Jo on aikaa vierähtäny sitte viime kirjottelun.. Melkosen puuhakkaita päiviä, sanoisin. Eikä apulaisista ole pulaa. Vielä kun osaisivat tehdä muutakin, ku reppii ja retuuttaa, pölliä tarvikkeita ja ja ja. Sellasta se on. Ja sitte, ku yhen kohdan saa kondikseen, olevinaan, ni jo puretaan seuraavaa. Tai sitte näytetää, ettei näitä ötököitä pitele yksinkertasesti mikään. Hirveen hyvänä esimerkkinä portit. Oikein tuli hienot portit, että varmana on simppeli siitä sitte hiehoja siirrellä. On oikein paksulla rautaketjulla kiinni, ku ohkasemman ne jo katkaisi. Tänää siirrettii Moona poikimaosastoa kohti, ni jo olivat irrotelleet mutteria yhdestä portista. Kyllä en ymmärrä miten näitä saa missää kestämään, kun kaiken ne purkaa. Tänään kävin taas yhden kerran korjailee ulkoiluaitauksenkin, miten voisin vaikka laittaa rahaa vedonlyöntiin sen puolesta, ettei kovinkaan montaa päivää kulu, ku koko lehmälauma kirmailee taas jossai missä ei tarvihteis kirmailla. Tuhti oli touhukkaana mukana, auttamassa tietenkin. Retuutteli aitanauhoja, joita purin pois, yritti kähveltää vasaraa ja ku kyllästy, lähti huitelemaan pitkin pellonlaitoja. Oon kyllä pihapuuhiakin ennättäny, vähäisessä määrin. Vaan on se sekin sellanen työmaa, sen kun kerkis Tuhtin murhuroimat keppihevosen raadot kerätä ja saada pienen osan pihaa putsis, ni jo oli jostain kaivellu jonku tohvelin ja tottahan se oli suolistunut siihen vasta haravoidulle pihalle. Joskus miettii, että kyllä sitä pittää ihmisen pöljä olla, kun yrittää jotenkin sukkuloida päivästä toiseen näitten kaikkien tuhoeläinten kanssa joitten elämäntehtävä on kaikesta kaaoksesta päätellen haastaa meikäläisen hermoparkoja kaikenlaisilla pikku askarteluillaan. "Onhan se nyt kumma kun pittää...." "Nyt suuttuu äiti", se on sitä perussettiä..
Silti... En osaa ees sanoin kertoa miten onnekas olen, että saan puuhailla päivät näitten äärimmäisiä tunteita herättävien ötököitten kanssa. Se tunne, kun silittää pehmoista karvaa.. Kun hupattelee ja silittelee ja eläimet ainakin mukamas kuuntelee ja ollaan vaan. Se vaan on Elämää isolla eellä. Luciaana on yks sellanen, jonka kanssa noita hetkiä tulee vietettyä todella usein. Ja Napoleon. Se on niin hymyilyttävä eläjä, aina tunkee takapuolensa mun eteen ja nostaa häntää ku meen siivoomaan karsinoita, että just nyt ja tosta. Sen hännäntyveä pitää kuopsutella ja kuopsutella, palkaksi se sitte rettuuttaa miun takkia samalla ku kuopsuttelen. Jos oikeen hyvin käy, Onnenkeksi tulee siihen kans, ja sitte se mun takin sijaan Napoleon retuuttelee sitä ja Onnenkeksin mielestä se tuntuu hyvältä, minusta ei niinkään. Koska musta tuntuu, että kohta mulla ei tällä menolla ole ehjää vaatekappaletta. Katsokaapas kun Tuhti. Se tuhoais kaikki housut, jos en kerkiä väistellä. Olihan se pentusena söpö isoine tassuineen, ku aina läväytteli... Mutta tällasia ku ollaan, ni eihä myö aateltu, että se tollasena möykkykokoisena sitte oikeesti särkee kaikki housut, ja lisäks se ei oo ihan kauheen mukava ku on kylille lähössä puhtaissa vaatteissa ja kuratassu lävähtää reiteen.. Se sattuukin. Mutta näillä se on mentävä, väisteltävä ja silleen. Joskus onnistuu väistää, useimmiten ei.
Isäntä on puuhaillu hyvinpitkälti koneita huoltaen, kohta on kaikki koneet iskussaan ja valmiit kesän koetuksiin. Väliin on mahtunu monenlaista keskeytystäkin koneiden sipistelyyn, kun lieteallas meinas jo olla ääriään myöten täynnä ja ekaa kertaa meillä kävi sellanen separointihommeli helpottamassa tilannetta. Olipa huippu juttu se. Siinä meni päivä urakoitsijalla ja isännällä ajella sitä separointitavarata, ja niin vaan vaju allas sen verran, että taas päästiin etiäpäin. Tänä vuonna kaikki on niin myöhässä, että ihan on jännä katella millanen kesä tässä on tulollaan. Kohta kai sitä pääsee lietteenajoon hiljalleen, ku vihdoin on jotki lohkot sentään sulanu ja kuivanu siihe kuntoon, että uskaltaa lähtee kokeilemaan.
Se mikä on mahottoman mukava, on se, että myö on Lomailtukkin! Niin paljon, että tuntuu jo aivan ihmeelliseltä. Iso ällä siksi, että on oikeesti lomailtu. Pakko sannoo, mutta musta on iha kiva, että nyt ei oo seuraavaa lomaa tiiossa ku jonnekki heinäkuulle. Koska ihan tuntuu, ettei oo ollu lehmälandiassa tarpeeksi ollenkaan. Ikävähän se ihan on iskeny lomien aikaan vaikka tietää loman olevan niin tärkeetä. Lehmätkii ollu niin hyvässä hoidossa, että olen ollu todellakkii lomalla, ei huolenhäivää. Vaa oli se, ku millähä lomalla menin navettaan pyörähtää, ni sieltä sinkosi kuurosade juoksentelemaan miun perässä.. Hirvee kiire sille iski, ku bongas että äiti on täällä. Nousi vauhdilla parresta, vaikka varmana oli hyvät unet menossa ja kipitti kiireellä vaatimaan huomiota, jota se yleensäkkin saa ihan ja joka päivä. Ehkä silläki sitte kuitenkin oli iksu mua..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti