Lapanen sai Myssyn

Niin vaan tuli se päivä, kun Lapasen, Humunpentusen, oli aika ruveta lehmäksi, poikia siis ensimmäisen kerran...

Jossain alkupään blogitekstissä kerroinkin Lapasen emästä, Humusta.. Kerrottakoon lyhyesti, jollei joku sitä tekstiä koskaan lukenut, että Humu oli eläessään tämän tilan Kuningatar.. Oikeasti pelkäsin sitä, kuollakseni. Siihen asti, kunnes päästiin jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen, että ollaan ja eletään vaan mahollisimman kaukana toisistamme, niin maailma on ihan muksa paikka elää. Sillonhan se synty tämä Marden pikku kakkiainen, Humunpentunen.. Jonka nimeksi laiteltiin Lapanen siinä toivossa, ettei tämä emäänsä nyt sitten tulisi.. 

Tuossa isännälle kerroin, että on alkanu ehkä olla sellaista Humun oiretta, ku Lapanen välillä laitumella ei vaatinu rapsutuksia, vaan alko mulle pullistella siellä jotain. Ei sillee pelottavasti niinku emänsä aikoinaan, mutta pullisteli kuitenkin. 

Poikimisen jälkeen jäin seurailemaan sen touhuumista siinä vasikkansa kanssa, jonka nimeksi sitten tottakai tuli Myssy. Naapurina poikimista odotteleva Anarkisti kun tupsahti liian tungettelevasti siihen nuuskuttelemaan, mie näin sen.. Humunlaisen. Sen niska köyristy, ja katse oli niin Humumainen.. Enkä ollu ainoo, joka sen näki. Isäntä näki sen saman. 

Jänskätti vähän paljon, miten se lypsyjuttu sitte sujuu.. Humu, ku ei ollu ihan mutkattomin siinäkään hommassa. Vaan toista se oli Lapasella.. Oltiin niin ilosia, kuinka hienosti se vaan Oikkupeikkoon asteli ja seistä napotti lypsyn ajan siellä, ku vanha tekijä, siis sellanen ei-humunlainen. Ja se on vaan jatkunu, että Lapanen vaan käy lypsyllä kiltisti ja hienosti.. (Olen mie sitä muistanu kovasti kyllä kehuakkin, saattanu jonku napusen saaha enempi kaukaloonki kiitokseksi)

Vähän se on sellainen etäisempi eläjä, niinku emänsäkin oli. Kyllä se tulee hupatuksia kuuntelemaan, mutta on kuitenkin sellainen omantiensä kulkija. Kaipaa etäisyyttä, muttei kuitenkaan ala pullistelemaan tai mittään onneksi. 

Ehkä se nimi autto asiaa, ja Lapasesta tuli oikein kiva ja kiltti lehmä.. 

VIP kohteluako?

Päässä pyörii taas niin monen monituista ajatusta, mistä voisin kirjottaa.. Tulis vaikka kuinka mahottomasti tekstiä, ku vaa antasin tulla.. Vaan koitan nyt valkata ajatuksistani jonkinsortin jutunjuuren.. 

Yks ilta jo kuumotteli näppistä kirjotella ajatuksia eräästä uutisesta, jonka iisalmen sanomat tarjoili.. Vaan en kovin kehtaa alkaa pahimmassa tunnemyllerryksessä kirjotella, ku mielessä on vaan kasapäin painokelvotonta tavaraa, ja on selvääkin selvempää, mitä sitä ylejään sellaisista uutisista kaikki on mieltä. Kaivelkoon, ketä kiinnostaa, otsikko meni jokseenkin  näin, että tilallista uhkaa elinikäinen eläintenpitokielto, ja oliko kuuskymmentä vai seittemänkymmentä elukkata menis valtiolle.. Kirjotteleppa sellaisesta sitten jotain, ku tunteet menee järjen edellä, ja teksti olisi sen mukaista... Jätin kirjottamatta.. Niin paljon tunteita, ajatuksia, kysymyksiä, ihmettelyä, eikä se kirjottamalla siitä miksikää muuttuis..

No mutta, mennään tähän VIP juttuun.. Toisinaan noi ensikot on sellasia pölhäkkeitä, että ne ei oo oikee muistanu käyä lypsyllä.. Jotenkin tuo lehmäksi siirtyminen on niille sellasta tutkimusmatkailua ja hengailua, että siinä ei aina päällimmäisenä ole lypsyhommat mielessä.. Niie ilmeetkin kertoo, et ne on vähän kuutamolla koko elämästä. Ja ku pölähän aamu tai iltahommille, ne poloset havahtuu, että kylläpä tissilöitä pakottaa, et pitäskö tästä ihan lypsylle kipasta, ku tuo eukkoki tuolla kolansa kanssa viuhtoo portin luona.. Oikkupeikon luona on ruuhkaa... Eikä nää ensikot oo sellasia röyhkimyksiä, ettäkö lähtis noitten muitten ohi sinne tunkemaan, ovat ennemminkin jotain hiton pikkupissiksiä, jotka haluaa VIP palvelua.. Napottaavat siinä takakierron portin luona, et haloo palvelija, me ei päästä lypsylle, ku nuo kaikki vanhat mammat notkuu tossa eessä!! DOO SOMETHING!! Ja miehä oon tehny.. Avannu arvon leideille portin, ja ne on päässy ohituskaistaa suoraa lypsylle.. Tänä aamuna niin tajusin tulleeni totaalisen höynäytetyks tässä hommassa.. Koska tajusin tarjoavani tätä palvelua AIVAN LIIAN USEIN! Siellä on Kaktus, Kerttu, Kaura, Kartsi, Krey rivissä hittolainen oottamassa minnuu! Kaura siis AINA tunkemassa takakiertoon vaikka väkisin. Oli lypsylupaa tai ei. No, tänä aamuna tää kuvio välähti mieleen niin selkeenä, ku Kerttu ootteli siinä portin takana.. Tuli niin kusetettu olo.. Taas vietiin emäntää ihan kuusnolla.. Portti aukes tasan Kreylle ja Kamillalle, eri puolelta ku normaalisti noille Vippityypeille. Nää siis on aatellu, että tää homma kulkee niin, et Marde tulee navetalle, ni päästään koko joukko suoraa lypsylle, ku vaan älytään mennä siihe portille näyttämään siltä, et nyt on pakko pakko pakko päästä... Ei rasittavaa jonotusta, vaan suoraa lypsylle.. Ja pah. Nyt loppuu palvelu tältä osin. Piste. 

Mitäs sille potilaalle kuuluu, joka oireili vähä saattavan halvaantua? No Jätti on oikein ok.. Eilen meillä oli isännän kanssa ihan hulvattomat hommat, ku varoiksi haluttii antaa suun kautta sille vähä nestemäistä kalkkia.. Korvanpäät oli himpun viileän oloiset, vaikka muuten oli ihan tomerana.. Jättihän ei ollu tietenkää asiasta ihan samaa mieltä, ettäkö tässä vielä jotain mömmöjä tarvihteis.. Ja siitähän tuli lähinnä hauskat navettavideot matskua koittaa se jättiläinen sovitella parteen edes puoliksi, kun päätti jo kättelyssä, ettei todellakaa ole niin tyhmä, et tekis tän meille mitenkää helpoksi.. Pää heilu niin kovin, ja kun sillä on ne himputin sarventöpsykät, ni eihä siitä meinannu tulla yhtää mittää, ku pelkää että se on kohta sarvi ohtalohkossa, ku heiluu niin kovin. Periksihä myö ei annettu, vaa lopulta se irvisteli sen litkun ällöä makua.. 1-0 meille..

Sellaisia hommiloita tälläkertaa.. Ja toisella kertaa lisää..

Kannukonetta kehiin..

Jätti tupsautti eilissä iltasella tehä ihan kohtalaisen kookkaan sonnipojan Brawlerista. Lehmäpentua kovasti oottelin, mutta Mörrin sain.. Emänsä poika, sanoisin.. Ei se oo mikää kääpiölehmä nimittäin Jättikään.. Eikä sitä suotta Jätiksi sanota, vaikka sillä oikeekin nimi on. Sen korkeus hipoo meikäläisen mittoja.. Sadan kuudenkymmenen sentin kantturoita.. Ehkä saatan olla sentin pari korkeempi, ainaki jos varpailleni nousen.. 

Se oli tänä aamuna sellane oma lepposa ittensä.. Mutta iltasella jotenkin outo, eikä oikein ottanu jaloilleen ihan normaaliin tapaan. Ja korvanpäätkin tuntu vilposalta.. Julma ämmä tai ei, Mörri vietiin pois Jätin luota. Miksikö? No jos lehmälle tulee poikimahalvaus, se voi rusikoida sen pienen aarteensa hengiltä siihen alleen jos jalat ei toimikkaan.. Sitten soittelemaan eläinlääkäriä. Joka siis lähti tulemaan puolentoistatunnin ajomatkan päästä. 

Jaloillaan oli kyllä mamma, mutten Oikkupeikolle sitä rohjennu lähteä viemään lypsylle. Sinne jos sen jalat ois topannu, ni olispa ollu melkosen ongelmallinen tilanne. Kaivelin kannukoneen esiin, ja ehottelin Jätille, et miten ois lypsyhommat niinku näin?

Niin kamalan epämukavaa, ku se lypsytouhu kai pitäsi ollakkin, niin Jätti seistä napotti irtaalla siinä, ku lypsimet lypsi maitit kannuun.. Ja siitä tarjoilin sen pullosta sitte Mörrille tietenkin. Ja ku sitä tuli vähä enempi, ku Mörrin tarpeeseen, sai naapuritkin sitte osan..

Kyllä, tällä daamilla on viisi vedintä...

Eläinlääkäri käväs sitte kaheksan huikkeilla, ja Jätti sai tarvitsemansa tökötit suoraa suoneen. Urhea lehmä, oli se vaan niin reipas.. Näin varhasessa vaiheessa, ku reagoi, on hyvät mahollisuudet, ettei se jalattomaksi mene ensinkään. Ja sepä noitten poikineitten lemmusten kanssa tärkeetä onkin, että niiden eloa ja oloa seurataan erittäin tarkasti. Koplutellaan korvien lämpöä ja seuraillaan onko se poikinu ihan oma itsensä noin muuten, mittailla lämpöäki, jos arveluttaa. 

Myö ei kyllä ruvettu ees mittaamaan, ku jotenkin vaan tuntu, et nyt on eläinlääkärin tultava, näki sen vaan siitä eläimestä vaikkei kovin huonona sinänsä ollukkaa, eikä jääty oottelemaan, että menis huonompaan. Eläinlääkäri sen mittarin kaivelee esiin kuitenkin ensimmäisenä.

Olihan se eläinlääkäri sitä mieltä, että halvausta se vaan lähti tekemään.. Joskushan niitä polosia joutuu hoitamaan useampaan kertaan, että tokenee. Toivottavasti Jätti selvis yhellä hoitokerralla ja on pian mahtava oma itsensä...

 

 

Lihansyöjä

Ollaan lähiruuan äärellä.. Useampi ihminen on taivastellu, miten voi syyä oman eläimen lihaa, miten voi syyä jottai hirviraukkaa... Niiiiiimpä!

Kyllä joskus nuorena ja nättinä jäi tutut eläimet syömättä, ja pidin lähinnäkin tunnevammasena ihmistä, joka söi omaa eläintään, tai vei vaikka kuolleen hevosensa jonnekkin haaskaksi.. Sitä ei osannu nähhä eroa elävässä ja kuolleessa.. Sitä kuolleen eläimen raatoakin piti jotenkin vaan muka tuntevana tai jotain.. Vaan tässä emännöidessään näitäki asioita on tullu tuumailtua monenlaiseltakin kantilta. Availempa ajatuksiani siis siitä lukijoille.. Joita muuten on siunaantunu tosi tosi monta, KIITOS siitä! 

Kyllähän se niin on, että kesällä taluttelin yhden todella rakkaan eläimen kotiteurastajan luokse, seisoin vierellä ja hyvästelin halauksella, kun se lopetettiin. Olen seisonut tai istunu aika monenkin eläimen vierellä ne viimeiset hetket, kun eläinlääkäri on ystävääni tullu saattelemaan pois täältä. Se on mun velvollisuus, vähintä mitä voin tehdä, saattaa mun ystävä pois täältä.

Se on jotenkin äkkisestään nurinkurisen kuuloista, että ensin itkee ja on niin pohjattoman surullinen, kun jonkin menettää, ja seuraavassa hetkessä pistelee sitten lihan muodossa sitä massuunsa ihan hyvällä omallatunnolla. HULLUUTTAKO!?!? No äkkiä aateltuna joo. Vaan mä rakastan mun lehmien maitoakin, ja juon sitä erittäin hyvillä mielin!

Miten kesälläkin olin niin murheenmurtama, kun muuta vaihtoehtoa ei ollu. Joko eläinlääkäri olis lopettanu ja ruho ois menny honkajoelle. Tai sitten tilateurastaja lopettaa ja lihat päätyy pakastimeen ruokkimaan perhettä myöhemmässä vaiheessa... Valittiin tuo jälkimmäinen. Ku eläinlääkäri nää vaihtoehdot kerto, tuntu että tää on niin väärin. Miks aina vaan joutuu näiden päätösten eteen. Jalka jos on murtunu pahasti, että se eläin on eläinsuojelullisista syistä lopetettava, niin kaksi vaihtoehtoa siinä vaan on...

Kotiteurastuksessa eläimeltä jää matka teurastamoon väliin, mikä on itestäni jotenkin kuitenkin parempi, siitä riittää pitkäksi aikaa syötävää meille. Jää kaupasta kantaminenkin vähemmälle. Se on sitä lähiruokaa...

Nään tän asian aika suurena kokonaisuutena. Meiltä lähtee määrä X eläimiä täältä vuodesta toiseen, halutaan tai ei. Maailmassa, Suomessa syödään lihaa määrä X halutaan tai ei. Jos me laiteltaisi tuo meiltä poistuva määrä aina honkajoelle, jossain kasvatettaisi se määrä sitten enemmän elukkata teurastamolle kuitenkin. Ja miten paljon ympäristöä kuormittavaa se nyt sitten olis, että täysin elintarvike kelposta lihaa laitettasi nyt vaan Honkajoelle, kun se sama määrä enemmän kasvatettasi kuitenkin jossain.  

Eikö se nyt olis aika ajattelematonta ja ympäristöä vielä enemmän kuormittavaa laittaa kaikki lopetettavat eläimet raatoauton kyytiin kuolleena.

Tässä tulee ajatuksiin myös maailman tila ja tola.. Ihmiset näkee nälkää monessa kolkassa maailmassa.. Tuntuis, että sitä lällättelis niille kaikille ihmisille, jotka ottasi sen lehmän ruuakseen ihan välittömästi, jos siihen olis suinki mahdollisuus.. Vähä että, kyllä meillä tätä riittää ihan Honkajoelle asti laittaa.. Mites siellä? Minusta se olis vaan hirvittävän sydämetöntä touhua.

Se, kun eläin on lopetettu, eikä sillä ole enää minkäänlaisia elintoimintoja, muuttaa kaiken toisenlaiseksi. Elämä on pysähtyny siihen hetkeen, kun sydän viimeisen kerran löi. Siihen hetkeen päättyy meidän yhteinen matka. Ja jäljelle jää muistoja. Sen jälkeen on vain ruho. Sen jälkeen on vain suru. Kaipaa sitä ELÄVÄÄ eläintä, kaikkine urpoiluineen.  

En minä aina ole asioita ihan tällä tavalla ajatellu, en todellakaan. Päinvastoin pitäny kyllä sydämettömänä niitä ihmisiä, jotka teurasautoon eläimiään on saatellu.. Mutta... Kun itse teen sen, ja tiedän miten surullinen sitä sillä hetkellä on, enemmänkin kunnioitan niitä ihmisiä, jotka niitä lopullisia päätöksiä yksinkertasesti tekee. 

Miksikö?

Koska olen nähny myös sen toisen puolen. Sen, kun tehdään enemmän ku kaikki eläimen pelastamiseks, aiheuttaen vaan aivan tarpeetonta kärsimystä. Ihan vain siks, että ihminen on niin sydämetön, itsekäs, ettei osaa päästää irti. Koska suru tuntuu musertavalta. Sitä se onkin, mutta jälkeenpäin sydämessään tietää, että luopuminen on toisinaan suurenmoisinta, mitä voi rakkaalle eläimelleen antaa. 

Se mikä tekee oman eläimen syömisestä vielä jotenkin omalle tunnolle parempaa, on se, kun tietää, ettei vaihtoehtoja ollut. Kun tietää, miten mukavan elämän eläin on elänyt ja ollut niin tykätty ja rakastettu, paijattu ja lellitty. Hyvin hoidettu.

Mitä hirvenlihan syömiseen tulee, tuntuu velvollisuudelta syödä se liha, jonka hirvijahdin aikaan porukalta nurin menee. Arvostan ihmisiä, jotka riistanhoitotyötä pystyy tuolla tekemään järkevästi, kestävällä periaatteella ja luontoa kunnioittaen, ampumaan hirviä.
Olen itse paljon autolla ajellut vuosien saatossa, ja oivaltanu hirvenmetsästyksen tärkeyden.. Nähnyt sen muutoksen siitä, kun hirviä oli aivan tolkuttoman paljon enemmän. Muutaman tunnin autoilun aikana, vähintään viisi läheltäpiti tilannetta hirvien kanssa, vaikka tasan tiesin niiden oleskelualueet. Hirven metsästyksen lopettaminen johtaisi sellaseen turvattomuuteen liikenteessä, ettei mitään järkeä. Toki tällähetkellä hirvikanta saisi oman näkemykseni mukaan olla paikoin vahvempikin..

Sen lisäks, että jahti tuo turvaa liikenteeseen, sillä on aika merkittäviä vaikutuksia ihmisten, metsästäjien elämään.. Olen minä kyyneleitä valutellu emähirvien puolesta, kun ne vasansa menettää.. Tuppaan olemaan liian tunteellinen ihminen.. Silti on vaan mietittävä, että jos sitä vasaa ei joku ampunut, saatan seuraavan kerran itkeä menetettyä läheistäni, joka menehtyy hirvikolarissa.

Arvostan lähellä tuotettuja elintarvikkeita. Hirvi, oma kasvatti, jänis, lähiruokaa..

Päivän sana..

Kuvan teksti on kaikenkertova.. Panadoolia, lämmintä juomaa itelle ja lääkintäkirjanpito tuonne bittimaailmaan kuntoon, ku ei isäntä antanu enää navetalle lähteä iltatöille. 

On kuulemma nyt ihan tosiaan saatava emäntä kuntoon, että kykenisin lähteä nautiskelemaan koirien työskentelyn seuraamista ihan livenä tuonne mehtään.. Vaan just nyt tuntuu, että menkööt muut, mie seurailen peiton alta käsin liveseurannan merkeissä tablettia tuijotellen... 

Tälle viikkoa on kuulunu muutaki, ku vaa flunssan potemista. On ollu hygieniatarkastusta, vasikoitten nupoutusta, robotin huoltoa ja yks semmarikäyntikin (no okei, ostin samalla muutaman sonninannoksenkin, shoppailu on aina piristävää).. Voitte uskoa, että navetoinnin välit on sujunu sukkelaan nukkuessa tautia muka pois, vaikkakin herätessä olo on karmivampi, ku ennen nukkumaanmenoa. 

Mut onha meillä se lomitusjuttu, jos ja kun sairastutaan.. No on joo.. Ilimastako se on? No ei todellakaan.. Kyllä sitä työntekijänä joskus tuli jäätyä saikulle, ku ei kyenny enää lähtee. Eikä maksanu mittää. Vaan toista se on täällä.. 

Sen lisäksi, että lasku hujahtaa postilaatikkoon saikkuilusta, niin se on sain osa siitä kokonaishinnasta, vaikka jotain pientä korvausta toki voi anoa tulevaksi jossain kohtaa elämää Melalta.. 

Useimmiten nimittäin käy niin, että tuolla yks jos toinenkin eläin ottaa palkokasvia suuren suuriin sieraimiinsa, ja alkaa terveys renata navetan daameillakin.. Ei nimittäin aina käy mieleen sellaset muutokset. Ja kaikenlainen stressaaminen on pahasta niin immeisille, ku lehmillekkin. Jokanen immeinen, ku tuppaa kuitenkin toimimaan omalla tavallaan, ni nuo eläimet ei oikein tykkää hyvää, kun siellä joku kolaileeki paskoja vikosuuntaan tai vaikka käpöstelee käytävillä eritahtia, ku emäntä ite.. On se oikeesti kallista lystiä sairastaa. Silläpä sitä sinnikkäästi lähtee tuonne hommille, räkä poskella. Ei sillä lomituslaskullakaan niin väliä, maksaahan sen, mutta noiden örkkien maailmaa en kehtois olla mullistamassa pikkulenssujen takia saikkulemalla. 

On tässä onneksi ollu noita lomailijoitakin, ku lasten syysloma sattu just tälle viikkoa. Yks jepetti siellä onkin ollu askartelemassa apuna ihan ahkerana. Eikä oo ainakaa asukit siitä tyypistä kovin ressannu, niin on äitinsä poika.. Seurailin sen hommia yks aamu, ku vassuloita oli siellä siivoilemassa.. Varmasti rapiat puolituntia meni siellä rapsutellessa ja seurustellessa, välillä huiski kola, ja taas seurusteltiin.. Kiirekkös tässä.. Ja vassut tykkäs. Ja poika kans.. Siis, kun ovat niin pölhäkkeitä ne pikkuset ja isommatkin, että tekee siitä siivoilusta toisinaan aivan mahotonta..

No jos jotain hyvää, niin kirjailin tuonne nasevaan kaikki maaliman lääkitykset taas ajantasalle, köllötellessäni. Sieltä se on hyvä sitte jonku tahon seurailla tämän tilan lääkehommiloita, kuka on saanu minkäkin verran millonkin ja mitä. 

On se vaan aikas hyvä turva niin monelle taholle, meillekkin, että voidaan osottaa sieltä millo vaan miten jotai tiettyä eläintä ollaan lääkitty, jos se jottai on joskus millon tarvinnu. 

Ja eiku taas nassuttaa jotain mukavan lämmintä juomaa ja toivomaan parempaa huomista..

Tyhmät ihmiset

No ihan oikeesti.. Krey, se on kyllä aina ollu vähä sellainen spessumpi tapaus.. No jooo o, on on ne kaikki, mut kaikilla ei oo samanlaisia simmuja ollu syntymästä asti, että niitä ois eläinlääkärikin ihmetelly.. Siitähän se nimensäkin sai. Krey.. Sillä on sellaset ihmeellisen harmaat mustuaiset.. Näyttää usein, niinku sillä olis sellanen hullunkiilto simmuissa, vaikka kovastikkin rauhallinen kaveri aina onkin. Ja näkeekin se, ainakaan ei oo havaittu mittää sokkeen tai ees huononäkösen oiretta..

No niin, se siis tuossa poiki jokunen päivä sitten.. Lehmän ura Oikkupeikolla alko oikein mutkattomasti, se on niin ihanan huoleton hulda. Ainoo, mikä siinä ei oikein mee meidän kummankaan mielestä sillee  niinku pitäs, on robsulta poismeno... Kyllä se päätään puistelee, tuossa videollakin. Miten on täytyny olla tyhmä ihminen, kuka on näin hankalan robotilta poismenon keksiny.. Ei se ensimmäinen kerta ole, että sieltä jotakuta pakitellaan pois, vaan on ne kerrasta oivaltanu miten poistutaan, on tarvinnu vaa näyttää.. Vaa tämä.. Se oikeesti luulee vissii poismenotavan olevan sellainen, jota kaikki käyttää.. Ettäkö kaikki vetelis uukäännöstä siinä ja sitte pakittelis pois!? Kahtos vähän, miten ne muut toimii.. Ni ei tarvihteis meidän ihmisten tyhmyyden piikkiin laittaa kulkureittien toimivuutta, tai siis sen toimimattomuutta..

Krey on ollu niin ihmeellisen innokas robsuiliija, etten ole kertakaikkiaan ennättäny paikalle, ku se on sieltä venkuloinu lähteä.. Tänää melkein kerkesin, kameran sitte kaivoin, ku tajusin, et peli on jo menetetty.. Niin taas pyöritteli päätään, käänty ja peruutti pois...

Voi meitä tyhmiä ihmisiä...

https://youtu.be/PO_XNIx96gc

Tukkosta menoa..

Kuvastakin sen näkee, ettei tää päivä oo menny ihan niinku kaiken taiteen sääntöjen mukaan.. Aikas monta korvamerkkiä on tässä tullu lätkittyä, mutta kai se on tuo pään täyttävä räkä, ku saa pääkopan niin juntturaan, et merkitki menee vikoperin.. Vasikka on kyllä kaunis, vai mitä.. Oikein tomera ja eläväinen pikku ipana.

Isäntä siinä yhtä lääkitystä tehdessä jotain mulle selitteli ruokintahommia, piti sannoo, että ootahan hetkonen, ei vaan pysty vastaanottamaan mittää hommatöitä, ku pää on niin täynnä räkää, ettei sinne mahu enää ees ajatuksia, saati mittää muistettavaa.. Ja siinä hetkessä koitin keskittyy, ettei Kaija latase minnuu ohtaan tai etten muuten sössi hommaa jotenkin. Kaijahan on niin kiltti hutalus, ettei se pahaa tekis, mut on se vähä varoilta kahottava miten siinä keikkuu.

Just nyt olis niin kiirusaikaa, ettei joutais ollenkaan potemaan mitää lenssuja. Poikimisia on ollu taas niin hurjan monta, että kaikki energia pitäs laittaa kyllä noiden kullannuppujen hoitoon, lypsyllä käyttämiseen ja silleen.. Hiehoja on taas pari lisää opettelemassa lehmän hommia. Oon niistä kyllä hirmuisan ylpeä, miten mainioita tyyppejä osaavat olla lypsyhommilla. Haastavin taitaa tällähetkellä olla toista kertaa poikinu lehmä, joka tinttaroi jostain syystä tuon lypsyn kanssa, vaikka viime kausi suju ihan nou broblem. On se kyllä luonteeltaan muutenkin aikas sellane säpäkkä ja voimakastahtonen..

Lauantaina taas totesin, miten palkitsevaa se on tässä kohtaa, ku on höplytelly ja lässyttäny noitten pölöhöjen kanssa pienestä lähtien. Hirveen kauaa se ei aikaa vie, ku vassuloita siivoillessa hypistelee rapsutusten lomassa kinttuja ja tissilöitä. Se ohimennen tehty työ näkyy tässäkohtaa, ku lypsyhommille alkaavat tulla. Mulla paljon kulkee tuo karvojenajelukone taskussa, ja siinä oottelin jonku lehmän lypsyä, ku Kamilla tuli notkumaan siihen käytävälle. Arvelin, että no ootellessaanha sitä joutaa kopasta mittee se tuumaa tuosta koneesta.. No mitäpä tuumas. Ensin se kuulosteli ja siirty parteen seisomaan, uuelleen surautin koneen käyntiin ja laitoin sen siihe kankulle tärisemään. Ei se sorkkaakaan heilauttanu vaikka vääntelin ja kääntelin vetimiä sivuun, että sain ajeltua karvat pois. 

Seuraavana aamuna sillä alkokin sitte lypsylehmän ura ja mulla tää saakelinmoinen lenssuntekele..

Juu, eikös tästä nyt tullu sitte riittävän tukkonen blogitekstikin, ni vetäsen peiton korviin ja alan keräillä voimia seuraaviin koitoksiin... Huomenna ei sentään ole ehkä niin täys päivä, ku tänään.. 

 

Tavan elämää..

Näinä päivinä on kyllä jotenkin tuntunu välillä siltä, että tempasen sellaset itkupotkuraivarit ja heitän selälleen ritilälle ihan ite, ettei kenenkää tarvia tulla puskemaan minnuu sinne... Raivoon siinä, ku ei kukaan usko mittään, itken ja potkin ja kiukkuan.. Josko se vetäs lehmäjengiläiset sellaseen hämmennyksen tilaan, että kestäisivät edes hetken irti mun haalareista..

Jotenkin tuntuu, että kaikki vaa reppii, yks tukasta, toinen lahkeesta, kolmas kengästä, neljäs hihasta ja viies haluaa antaa sellaset kasvohoidot, että pysytään nättinä vielä ainakin kauan.. Joku huima sitte vielä puskeekin persuuksille, se on se pissis Missi.. Kyllä kuvittelis, että sellaisen nimen saanu pikku kakkiainen osais käyttäytyä nimensä veroisesti.. Jotenkin niinku hieno, ainakin kiltti ja sellanen arvokas kaikin puolin. Ja mitä vielä, on pahin pahis aikoihin. Se puskee, se potkii.. Sellanen etoelukka, alle kahen kuukauden. Ollaan ehkä muutaman kerran otettu neuvotteluja tuossa, miten täällä meitä palvelijoita kohdellaan.. Asiaa ei auta ne monet muut vöyhöttämässä siinä muuten siinä ympärillä, kellä mun housunlahe suussa, kellä hiha.. Miten siinä ittees puolustat.. Ja miten pidät jonkinlaista kuria.. Saati pidät sellasta neuvontaa näistä tavoista, miten täällä kuuluis olla ja elää.

Tänää arvelin, että talvi tulla jollottaa eikä mahda mittään. Että pakko se on ottaa aitatarpeita kyytiin, ja lähtee touhuumaan jos meinaan suunnitellun jalotteluaidan tehä, mitä ajattelin. Kohta on maa jäässä, eikä tarvia haaveksia tolppien pieksämisestä ainakaan maahan asti topakasti. 

Kesä mentiin sellasella toisenlaisella aitauksella. Aurakeppilöistä saa tosi toimivan aitauksen kesäaikaan. Ei sitä lasikuituhöttöö käsissä!!

Talveksi olinki jo sumplannu mielessäni toisenlaisen..

Siinä huristelin pellolle ja parkkeerasin mönkijän kärrineen ja tarvikkeineen sinne.. Lehmät juos kilpaa kahtomaan, mitä mahtaa olla eukolla mielessä.. Olin vahingonilonen, etteivät päässeet lähemmäs, apureita tässä nyt vähiten kaipasi. Olivat siellä kesä-jalotteluaitauksen puolella.. 

Kovin pitkä se ilo ei ollu, ku sitte hutkulat ja umpilemmuset bongas mut sieltä vielä kauempaa... Ja niin vaan koko saakelin lauma piiritti meikäläisen ja eihän siitä hommasta sitte oikein tahtonut tulla mittään. Yhen tolpan ku löit olevinaan jotenkin maahan ja lähit seuraavaa reikää maahan sovittelemaan, ni jo oli joku hinkkaamassa päätään sinne just työllä ja tuskalla maahan pieksättyyn tolppaan. Joka ei ollu sitte riittävän topakasti kiinni heilumisesta päätellen..  Joku retuutteli mun takkia kärrissä, jonka olin jo siinä hikipäässä pois heittäny päältäni.. Isännän soittelin siihen mukiloimaan tolppia maahan, ku tällanen tappijalka ei niitä siihe saa hakattua mitenkään. Ku ei olleet niitä tavanomaisia himpun meikäläiselle sopivan ohkasia tolppia.. 

Hyvä ku syömässä rohkenin käyä, ku mielessä näin jo kaikki tolpat nurin hinkuteltuna.. Jos hinkutuskielto ei kiinnosta ketään sillonkaan, ku kiellän ja kiroan siinä vieressä, ni vielä vähemmän sitte, ku olen jossain muualla.. Iltahommilta myöhästyin vaan vähäsen, ku olin pyöritelly kaks lankaakin uuteen aitaukseen kiinni.. Ähäkutti! Saimpas sen valmiiks!

Eläinten päivä

Tänään vietetään eläinten päivää. Onkin hyvä hetki pysähtyä miettimään, millaista eläimen hyvä elämä on. Kuka sen määrittää, miten se määritellään. Toisinaan tuntuu, että eläinten ystäviksi itseään kutsuvat ihmiset, eivät näe tuotantoeläimellä oikeutta elää, mikä tuntuu aika nurinkuriselta. Tähän päätelmään on helppo tulla seuraillessa kiivastakin keskustelua tuotantoeläinten elämästä. Ja sitä on hankala käsittää, kuinka eläinten ystävä voi tulla toteamaan ainoana oikeana totuutena, että meidän eläimillä ei ole oikeutta elää, koska ne elää elämäänsä väärin, ihmisen pakottamana. Niillä olisi oikeus elää jossain muualla, mutten edes ymmärrä minkälaisissa oloissa tai olosuhteissa. Kenellä on oikeus olla päättämässä, mikä on hyvä elämä, ja mikä ei, koska vastauksia ja ainoita oikeita totuuksia kuuluu aika monenlaisia. Jokainen vastaaja uskoo omaan totuuteensa. Minäkin omaani, ja uskon näkemääni, kokemaani.

Oma näkemys on tärkeä, olkoon se millainen hyvänsä. Ilman erilaisia näkemyksiä eläinten oloista, ei mitään muutoksia tapahtuisi suuntaan ei toiseen. Vaikka tuntuu, että tuottajia ryöpytetään jatkuvasti eläintenpidosta, niin on niitä huolenaiheita otsikoitu muidenkin eläinten pidosta. Koirista lähtien. Kuka on paras sanomaan, millaista elämää elää onnellinen koira? Oikeita totuuksia on siinäkin yhtä monta, kuin vastaajia. Sama hevosten ja kaikkien muidenkin eläinten kohdalla. 

Kaikenlainen eläimestä hyötyminen nähdään pahana asiana. Vaikkakin kaikki eläimistä hyötyy. Kotieläimistä, lemmikeistä, luonnon eläimistä. Eläimet tuo ihmiselle niin paljon, ei rahaa, vaan hyvää mieltä, positiivisia tunteita. Eläimiä hankitaan, koska ne tuo mielekkyyttä arkeen ja elämään, koska eläimistä tykätään, niitä rakastetaan. En tiedä onko se sen enempää oikein tai väärin, kuin rahallinen hyötyminen eläimistä. Enkä usko, että eläimistä taloudellistakaan hyötyä hankkiva, kokisi eläimet jotenkin vastenmielisinä. Koira hankitaan perheeseen, koska halutaan koira. Samalla tavalla monia muitakin eläimiä. Kukaan ei vasten tahtoaan toivottavasti eläimiä elämäänsä hanki. Jotain siinä ihminen kuitenkin hyötyy.. Eläimet rikastuttaa elämää tavalla tai toisella.

Tänä päivänä pysähdyn ja tunnen suurta rikkautta elää eläinten keskellä. On rikkautta saada viettää päivät erilaisten eläinten keskellä. Jokainen omalla persoonallaan rikastuttaa elämäämme, arkeamme. Eikä se rikkaus ole rahaa. 

Olen onnellinen, että juuri nämä eläimet, on syntyny juuri meille, meidän elämään.

Me tehdään kaikkemme, ja enemmän, että jokaisella olis mahdollisimman hyvä olla. Kiitoksena siitä saadaan myös elää näin jatkossakin. Sen takaa juurikin ne hyvinvoivat eläimet, jotka kiitoksena käy maitonsa tirauttamassa tankkiin. 

Tänään on ELÄINTEN PÄIVÄ. Ollaan siis kiitollisia kaikista karvaisista ja karvattomista ystävistä, pidetään niistä hyvää huolta tänään ja aina. Eläimet ansaitsee hyvän elämän, eikä yhtään vähempää..