Se on erikoinen persoona tuo Anarkistihutkula.. Alkuun se vihas koko maailmaa varmaan, ja ainakin tota lypsäjää.. Oli hupaisa, ku se tiesi joka päivä, että tietyssä vaiheessa vien sen robsulle enivei sillo alkuaikaan.. Se hiipparoi karkuun... Ja kun en just sillä hetkellä ollukkaa viemässä sitä lypsylle, se lähti seuraamaan mua. Jäi sellasen sopivan matkan päähän tuilailemaan, et oonko mä niiku unohtanu sen kokonaan.. Se seuras, se tuijotteli, seuras ja tuijotteli... Ja ku oli sinne lypsylle lähdön aika, se halus tinttaroida niin totaalisesti, ettei varmasti suostu moiseen laatikkoon lähtee.. Tai ainakaa muuta ku syömään.. Yllättävän kauan sen kesyttely kesti, että oppi jotenkinpäin olemaan robotissa. Vieläkin se koipi joskus huiskaa, mutta enää ei niin paljoa oo letkua hajalla sen jäliltä.. Se on ollu ihan hämillään selkeesti viimeaikoina, ku ei saa osakseen mitään huomioo.. Se osaa ihan ite käydä lypsyllä, ni miksipä sitä vaivaisin. Mä en halua siltä mitään, ja se nähtävästi haluaa, että mä haluan siltä jotain.. Sen ilme on niin velmu. Se seurailee mua. Sen katseen tuntee, ku kulkee tuolla.
Olin siinä Jättiä käyttää lypsyllä, tai siis jäin siihen hengailee, ku olin avittanu sen lypsylle. Käytännössä kääntäny yhen ylimääräsen vetimen sivuun, että lypsy sujuu. Anarkisti tuli siihe notkumaan, että vois lypsylle tulla.. Se alko nuoleskella mun housuja.. Se on viimeaikoina jonku kerran tullu sellaselle etäisyydelle, että lipoo kielellään lahkeita.. Oon siitä muuten monesti tehny omat tiineysdiagnoosit.. Tosi moni lehmä tiineenä alkuaikaan alkaa olla sellasia ihme lutkuttajia. Illidalli imeskeli mun kenkiä, siitä tuliki sillo työnimeltä kumpparinlutkuttaja.. Se oli sitä ihan riesaks asti.. Eikä uskonu millään, ettei sellane paskasten kenkien lutkuttaminen oo ihan terveellistä touhua. Anarkisti on kans tiineenä, tuosta sen nuoleskeluvimmasta olis päätelly jo varmaan mielessään, jos ei ois vielä tarkastettu. Niin.. Siis siinä olla napotettiin robotin luona ja se tuli siihen nuohoomaan.. Se ei oo millonkaan ollu mikää rapsuteltava tyyppi, vaan haluaa olla omissa oloissaan. Nyt se kaipas jotain.. Se nuoleskeli mun käsiäkin. Ei kuitenkaan lämmenny rapsuteltavaksi vaan puisteli päätään.. Mutta itse halus alkaa hangata päätä mun käteen. Ja kohta jo oltiinkin ihan höpönä, ku tajus miten mukavaa se oikeestaa onkin. Ja miten mukavalta se oikeestaan tuntuu, ku vouhake rapsuttaa reippaasti kaulan alta ja poskista.. En voinu ku hymyillä sille pikku pahikselle, joka koki jonkinlaisen oivalluksen elämässään...
Nuo hetket on oikeesti hirveen liikuttavia, kun löytää hiljalleen yhteyden sellaseen omapäiseen ja etäiseen eläimeen. Tulee sellanen voittajafiilis, luottamus alkaa hiipiä meidän välille. Kaikkien kanssa sitä yhteyttä ei synny koskaan. Mutta kai me naiset osataan tää homma, feikata sellasta "ei kiinnosta"-tyyppiä väsyttääkseen vastapelurin..
Anarkistin asenne maailmaa kohtaan alkaa hiljalleen muuttua, ehkei lypsylehmän elo sitte olekkaan pöllömpää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti