Luopumisesta, joka tahtoo tarkottaa joko lopetusta tai teurastamoa..
Sitä monesti kuvitellaan, että se on osa arkea luopua eläimestä tällee maatilalla. Mä koko sydämestäni vastustan tätä ajatusta. Jos siitä tulee arkea, se on minusta sillon jokin pielessä. Ei eläimiä kuole, eikä niitä tarvia lopettaa tai teuraaksi laittaa kuitenkaan joka päivä, ei joka viikko eikä kuukausikaan..
Syitä on monia, miksi eläimestä on pakko luopua. Mutta kuvaillakseni tätä asiaa silleen, että kuka tahansa eläimistä jotain tietävä voisi käsittää valintoja, otan esimerkiksi tavan tallaajan, vaikka kissanomistajan elämästä.
Ajatellaan, että sinulla on kolme kissaa. Yksi niistä sairastuu sairauteen, joka voi pahimmillaan koitua myös kahden muun kissasi kohtaloksi. Hoitoennuste on jonkinlainen, kaikki ei toivu hoidosta huolimatta vaan jää kantamaan sairautta ja levittämään sitä.
Tottakai kissaa hoidetaan! Sehän on selvää. Niin hoidetaan sitä lehmääkin. Kaikkesa tekee se kissanomistaja ja samalla tavalla lehmänomistaja.
Lopputulema on kuitenkin se, että kissa ei toivu, vaan sairaus uhkaa jatkuvasti myös niitä kahta muuta kissaa.
Mitäpä tehdä? Sydämettömältä tuntuu luopua, mutta sydämettömältä tuntuu vaarantaa ne kaksi muutakin. Lehmätapauksessa kyse useista kymmenistä muista eläimistä.
Itselle tulee väkisin sellainen tunne kaiken turhautumisen keskellä, että jos vain voin luopua tästä, saan todennäkösesti pitää useamman muun. Terveenä.
Yksi kaikkien puolesta.. Näin sen on oltava, vaikka sydän sanoo toista. Muutoin joutuu hyvästelemään yhä useammin ja useamman pian pois elämästä.
Sitä vois vetää itkupotkuraivareita tuolla pitkin pihahietikkoa, kun turhauttaa, suututtaa, kasaa mieleen mitä olisin voinu tehdä toisin, kun tulee hetki luopua jostain eläimestä. Sekään ei auta mitään. Jossain kohtaa taas joutuu ratkaisujen eteen, eikä ne ole helpompia millonkaan. Tietyt rajaviivat on asetettava, ja vaikka sydän huutaa tuskaa, on vaan pidettävä niistä kiinni. Luovuttava.
Maitomäärä...
Tässä ollaan siinä kaikki yhden puolesta-tilanteessa..
Tietty maitomäärä on sellainen rajapyykki, jossa maidosta saatavat eurot ei yksinkertaisesti pysty kattamaan eläimen kuluttamaa euromäärää. Siinä punnitaan taas luopuakko vai eikö.. Toiset eläimet siis elättää näitä vähämaitoisia omilla tuotoksillaan. Sitä en tiedä onko se sitten oikein vai miten, mutta anteeksi saavat, vähämaitoiset paljon.
Hedelmällisyys..
Tässä ei voi kohtuuttoman pitkään antaa jälkeen. Lehmän on vain vasikka pyöräytettävä mieluusti aika säännöllisesti. Sillä sen kulut voi kattaa, ku lypsyllä käypi. Jos on ongelmaa, niin hoidetaan ja hoidetaan ja vielä hoidetaan.
Jokainen eläin halutaan pitää ilona elämässä. Aina se ei vaan ole niin yksioikoista.
JOS olisi paikka minne haalia kaikki ne, joista joutuu luopua muusta, ku terveydellisestä syystä, haalisin ne. Ilman muuta. Pitäisin kaikki. Vaan siinä pitäisi miettiä jo seuraavia rajoja.. Kovin montaa ei olis varaa elättää. Kuka ansaitsee tulla elätetyksi? Kuka tuolla on niin kullannuppu, että se saa jäädä tänne ja kuka joutuu lähtemään..
Kipeiden ja sairaiden eläinten pois päästäminen on itselle jotenkin jollainlailla helpompi hyväksyä. Silloinkin etsin mieluusti vikaa, missä on menty mehtään ja oisko jotenkin voinu jotain tehä toisin..
Kai sitä saa sellaisen mielikuvan, että tällaisen lauman keskellä sillä yhdellä ei ole mitään merkitystä. Että se olis jotenkin helppo vaa saatella teurasautoon.. Vaan kunnei ole.. Kumpa vaan tietäisitte, miten paljon on yritettävä saada jokainen toipumaan. Järki on oltava mukana siinäkin, tarpeetonta tuskaa ei voi hyväksyä ja on hetkiä, jolloin parasta on vaan laskea eläin pois täältä, olkoon se tuotantoeläin tai lemmikki tai ihan miten vaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti