Onnistumisia..

 

Messi iltamaitilla

Kuinkahan sitä kuvailis sanoin, miten onnellinen voi olla ihminen sillä hetkellä, ku pieni ystävä päättää vihdoin viimein kaiken taistelun jälkeen ottautua kiinni tähän elämään. Messi ei oikein omannu syntyessään sellasta luontaista vaistoa painella äipän tissilöille maitille.. Juottelin sille ternit pullosta pian syntymän jälkeen, mutta sen koommin en nähny sen pyörivän, ku äippänsä etujalkojen tuntumassa tuuppimassa hirmu nälissään. Juottelin pullolla, vaikka emänsä kanssa olikin.. Jossain kohtaa hän päätti, että ei halua kyllä juoda pullostakaan. Juottoyritykset oli aika epätoivosia, eikä tarjolle jätetystä sankostakaan muuta, ku närpittii.. Imuote alko kadota ja olin jo huolissani, näinkö se pieni jää henkiin ensinkään. Nopeesti menee pentunen huonoon kuntoon ilman elintärkeetä maitoa.

Ei auttanu hupattelut siitä, ettei kasva isoks hienoks lehmäks, jos ei juo maittia. 

Tänä aamuna jotain oli kolahtanu pienen korvien välissä, ja alko ahnaasti vetää aamumaitteja pullosta. Olin niin huojentunu, ja onnellinen. Samat sävelet illalla. Sankostakin kelpas juoda. Kaikki taitaa kääntyy parhain päin sen kanssa.

On pienisuuri ilo, lueskella noita kaikenlaisia artikkeleita lehmistä. Niistä saa kaikkee mietintämyssyjä mieleensä ja kahtelee navetan elämää toisellalailla tarkkailevin silmin.. Viimeisin Nautalehti sai mut miettii näitä turvallisuusasioita, ja meidän suhdetta lehmiin, lehmien suhdetta meihin ja sitä, kuinka turvallinen meillä on työskennellä.

Paljon tehdään työtä sen eteen, että eläinten olis turvallista olla ja elää, ja että meidän ihmisten ois turvallista tehä töitä tuolla eläinten kanssa. Että eläinten siirtelyt ja käsittely ois mahollisimman stressitöntä ja vahinkoja ei pääsis syntymään eläimille tai ihmisille. 

Onhan se niinkin, että rauhallista ja ihmiseen luottavaa eläintä on huomattavasti helpompi siirrelläkkin, ku pelokasta. Se on nopeeta ja ennenkaikkee turvallista.

Se vaatii kuitenkin työtä, paljon työtä ja ennenkaikkee kiireettömyyttä, että eläimistä saa luottavaisia ja helppoja käsitellä. Sekin on tosi, että sinne aina tahtoo jäädä joku vassu, joka vaan on arka. Pelkää vaikkei oo mitään hätää tai syytä. Pääsääntösesti sanotaan puoleen vuoteen mennessä, ne aratkin on hiffassu toisten opastuksella, että nää ihmiset on vallan jees. Ei ne ihan niin "solmuunlaiteltavia" oo, ku ne valtaosa muista, mutta läheisiks on tultu kuitenkin. Vasikat oppii toisiltaan paljon kaikenlaista. Tässäki pitää ymmärtää se, et nimenomaan yksilöitä ne on jokainen. On tyhmää kuvitella, että kaikki ois samasta puusta veistetty, ku ei ole. Käsitteletpä miten suurella sydämellä ihan jokaista, niin joku yksilö ei vaan tykkää..

Miten se pelko tai paniikki vaikuttaa lypsylehmään?

Illidallukka on kelpo tapaus...

Ensikkona se oli jotenkin huonohermonen eläin.. Silti liianki utelias. Joka päivä kahesti päivään se käveli lypsylle ja varmaa joka toinen kerta ainaski, sen oli niinku ihan pakko tehä tai tutkia jotain, mikä sai sen säikähtää. Lypsyllä ei sitte tullu maitoo abaut tippaakaan.. Se peloissaan pidätteli maitoa. Arvaahan sen, että tulehushan siitä tulee. Ja niin tuli Illidallukallekin. Onneks selvis siitä hyvin, ja elo jatku.. Ja ittesä säikyttely.. Ei se niinku käyny järkeen, miksi pitää jotain juttuu mennä nykimään, mikä selkeesti pelottaa. Sit olevinaan saada melkee sydänhalvaus, ja pelästyä niin, ettei voi sitte maitoakaan antaa.. Piti siis pyrkiä saada se lypsylle nii, ettei se kerkiä keksiä mitään. Mut osas se keksiä jotain draamaa lypsyasemallakin, silloha sitä siellä vielä lypsettiin..

Toka kautta mennään sen kans, ja onhan se aikuistunu ja jättäny ne pölhöilyt ja draamahakuisuuden.. Robotin kans elo sillä sujuu ihan loistavasti..