Koululähettiläs

No onhan lapset ja nuoret omaa sarjaansa, ja tunnen heitä kohtaan jotain erityistä hengenheimolaisuutta. Tunne tuskin on molemminpuolinen, mutta sepä ei minnuu haittaa... Kotosalla ainaki usein tuntuu, että on hengenheimolaisuus kaukana näitten lapsrakkaitten kanssa... Mutta siis, silläpä rynnistin suorastaan koululähettiläs koulutukseen, kun MTK sellaisen järjesti sopivasti hyvän matkan päässä. Olin niin ajoissa intopinkeenä, ku oppilas olla voi..
Kaikenmoisia koululähettiläitä sitä taitaa ollakkin olemassa. Ja se mikä siinä itteä kiehtoo, on se MITÄ ja MITEN lapsille ja nuorille kukin lähettiläs kertoo. Vastuu on nimittäin aivan valtava. Ei voi syöttää mitäsattuu, vaan on oltava hököllä vastaanottajan kyvystä ymmärtää ja sisäistää informaatiota ja käsittää se vastuun laajuus omista höpinöistä. Lähinnä se, ettei syöttele puutaheinää totuutena ja ettei syötä mitään omia mielipiteitä tai ajatuksia, arvomaailmoitaan ainoana oikeana, vaan antaa lasten tehdä ajatustyönsä aivan itse. Antaa heidän itse luoda oma näkemys ja mielipide ja sillälailla. Kiinnostua etsimään tietoa ja infoa asiasta mahdollisimman laaja-alaisesti, ja vieläpä riittävän kriittisellä suhtautumisella tuotettuun tietoon. Mikään asia ei oikeastaan ole niin yksoikonen, että olisi vain yksi oikea ja yksi väärä. Eikä sellaista pitäis kenellekkään lapselle höpötelläkkään.

Ei voi mennä tuputtamaan, vaan avoimin mielin vain kertomaan omasta maailmasta, omista eläimistä ja omasta tavasta tuottaa maitoa. Tapoja ja arvomaailmoja ku on niin monta ku on tuottajaa, joten kenenkään puolesta ei voi mennä hupattelemaan yhtikäs mitään.
Se mitä toivon, että lapset ja nuoret höpötyksistäni saa, on kiinnostuksen. Kiinnostuksen etsiä tietoa, kiinnostuksen ylipäänsä tähän meidän juttuun, maitoon ja sen tuottamiseen. Ehkä kiinnostuksen myös muihin tuotantosuuntiin, koska muista en osaa juurikaan mennä sanomaan juuta en jaata, sitä varten pitäis olla sen muun tuotantosuunnan rautainen ammattilainen kertomassa. Väärää tai epävarmaa infoa ei lapsille pidä antaa. Että turha mun on mennä selittelemään vaikka lihan tuotannosta yhtikäs mitään, tai kanajuttuloista.

Se harmittaa nimenomaan, kun kuulee lapsosille kerrotun kaikenlaisia faktoja ja asioita, jotka pohjautuu oman arvomaailman luomaan mielipiteeseen. Minusta sellasta ei pitäs tehdä. Esitetään tutkimuksia faktoina, vaikka tutkimukset kertoo tasan aika usein sen, mitä tutkimusta pyytänyt taho on halunnut tutkimuksella "oikeaksi" osoittaa. Lapsi uskoo, lapsi imee aikuisilta niin paljon kaikkea, että vastuu on ihan oikeesti huikean suuri. Ja lapsen mieleen voi jäädä aikuisesta niin mitättömältä tuntuva asia, jota ei aikuinen oivallakkaan. "Kyliltä" kuuluu kyllä vähemmän vastuullisista kouluvierailuista, joissa lapsille on kerrottu yksi ainoa "totuus", eikä toista voi ollakkaan. Se on kyllä jotenkin niin väärin. Senkin "totuuden" kun voisi pukea kiinnostusta herättäväksi, että kuulija sitten kenties lähtisi asiaa selvittelemään luodakseen omaa näkemystään.

Orvokki

Joten. Mie meen, ja mie kerron. Kerron meidän lehmistä, kerron meidän elämästä, siitä miten se mammi sinne tankkiin tupsahtaa ja mitä siitä sitte valmistetaan. Toivon, että lapset kyselee ihan hirmusasti kaikkee.

Tuhti

Paljon kysymyksiä lehmistä, vasikoista, maidosta, traktoreista, koneista ja kaikesta.. Varpisti kerron kyllä Tuhtistakin. Ja hyvänen aika, ORVOKISTA. Onko söpiksempää. Suap ne lapset kysellä muustakin, vaan katellaampa sitte mistä myö niitä vastauksia voitaisi löytää. Lopputulemana lapset tietää meikäläisen päivistä, meidän lehmistä. Käyttääpä maitotuotteita elämässään tai ei. Huokaseevat luultavasti syvään, kunnei jaksais enää yhtään enempää kuunnella mun juttuja.. Että lähtihän se lopulta. Muttei se haittaa, muistaa ne silti siitä ainakin jotain. Jossei muuta, ni sen eukon joka loputtomiin ois jaaritellu Orvokista ja abaut sadastakahestakymmenestä muuuuuusta...

Työrauhanturvaaja

Vasikkakarsinan kuivitus on sellasta työturvatonta touhua. Koska se hebbeliini, mikä vasikoihin iskee, kun sen paalin pyöräyttää sinne karsinaan, on ihan älyvapaa.

Neetla hyppii nii, että saa etujalat paalin päälle, Nammimammi oon ihan pölhö puskemaan paalia, ja saakin sen melkeen pyöräytettyä kaikilla voimillaan. Muut juoksee ku heikkopäät ja hinkkaa päätä paaliin ja pöllyyttää niin, että leviää pehkut ihan tehokkaasti. Siellä pitäs jotenkin uskaltaa ite liehua ja levitellä pehkua nurkkiin ja sopivasti vähä kaikkialle.. Voin kertoa, että sais silmät olla selässäkin, eikä sekää riitä. Vauhtia ipanoilla on niin hurjana, että varuillansa saa olla.

Tänään Tuhti kahto, että ei tää nyt oikee turrrvalliselta näytä, että saattaa iltapöppänät jäädä saamatta, jos tuo eukko tuolla touhuaa ilman vartijakoiraa... Keskusteltiin kyllä asiasta, ja kehotin pysymään poissa sieltä, mutta mitäpä arvelette uskoko taaskaan yhtään mitään. Piti jo ens alkuun karvapehkosta vetää sitä paalin alta pois, ku pyllähti siihe istumaan. Ja paali oli justiisa putoomassa siihen kohtaan, mihin se puuhkapylly piti tupsauttaa ja tiukasti. Ei ollu ollenkaan kiirus alta pois, joten pakko oli koittaa vähä saaha liikettä. Sillon se vielä taisi kävästä poissa karsinasta, mutta kohta taas tungeksi sinne sekaan.
Tuhti kun on liikkeissään hyvin rauhallinen ja suorastaan hidas, sen karsinaan tunkeminen ei saanu aikaan ainakaan yhtää turvallisempaa tunnetta. Koska musta tuntu, ettei se kerkiä tajutakkaa ku on sorkka otsalohkossa tai joku ipana kirmannu sen yli. Sen kaheksan ipanaa, ku vimmaa ihan pöllöpäänä, ni siinä on oikeesti ihmeissään, ettei vaa saa vasikkaa tai useampaa syliin siellä. Siihen se pyllähti Tuhti pitkälleen keskelle karsinaa, ku alettii paalia purkaa, ja olin ihan satavarma, että meillä ei oo kohta ainuttakkaa Podhalanskia. Niin meni läheltä Nammimammi, Nuhanenä ja muutama muukin vimmoissaan, tuli äkkipysäys, kun huomasivat valkoisen työrauhanturvaajan keskellä karsinaa. Ja vimmaaminenkin unohtu siinä samalla, ku työrauhanturvaaja kuleksi mun jaloksissa ja piti tilannetta silmällä, komentaen tarvittaessa ipanoita käyttäytymään. Onhan se hyvänen aika pidettävä äitistä huoli, tiiä vaikka nälkä vielä tulee jos ipanat tuuppasee sen nurin ja on kättäjalkaa poikki tai kuhmua otassa. En oo pitäny Tuhtia erityisen taitavana lehmien kanssa, siis niitten käytöksen ja eleiden tulkihtemisen suhteen, mutta juku sentään, miten sen olemus rauhottaa koko porukan ihan ihmeellisellä tavalla. Tuijottaavat vaan, ja koittaavat päästä mylttäämään tuota valkoista ja pörröistä. Justiinahan rakasti sitä turkin mylttäystä, mutta Tuhti tuumaa, että kiitos mutta ei kiitos. Tuhtin turkin huoltaa vaan äiti ja sitä ei tarvia lähmäkielien tulla sotkemaan. Jonkun kerran kerkis kyllä Neitinaru ja Nesley vähä häntää maistella, mutta Tuhti sano, ettei semmonen homma käy alkuunkaan.

Tuhtista on tainnu tulla tollanen työrauhanturvaaja. Koko olemuksellaan. Se kiireetön ja rauhallinen olemus on tarttuvaa, ja kaikki ihmiset, lehmät ja näkyy vasikatki rauhottuvan sitä ihmettelemään...