Meillähän kävi sillätavalla, että Vesselin piti vaihtaa kotia. Senpä tiimoilta on ollu jos minkäsorttista aivoriihtä, miksi. Ja varsinkin miten minä, tai kuka tahansa vois paremmin tulkita asioita laumanvartijan ja lauman suhteesta.
Koiralähtöisesti voi analysoida kyllä, loputtomiin. Miten koiran tulee käyttäytyä kussakin tilanteessa, sen eleitä ja elämistä. Rotujen väliset erot, erot yksilöissä, erot vartioitavissa, tekee asiasta kuitenkin todella mutkikkaan ja mieluummin asiaa tarkastelis jostain toisesta vinkkelistä myös, yleisellä tasolla. Ei vaan ole yhtä oikeaa tapaa olla laumanvartijakoira. Koirien käyttäytyminen voi poiketa paljonkin, ja silti karjan käyttäytyminen kertoo, että koira on kaiken luottamuksen arvoinen. Koiran käyttäytymisen analysointi mitä se tekee, mitä se saa tehdä ja mitä ei, on yksi tapa lähestyä asiaa. Mutta laumalle voi olla yhden tekevää vaikka koira käyttäytyisi ihmisen analysoinnin pohjalta esimerkillisesti, siellä voi joku tai koko lauma olla sitä mieltä, että koira pysytelköön koiran hommissa. Tärkeä sekin, koiran käyttäytymisen tarkastelu, siis tunnistamaan jos siellä on jotain mihin pitäsi puuttua. Mutta jotenkin koen, että yksi tärkeimpiä asioita unohtuu lähes kokonaan. Mittari, joka meillä on päivittäin käytettävissä, mittari, joka on tuttu karjanomistajille kyllä tärkeimpänä työkaluna. Tarkkailu. Nimenomaan karjan tarkkailu. Se on kenties ainoa luotettava mittari siitä, tartteeko koiran kanssa kenties tehdä jotain korjausliikkeitä, miten se tärkein, lauma koiran kokee. Koiraa me kyllä analysoidaan, paljonkin, mutta yhdistettynä karjan tarkkailemiseen, se voi olla aika ratkaisevaakin kaikenlaisten haasteiden ennaltaehkäisynä. Vesselihän halusi niin läheiset suhteet lehmien kanssa, kuin sillä oli vasikoiden kanssa, ja siinä tuli mutkia matkaan, ku kaikki lehmät ei todella olleet aivan samaa mieltä.
Miten lauma käyttäytyy missäkin tilanteessa, toki myös yksilöt. Jos koira tekee sitä tai tuota, miten lauma reagoi? Kun tuntee oman lajinsa käyttäytymistä, stressin ilmenemistä, jännittyneisyyden ilmenemistä, pelon ilmenemistä, voi siitä tulkita paljon sitä, millainen koira on lauman silmissä. Ja se on tärkeää. Jos koira kulkiessaan aiheuttaa voimakkaita väistämisreaktioita eläimissä, kuten Vesseli ennen, ku se vaihto kotia, niin lauma ei koe koiraa erityisen luotettavaksi, eikä ennalta-arvattavaksi. Kun taas Tuhti kulkeepa se juosten tai kävellen, kukaan ei reagoi. (laitumella reagoivat hiehot, jotka haluaa läheisemmän suhteen, mitä tuhti) Mitä siinä sitten tehdä, jos jotain rajumpia reaktioita eläimillä syntyy, on pyrkiä tehdä se koira lauman silmissä luotettavammaksi, ennalta arvattavammaksi. Kaikkien yksilöiden kanssa se ei onnistu vaikka kääntelis kaikki kivet ja kannot, mutta joidenkin kanssa se voi varmasti onnistua. En lähde siihe, miten. Koska se vaatii sitten taas lisää pohdintoja, mutta jokainen voi ainakin tehdä sen, että koira pyritään pitämään sen verran kaukana laumasta, ettei voimakkaita reaktioita synny, tavalla tai toisella. Miettiä onko se reaktio sitte koiran jostain käyttäytymisestä johtuvaa ja aivotella sitte mitä sille voisi kenties tehdä jos sellaiseen päätelmään tulee. Välimatka varmaan lyhenee ja lauman luottamus vahvistuu jos niin on käydäkseen, ku sitä hiljalleen aletaan rauhassa harjotella laumalähtöisesti, tarkkailemalla sen voi todeta mihin suuntaan ollaan menossa. Jossei rauhaantumisen merkkejä ole havaittavissa, kenties tilanteen korjaaminen on ainakin mahdottoman paljon aikaa ja työtä vaativaa, tai se voi olla jopa mahdotonta, riippuen toki siitä miksi se suhde on muuttunut sellaseks. Uuden koiran kanssahan karja varmasti reagoi ainakin jotenkin, mutta suunta on selvä kohti rauhaisampaa kun homma menee niinku pittää. Tavallansa siis jo ku penneli rantautuu tilalle, on mielessään hyvä varmaan luoda jokin oma mittaristo, jota seurataan.
Analysoitu on myös sitä, miksi meillä on aikamoisia eroja jonnekkin paimenalueille vs suomen tapa pitää koiria. Jotenkin aloin pohdiskella, voiko lauman koko vaikuttaa ympärillä olevan tilan lisäksi siihe, millainen koirasta kasvaa. Ulkomailla ei kovin tunnu äkkisestä olevan kovin suuria pulmia koirien sopimattoman käyttäytymisen kanssa laumanjäseniä kohtaan, mutta Suomessa jossain määrin on. Tämä ei ole absoluuttinen totuus, ei välttämättä sinnepäinkään, tämä on tyystin vaan yhden melko laumanvartijakoirakokemattoman ihmisen aivotuksia.
Voiko olla, että suomessa verrattain toki eläimiä pidetään aika ahtaasti, ja varsinkin laumakoko on huomattavan paljon pienempi ku mitä tuolla jossai maillamantuvilla ku satapäisiä lammaslaumoja koirat vartioi. Erona sekin, että ihminen hönttäsee siellä matkassa, mutta koiran näkökulmaa peilaten, ja eläinlaumaa, voiko olla, että pienissä karjoissa koiran ja eläinten väliset suhteet muodostuva koiralle tärkeämmäksi ku tuolla mailla mantuvilla. Tuntemalla tunteeko joku laumanvartija joka yksilön vaikka 300 lampaan laumasta? Vai onko ne vain ns massaa, jossa kenties joihinkin yksilöihin voi syntyä jotain muistia, suhteita, mutta muutoin ne nähtäisikin vain massana ja nimenomaan laumana, jota koiran tulee suojata, ja jos joku laumasta sairastuu tai muuta, se tunnistaa sen omaan laumaansa kuuluvaksi ja huolehtii sen turvallisuudesta? Voiko olla, että sen sijaan, että koira keskittyisi eläinten ja itsensä välisiin suhteisiin, se priorisoi tärkeämmäksi pitää huolta kaikista ja kaikkien turvallisuudesta ja siten sillä ei ole niin mielenkiintoa kuluttaa energioita joutavanpäiväisiin, ei niin hyviin käytöjuttuihin. Tiedäppä sitten. Ompahan ainakin toisenlainen tapa lähestyä sitä, mikä kenties voisi johtaa haasteisiin. Ehkäpä suomessa ahtaammissa olosuhteissa koirat ja laumanjäsenet ei keskity siihen olennaiseen, kun aikaa on niin paljon muuhunkin. Ja niitä suhteita luodaan jo ihan viriketarkoituksessakin kenties? Maillamantuvilla kulkiessa syödään, keskitytään siihen että syödään, märehditään, levätään. Koirat keskittyy kenties siihen ympäristön tarkkailuun, suojaamiseen. Ja energiat kuluukin tavallansa oikeisiin, tärkeisiin asiohin.
Noh, kumpahan mietiskelen.
Ehkäpä jossaki kohen lisää analysointia ja aivoriihien aikaansaannoksia.. Tässä tällaista pintaraapaisua..
Hapsu on, miten sen sanoisi, sellainen tapaus, ettei oo enne nähty. Ja Tuhtiki on saanu sen tuntea pyllyvilloissansa. Hapsu on hyvin hyvin rohkea, itsenäinen ja jo hyvinkin itsepäinen. Kun Hapsu nukahtaa, se ei siitä siirry kantamatta vaikka mitä lihakimpaleita houkuttimena heiluttelis kuonon edessä. Kuulemma hyvin hyvin pystiffimäistä. Sitä en tiedä miten sitä muutaman kuukauden päästä enää kantelis nukkumaan sinne missä pitäs nukkua, joten asia täytyy muistaa hoitaa ennen, ku Hapsu nukahtaa.
No mitäs tuumi Tammenterho... No sanotaanko, että hyvin yllättävästi on Tammis suhtautunu. Vaikka se on koirien osalta saanu koviakin kokea, eikähän se muutenkaan ihan kaikista kesyimmästä päästä ole, niin siitäkin huolimatta Tammis hyvin pian päätti, että olkuusa pentu tuvassa taikka ei, ni tupa on HÄNEN valtakuntansa. Ja oikeastaan Hapsulla ja Tammiksella on varsin kiehtova suhde keskenänsä, jonka muuttumista on ollu mielenkiintoista seurailla.
On tässä meillä ihmisilläkin opettelua, miten opettaa pentua, siis Hapsunlaista pentua, joka ei suinkaan ole podhalanski, jolle vähäinenkin neuvominen on piisannu kertomaan esim, ettei ihmiste nilkkoja raadella, tai ettei jääkaappiin voi mennä istumaan. Hapsu kaipaa aika monenmonituista muistutusta asiasta, eikä meinaa muistaa siltikään. Oltu aika helisemässä, ku aamua iltaa sellane ihan mahoton villi iskee, ja Hapsu on ku riivattu.