, ku häiritsee niin paljon, että pitää lähtee sukimaan niitä puhtaaksi. Vielä pahempi seuraus on, että likaisessa ja huonosti kuivitetussa parressa eläin saa aika varmana jonku pöpön tissilöihinsä.. Ja kiitos, mutta ei kiitos.

Jotenkin aattelen joka kohdassa, jota kriittisesti olen koittanu tuumailla, että tässä säästäisin yhen minuutin, tässä ehkä kaksi tai kolme.. Niin tulee sellanen fiilis, että eikai nyt jumankekkuli voi niin kiire olla, ettäkö tästä asiasta pitäs nyt ruveta luistamaan sen muutaman minuutin hyödyn takia.

Ja niin palataan lähtöruutuun... Minuuttiakaan en saanu pois, eikä kyllä oikeestaa ees haittaa.. Eläimiä ei hutiloiden hoidella, ja saan siis vapaa-aikani viettää hyvällä omallatunnolla, että kaikki tuli tänäänkin tehtyä niiku piti...

Jalkojaan vois liikutella toki joutusammin... Siinä vois jonku minuutin varmaa hommia jouduttaa.. Vaan sitte ei pää kestä mukana kuitenkaa, ja unohan mitä olin ees tekemässä.. Toisaalta jos liitelisin joutusammin, jäis tarkkailu vähemmälle.. Mä haluan tietää mitä daameille kuuluu kullonkin.. Jokaiselle..

Nyt navettaan.. Kärpänen on taas tikussa, just soitti robotti...

Mitä nää huutaa..

Ei sujunu tänää aamunavetta ihan lepposan letkeesti.. Vaikka ajallaan menin, hujahti aamutöillä kuus tuntia.. Välillä käväsin vaa nopeesti tinttasee sellaset satsit aamupalaa, että jakso hyvin huiskia hommia..

Oikkupeikolla oli jotai sylinteriongelmaa.. Sitä korjailemaan tupsahti pari huoltomiestä ja piti ainaki yrittää painaa päänuppiin mite sen sitte jatkossa osaa olevinaa ite hoitaa... Huikeen hyvä on huoltohomma, ei kauaa tarvia olla ongelmien kans, vaikkei nyt sinänsä kai akuutti vika ollu ku kuitenki lypsy vielä suju.

No siinä oli sitte juottopentusten kans haastetta myös, ja kaikki askareet viivästy aikas lahjakkaasti. Jostain syystä juominen takkuaa. Joten pullojuotin jokaisen pentusen, siinä samalla, ku tein montaa muuta asiaa...

Lapset tuli vielä kaveriks auttaa yhe ongelmaisen pentusen kans ja ihmetteli miks vassut huutaa, ku isompiki hätä ois.. No ei ollu sen isompi hätä, ku et AAMUNAPUT ON MYÖHÄSSÄ!!! Sitä ku muutoin aika nakutettuna on tiettyyn aikaan siinä karsinoita puunaamassa, ni tällaset liukuvat työskentelyajat ei todellakaa oo arvon pentusten mieleen... No olihan se oikeestikki iha korvia särkevä konsertti. Iteppähä oon opettanu.. Vaativat palvelua oikeesee aikaan, eikä väärään.

Ku vihon viimein pääsin keskittyy vassulaan ja levauteltua ne odotetut aamunaput tyyppien eteen, oli navetassa hiljasta ku huopatossutehtaalla.. Eläimet rakastaa rutiineja, kun ovat ne omaksuneet. Ja osaavat protestoida, kun ne rutiinit sotkeentuu.. Kovaäänisesti...

Suurenmoinen viikonloppu takanapäin..

Koko kevät ja kesä ollaan valmistauduttu suureen juhlaan, jota vietettiin viikonloppuna.
Isäntä ja emäntä sanoi toisilleen "tahdon" lasten, kaikkien tärkeiden sukulaisten ja ystävien ympäröimänä. Ikimuistoinen päivä kertakaikkiaan.

Samaan aikaan vietettiin isännän 40-vuotis syntymäpäivää.. Varpisti olin ainakin sen paras lahja, mitäpä sitä enempää voi mies toivoa, kuin saada syntymäpäivänä vielä vaimokin.. Ollaan fiilistelty viikonloppua, kun huusholli hiljeni.. Meillä oli niin unohtumattomat, onnistuneet juhlat kaikkien tärkeiden keskellä!!

Jotta ei ihan perusasiat unohdu, niin muisti Oikkupeikkokin soitella jonkun kerran.. Voitteko uskoa, että tuollainen laite voi olla aivan jumissa yhden kärpäsen takia!? No kyllä muuten osaa olla. Siellä on alipainejuttuja varten sellanen abaut mehupillistä puolta pienempi kymmenen sentin mittanen pillintapainen. Ja jos ja KUN sinne kärpänen menee, se raukka ensinnä heittää henkensä ja sen jälkeen Oikkupeikon alipaineet on sekaluutta siinä määrin, että se alkaa rallatella soittaa häiriöstä.. Ja ei se voi lypsääkkään sen kärpäsenraadon takia.. Jotenkin se on aika uskomatonta, miten yks pieni kärpänen voi lamaannuttaa koko robotin. Huoltomiehet siitä kärpäsjutusta joskus puhu, talvella, et jos se alkaa herjailla alipainetta kesällä, ni siellä tikussa on kärpänen. Mä oikeesti kyllä luulin, että se oli vitsi. Muttei ollu. Ei todellakaan.. 

Kerkis tuossa tupsahtaa yks Mysteerikin juhlien keskelle.. Oltiin kummityttöjen kanssa hieholandiassa kahtomassa eläimiä, arvelin, että sinne voidaan mennä ni ei hajut tartu meidän hienoihin juhlamekkoihin. Kahtelin Jädeä, että kyllä näyttää niinku omituiselta tuo tavara mitä sen pebasta valluu.. Ihan niinku se ois poikinu jo. Mut koska se vaikutti oikein rauhalliselta ja täysin normaalilta, ni aattelin käyä illemmalla sitte uuellee. Jäin miettii, että onkoha kaikki ihan ok, kun se mössö sieltä peräpäästä oli kyllä sen näköstä, mitä ei poikimisen alettua normisti tule. Illemmalla kiersin aidankin, ja enää peräpäästä valu sellasta kirkkaanpuoleista limaa. Arvelin, että se vaan poikii yön aikaan, ja sillä hyvä. Kaikenlisäksi sen poikimapäivä oli odoteltu olevan kuun viimenen päivä. Pääsääntöisesti aina syntyy mieluummin vasta sen jälkeen, ku ennen.

Aamulla ei näy vasikkaa, eikä Jädeltä valunu mittää. Maitoo vaan ja paljon pitkin jalkoja. Isännälle siinä tuumimaan, että kyllä se nyt otetaan navettaan ja kopastaan mitä ihmettä tää oikein on. Eiku Purkka (meidän karjavankkuri) tulille ja hommiin. Onneks Jäde karkas pihaton sisältä vielä.. Nimittäin siinä kohtaa, ku jouduttii sitä aitauksesta ohjailemaan takas sisälle, löyty aitauksesta jälkeisiä muistuttavaa matskua. Mie jo aloin kaivella itsesyytöksiä, että nyt se on kuollu se vasikka tai jotain, ku en illalla sitte kuitenkaa sen kummemmin tajunnu tilannetta. Tyhmä minä... Kierrettiin aitaa ja peränurkassa oli musta pieni möykky.. Ensin kerkesin just aatella, et onko lie elossakaan, ku se pinkas niinku jänis meitä karkuun. Oli todellakin elossa! Ja jumankekkuli ossoo olla livakka liikkeissään. Kaikki päätty onnellisesti ja saatiin Jäde pentunsa kanssa kurvailtua lehmälandian puolelle poikimaosastolle. Se vaan jäi ihmetyttämään, miten se osas jallittaa mua ihan 6-0. Ei mitään merkkiä olemuksessa, että vasikka on jossain. Kyllä sen poikimisen vaan on tähän asti huomannu eläimen olemuksestakin. Ei mitään merkkiä vaikka kävelin aitauksessa ympäriinä. Ja miten se vasikka pysty olla mua niin piilossa, etten kertakaikkiaan löytäny sitä aiemmilla kerroilla. Ei se aitaus kuitenkaan mahdottoman suuri ole.

Mysteeri tuli sen pikkujäppisen nimeksi.. Tuntuu jotenkin sopivimmalta.

Summarum, arki kolkuttelee kaiken juhlinnan jälkeen ja vähän kesken juhlienkin.. Onnellisina aamulla jatkamaan askareita ja yhteistä taivalta.. Ja sydämmiä tähän perään..

Yhenlaista tiimityöskentelyä..

Lilja-Lellipentu

Tänään siirreltiin porukkaa vähän uudenlaisiin ryhmiin.. Siinä oli pari himppasen suuremman kokoluokan Holstein hiehoa, mutta arveltiin, että eiköhän ne asetu sopuisasti elelemään, kun laitellaan isompi ryhmä vähän pienempiä sinne sekaan...

Lilja-Lellipentu, tuo sekarotuinen Brown Swissi.. Pienin kaikista. Ei ehkä leveyssuhteiltaan, mutta korkeutensa kylläkin. Ensimmäisenä on otsat vastakkain itteään paljon suuremman Holsteinin kanssa.. Siinä neuvoteltiin pitkät tovit. Ja lopputulema oli Lilja-Lellipentu 1 Holstein Kuurosade 0.. Siellä napotti Kuurosade parressa Liljan puskiessa sitä topakasti ruotuun..

Kohta toinen isokokosempi Holstikki alko puskee Liljan rotutoveria Lutukkaa. Ja hyvän tähen mikä mellakka sinne tuli välittömästi, ku Lilja suuttu niinku ihan tosissaan tästä Lutukan kimppuun käymisestä.. Siinä ne kimpassa loppujen lopuksi nakkeli sen kohtalaisen kookkaan kokosen Holsteinin ojennukseen ja kuriin.. Typyillä oli selkeesti sellanen yhteistyösopimus, ja kummallekkaa ei ala mitkää helkkarin Holstikit ryttyilemään..

Ihailen Liljan omapäisyyttä ja itseluottamusta. Tosin, kunhan se alottelee lehmän elämää aikanaan, saattaa sen ego kokea melkosia kolahuksia, jos samalla viisiin lähtee isottelemaan noille vanhemmille kurmuille.. Se on nähty muiden itsesuojeluvaistottomien hiehon kanssa, kun ne lehmien sekaan lähtee uhoamaan.. Tulee äkkiä palautus lantakäytävän pinnalle...

Remppaa..

Aamusella oli lantakoneen kanssa vähä ongelmaa ja siinä alettiin askarrella sitä toimintaan...

Se on ihmeellistä, että missää ei näy ketään, ku niitä tarvikkeita sinne kokoaa korjausta varten... Vaan ku laittaa rälläkän tulille, ni on apureita tarjolla ihan rivissä ja jonossa.. Kaikki haluaa osallistua.. Luulis, että eläimet pelkäis moisia laitteita, vaan höpönhöpön, nää nähtävästi rakastaa niitä..

Mieleen tulvi viime kesän navettaremppa-aika.. Ku tuon Oikkupeikon takia piti tehä aika paljon muutostöitä. Suunnittelijoilta lähti lippulappuset kätösistä ja apujoukkoja roikku joka puolella.. Kohtalaisen jämäkkää seinää purettiin aseman kohilta ja piikattiin lattiaa, ja mitä tekee lehmät... Rivissä siellä napottivat kahtoa, miten vois olla avuksi. Murtautuivat pariin otteeseen yön aikana remppa-alueellekkin..

Arveltiin rauhotella robsun käyttöönoton ajaksi remontti ja viikoksi sen jälkeen.. Luultavasti robottihommat ois sujunu vieläkin joutusammin, jos vaa ois annettu remppamiesten puuhastella sekin viikko.. Ku miehet palas hommiin, piikkausta ja rälläköintiä oli seuraamassa robotin luona taas rivi lehmiä.. Ja kyllä, murtautuivat sillonkin aitojen läpi remppa-alueelle...

Yks yö soitteli Oikkupeikko, "hätäseis painiketta painettu"... hymähdin mielessäni unenpöpperössä, että nyt mie kyllä kuulin väärin, että höpönhöpön.. Sitähän pitäs painaa ihan robottihuoneesta. Isäntä oli jo lähteny kahtomaan, mikä siellä on meininki.. Minä painoin vaan silmät kii hymyillen, et kaikkee sitä kuuleekin.. Kohta soittaa isäntä "lehmä on ****le robottihuoneessa", sillo löyty jalkoja meikäläiseltä.. Hiltsuhan se.. Onneks kaikista mahollisista just se, koska tahtoo olla niin rauhallinen vaikka taivas putoais.. Joten isompia vahinkoja ei silläkää tutkimusmatkalla sille tapahtunu.. Olipa nähty sekkii.. Vähän otti harjatellinki itteensä, mut ei muuta. Ilman Hiltsua meillä ei ois ollu aavistustakaa niistä kinkereistä ennen aamua, joten jotain positiivista siitäki tilanteesta revittiin..

remppatunnelmia viime kesältä

On käsittämätöntä, miten uteliaita eläimiä osaa lehmät olla. Ja ku tuttu ja turvallinen ympäristö on, ni ei ne rälläkän äänetkää aiheuta muuta, ku ylitsepääsemätöntä uteliaisuutta. Siinä kinastelevat kuka saa kahtoa lähimpänä..

One of them

Kylläpä arvasin oikein, ku noita Moonan päässä olevia päitsiä olin ostamassa.. Hebuliinihan siitä tulee, niin mulle, Vimpulalle, ku Moonallekkin, luultavasti Melitalle ja Mimmillekkin (ei siis sille meidän Mimmi-koiralle kuitenkaa) ja muutamalle muullekkin.. Onhan Moonalla päitset päässä ollu ennenkin, mutta että noin ybersöpön värisiä.. No ei oo ollu, on ollu tylsät mustat päitset.. Kyllä se niin on, että pittää pienellä olla pinkit rensselit, ni passaa pihamaalla liuhoa..


Juu... Tänä aamuna olin tossa lomittajaa opastamassa alkuun noissa hommissa.. No voitte varmaan näistä juttuloista jo päätellä, minkälaista tää elämä täällä on.. Joten saattaa se lomittaja mielessään tuumia, että tavan tollo se on tuokin.. En minä tiiä, minkälaiset ne pitäs välit olla tuolla noitten eläinten kanssa, mutta meillä on omanlaiset, olkoonsa muilla millaset hyvänsä.. Larissa on viimeaikoina vähä jotenki koetellu, mittee kaikkee tää eukko oikeen kestää.. Ja näytti, että se kohta kokeilee myös lomittajankin sietokykyä.. Siihe malliin oli korvien asento.. Tuumasin lomittajalle, että tuo Larissa se on ollu viimeaikoina vähän sellanen tuhma.. Että yrittää päälle hyppiä.. Ja näyttää kahtelevan siihe malliin taas. Eihä Larissa mikää lehmänkokonen vielä oo lähellekkää.. Vuoden 2014 pentusia, joten aika pieni tapaus vielä. Mut ikävältä se kuitenkin tuntuu niskassa.. No joo, sanoin, että pittäähän sitä vähän komentaa, jos alkaa kovin riekkumaan siellä... Miten sen nyt toisella lailla muotoilis.. Tuhma ku tuhma. Minusta se vaan on aika tuhmaa eikä mittää muuta.

Siskon kanssa puhuttiin tästä lehmälandian elämästä, noista ohjelippulappusista, joihin lomittaja ainakin varmaan pitkästyy.. Niitä nimittäin jokunen tossa tuli kirjoteltua, ekä tossa kuvassa ole lähellekkään kaikki.. Ympäri navettaa teipattuna, tai muute vaa oikeissa kohdissa roikkumassa.. Arvelin, että en jaksa jatkuvallee olla niitä tekemässä ja ettimässä. Nyt tein sellaset perusohjeet, että ainaki saa tunnin jos toisen vierähtää jo pelkästää noita lippulappusia lueskellen. Mut se puhe käänty sitte tähän eläinten käsittelyyn.. Se on mulle hirvittävän tärkee juttu, miten noita käsitellään. Pitäskö joskus niie lehmien miettii miten mua käsitellää? Just yks päivä Hiltsu hajotti mun paidan kaikessa huolenpitovimmassaan.. Niin.. Siis Siskon suusta tupsahti niin kaiken kertova lause, jota kyllä käytän vielä joskus jossai.. "Ne varmaa aattelee, et sä olet sen lauman keskellä vaa yks niistä". Jäin sitä tuumailemaan. Asiayhteys oli siis eläinten seassa selviytyminen turvekärrin kanssa... Et miten selventää lomittajalle, että antaa toisten notkua siellä käytävillä rauhassa, ettei niitä hätistellä pois eestä.. Kirjotin ohjeeseenkin.. Eivät kovin innokkaasti väistele turvekärriä.. Kehota rauhakseen siirtymään... KEHOTA!? No kyllä, en keksiny sopivampaakaan sanaa.. Vaihtoehtoja ei oikee oo, ku niille ei saa hermostua, ei huutaa, ei raivota, ei ajella, ei säikytellä ja niin edelleen... Tai voihan sitä tehä niiku mä. Kiertää. Mie en jaksa aikaa tuhlata neuvotteluihin väistääkö vai eikö, ni pääsääntösesti yritän puskee ohi ja taivastella, miks ei sitte millonkaa voi väistää ja miten tässä nyt teille tehä puhtosia pehmeitä paikkoja, ku pittää eessä napottaa.. Perään jäävät kahtelemaan, ku tuupin hikipäässä kärrin kanssa höpöttäen ohituskaistalle jos siellä vaa on tilaa... Ja en halua edes tietää mitä aatteleevat mielissään..

Jätti näytti jo aamulla siltä, että oon tehny elämäni suurimman virheen, ku olen päästäny lomittajan navettaan.. Sen  näki katseesta.. Tuskin maltan oottaa, mikä mielenosotus siellä alkaa, jos asiat ei meekkää nyt niie mielen mukaisesti..

Ehkä ne antaa anteeks.. Taas kerran.. Ja vapaapäiviähän ei varmasti tupsahtele kuukausiin, jahka nää vähät varatut lomapäivät tässä on touhunnu muita askareita.. Joten ollaan pian taas vain heitä palvelemassa.. 24/7..

Ohjeita lomittajalle...

Mikä siinä onkaan, että joka ikinen kerta... Kun alkaa lomantapainen häämöttää, se nostattelee mieleen hirveen ressin ja huolen.. Teen listaa, ohjetta toisen perään ja hössötän muistanko nyt kaikki. Näytän isännälle, lapsille, että onhan tässä nyt kaikki, ja ymmärtäähän ne sisällön... Unohinko jotain...

Oon pahotellukkin lomittajalle, että en minä missään nimessä mitenkään osaamattomana tai tyhmänä henkilöä pidä, ku nakkaan jumalattoman määrän ohjetta kouraan.. Tuntuu, että vääntää päivänselviäkin asioita suunnillee rautakangella, vaikka ne asiat on lomittajalle ihan selvää kauraa muistuttamattakin. Sehän kaikki on niie työtä! Jota ne on tehny PALJON. Ei tää tila ja työt sen puoleen toisista poikkea.

Vaan ku on huoli... Huoli niin monesta asiasta ja eläimestä. Ei siinä kyseenalaista ammattitaitoa, on vaan huoli. Ja ku ite on sellanen lahopää, että mitään en muista oikein mitenkään päin, ni sekös innostaa mua tekemään muille sitte niin perusteelliset lippulappuset, että vaikka Kaisa Kittilästä osais nää asiat hoitaa, ku vaa osaa lukea.

Viimeks kirjotin ohjeita, otin vielä kännyllä kuvat, ja laitoin kuvaviestinä lompsulle.. Piti se ehkä mua enempi tai vähempi hysteerisenä, muttaku ei oltu sillo perehdyttää sitä ,ku navetalle sitte tuli. Kuvaviestit siks, että ennättää laitella kysymyksiä, jos jotain mieleen tulee. No ei tullu kysymyksiä, koska se osaa vaan kaiken ja muistaa.. Tietenkin. Aamunavetan aikaan siis napotettiin jo lentokonneessa, joten meistä ei ois ollu minkäälaista apua.. Siks hysteria.. Ihan jokaista ei jättäis perehdyttämättä paahtamaan tänne, mut toi lompsu onki sellanen luottotapaus, että se vaa handlaa kaiken. Eikä sen rentouttavampaa lomaa olekkaan, ku tunne siitä, et eläimet on sellasen ihmisen käsissä, joka tekee työtään suurella sydämellä kelloon tillottamatta. Hoitaa nää kakkiaiset paremmin ku hyvin ja ratkoo haastavat hetket parhain päin. Sillo loma tuntuukin LOMAlta.. Eikä välimatka ahdista.

Vaan on se oikeesti kamala "lomailla", ku muutenkin ikävöin näitä örkkejä, jos on huoli siitä hoituuko kaikki. Ja hoituuko hyvin.

Ehkä meidän lomantapainen onnistuu huolettomasti.. Tosin täällä on paljon poikivia tulossa, joista iso osa hiehoja.. Se jos mikä pistää huolestuneeks.. Helppo se on ite tässä ollessa kurkistella vaikka vähä väliä kamerasta mitä navetalla tapahtuu tai lomppasta kahtomaan, mut lomittaja ei oo tässä kuitenkaa ympäri vuorokauden kyyläämässä näitä.

Ehkä jotenkin osaa heittää vapaalle kuitenkin, ku se aika koittaa.. Ainakin oon taas hyvin valmistautunu ja päivittäny ohjeita ihan huolella..

Viimeks isäntä naureskeli, muistinko kirjata, että Lilja lellipennulle pittää sitte lässytellä ja rapsutella sitä kaulasta PALJON, aamua iltaa. No en ilenny kirjata vaikka mieli teki, ois ollu mainintaa Liljasta ja öööö muutamasta kymmenestä muustakin, ketkä kaipaa spessuattenssionia.... Vähän tuo Lilja tais mulle kiukuta sitte jälkeenpäin, ku lomalta kotiuduttiin.. Jätti murjotti varmaa viikon.. Onneks sitte leppy hiljalleen.. Ihmeellistä kyllä, niistä huomaa olleensa poissa.. Jotenkin sellasia mieltäänosottavia vähä jokainen..

Tämän päivän tunnelmia...

 

Isännällä alko taas ahkerointi paskakkeliinin kanssa.. Siitä sitä riemua riittääki hetkeks aikaa. Työnjako on aikas selkee. Mie huseeraan lehmien kanssa navetalla ja isäntä hoitelee paskahommat.. Tai ainaki noi tollaset paskahommat. Mie hoitelen sitte muita paskahommia.. Vaikka lantakonneen narunvaihon. Hmmmm.... Ja kyllä, sitä on monesti kyynärpäitä myöten sonnassa niissä kekkereissä.. Ja saattaa sitä sontaa riittää muuallekki. Yök.

Tänää nyt kuitenkin nuo peltohommat pääs jatkuu eka rehunteon jälkee sonnanajolla, ku eka Vimpula oli pitäny töyhtöhyyppäpoikueen pelastusoperaatioo useemman päivän.. Siellä ne tais olla ihan useamman viikon, eikä niitä pois sieltä tuntunu saavan sitte millää.. Yks sillo, toine joskus.. No loppu hyvin kaikki hyvin ja nekkii pienet lentokyvyttömät eläjät pääs jatkamaan elämäänsä turvallisemmille mestoille.. Herää ihan oma lapsuus mieleen noista Vimpulan pelastusoperaatioista.. Niin sitä oltii siskon kanssa pelastamassa kaikki maailman eläimet ainakin.. Ja piettiin muistotilaisuuksia kuolleille pikku tirpoille ja mitä nyt satuttii löytämään. Niin tekee Vimpulakin, ja se eläinten arvostus ja kunnioitus lämmittää sydäntä. Osottaahan se, että elämää, olkoon kenen hyvänsä, kuitenkin kunnioitetaan, ja kuolemaa myös. Se voi kuulostaa aika ristiriitaselta, kun seuraavassa hetkessä ite tuuppii eläintä teurasautoon tai odottaa eläinlääkäriä tekemään viimeistä palvelusta.. Että missä se kunnioitus ja arvostus on, mutta sydämessään tietää, että ratkaisu on eläintä ajatellen se paras ollu joka kerta. Mut kyllä, itkut tirahtaa niiden päätösten edessä herkästi. Ja ihan suututtaa joskus, miks se kuolema ja noi päätökset on vaan aina aika-ajoin läsnä. Yhtäkään eläintä ei haluais pois laittaa, mut syistä vaikka sitte tuonnempana. 

Nyt ajellaa sontaa jokatapauksessa..

Onko riittävän hölmistynyt katse, "mistä sää oikeen puhut?"

Olin tossa takakierron tyyppien väliaitaa siirtämässä, ja ihmettelin ku ei Jalo liikaha sitte millään pakkivaihteelle.. Jätti tollotti siinä hyvän matkan päässä Jalosta sen perässä käytävällä. Onhan tossa ollu aistittavissa, että joku Jalon ja Jätin välillä hiertää. Mut jumankekkuli, ku juostaan melkeen päälle, ku Jätin edeltä pittää jonnekkin ryntäillä karkuun.. Kysäsin Jätiltä onko se kakaraa pelotellu, ku tupsahti Jalon jälkeen käytävältä. Ilmekkin sen kertoo.. "Mistä sä oikeen puhut"... Niin varmaan.. Jätti on tainnu olla vähä tuhmana...

 

Anarkisti enjööys viilentävästä tuulesta

Kaunotar kesälaitumella

Isäntä paahtaa pellolla ja emäntä kuvailee ystäviään samalla, ku kiertelee aitauksia... Aikas nauttivilta näyttäävät.. Varsinkin, ku tuuleksii mukavan viilesti. Ei oo ötököitä..