Tukkosta menoa..

Kuvastakin sen näkee, ettei tää päivä oo menny ihan niinku kaiken taiteen sääntöjen mukaan.. Aikas monta korvamerkkiä on tässä tullu lätkittyä, mutta kai se on tuo pään täyttävä räkä, ku saa pääkopan niin juntturaan, et merkitki menee vikoperin.. Vasikka on kyllä kaunis, vai mitä.. Oikein tomera ja eläväinen pikku ipana.

Isäntä siinä yhtä lääkitystä tehdessä jotain mulle selitteli ruokintahommia, piti sannoo, että ootahan hetkonen, ei vaan pysty vastaanottamaan mittää hommatöitä, ku pää on niin täynnä räkää, ettei sinne mahu enää ees ajatuksia, saati mittää muistettavaa.. Ja siinä hetkessä koitin keskittyy, ettei Kaija latase minnuu ohtaan tai etten muuten sössi hommaa jotenkin. Kaijahan on niin kiltti hutalus, ettei se pahaa tekis, mut on se vähä varoilta kahottava miten siinä keikkuu.

Just nyt olis niin kiirusaikaa, ettei joutais ollenkaan potemaan mitää lenssuja. Poikimisia on ollu taas niin hurjan monta, että kaikki energia pitäs laittaa kyllä noiden kullannuppujen hoitoon, lypsyllä käyttämiseen ja silleen.. Hiehoja on taas pari lisää opettelemassa lehmän hommia. Oon niistä kyllä hirmuisan ylpeä, miten mainioita tyyppejä osaavat olla lypsyhommilla. Haastavin taitaa tällähetkellä olla toista kertaa poikinu lehmä, joka tinttaroi jostain syystä tuon lypsyn kanssa, vaikka viime kausi suju ihan nou broblem. On se kyllä luonteeltaan muutenkin aikas sellane säpäkkä ja voimakastahtonen..

Lauantaina taas totesin, miten palkitsevaa se on tässä kohtaa, ku on höplytelly ja lässyttäny noitten pölöhöjen kanssa pienestä lähtien. Hirveen kauaa se ei aikaa vie, ku vassuloita siivoillessa hypistelee rapsutusten lomassa kinttuja ja tissilöitä. Se ohimennen tehty työ näkyy tässäkohtaa, ku lypsyhommille alkaavat tulla. Mulla paljon kulkee tuo karvojenajelukone taskussa, ja siinä oottelin jonku lehmän lypsyä, ku Kamilla tuli notkumaan siihen käytävälle. Arvelin, että no ootellessaanha sitä joutaa kopasta mittee se tuumaa tuosta koneesta.. No mitäpä tuumas. Ensin se kuulosteli ja siirty parteen seisomaan, uuelleen surautin koneen käyntiin ja laitoin sen siihe kankulle tärisemään. Ei se sorkkaakaan heilauttanu vaikka vääntelin ja kääntelin vetimiä sivuun, että sain ajeltua karvat pois. 

Seuraavana aamuna sillä alkokin sitte lypsylehmän ura ja mulla tää saakelinmoinen lenssuntekele..

Juu, eikös tästä nyt tullu sitte riittävän tukkonen blogitekstikin, ni vetäsen peiton korviin ja alan keräillä voimia seuraaviin koitoksiin... Huomenna ei sentään ole ehkä niin täys päivä, ku tänään..