Siitä se sitte lähti.. Kevään kiireet alkaa, sonnanajolla. Ja sitähä riittää ajella, lisää tulee kokoaika.. Se mikä on erikoista, on ihmeellisen kiireetön tilanne navetalla. Kauaa ei näin seesteiset hetket monestikkaan kestä, mutta nautin tästä nyt ihan täysillä. Joka kerta, ku navetalta suunnittelen lähtöä, mietin mitä ihmettä mie oon unohtanu tehä. Miksikö? No siksi, että vaikka siellä luuhaan ja hengailen ja teen ihan spessumpiakin juttuja, siellä ei vaan nyt aikaa saa kulumaan kovinkaan montaa tuntia.
Oottaa tossa homma jos toinenkin kyllä, että tekemistä on enempi ku tarpeeks, mutta perusaskareita tässä tarkotan.
Yks aamu piti ottaa ihan kuva tuosta sokkelosta, jonka läpi tuskailen joka ikinen aamu tuon turvevankkurin kanssa. Kyllä pöllitään lapio ja kolan varsi pitää kuolata sellasee liemeen, ettei kädessä kestä.. Ja ku yrittää siirtyä seuraavaan kohtaan kuivittelemaan, ni siinä on sellane lauma edessä ja sivuilla osallistumassa, ettei tuu mittää. Ja joka ikinen aamu valitan, "no onhan se kumma, ku ei voi väistää yhtään", eikä iltanavetalla, eikä seuraavana aamunakaan tilanne oo muuttunu miksikään. Turhauttavaa. Pyydän niitä liikkuu pois edestä, eikä ehkä laiskempaa liikehdintää voi enää nähä ku se lusmuilu siitä sivummalle, jos edes liikahtaakaan. Yleensä kurvailen ite jo sivusta ohi, jos vaan suinkin mahdun sen vankkurin kanssa. Välillä teettää työtä päästä lapion kanssa takasin siihen vankkurin luo, ku siinä tahottas pöllyytellä kuivikkeet pitkin käytäviä..
Ja on nuo ötökät vaan niin viisaita.. Ne makoillessansa on oppineet nostamaan jalkojaan parressa, että saan kolattua sonnat pois alta.. Ja jos joku on menossa just köllälleen, ku näkee vankkurin, ni oottaa, että kerkiän kohdalle ja saan nakattua pehmikettä alle, sitte siihe passaa heittää pitkälleen.. Vasikkapuolella se vasta voiki olla sitte touhua tuo siivoilu ja kuivittelu.. Ei puhettakaa, että alkaisin siellä ees kaivaa puhelinta kuvanottoon.. Jonku suussa se mahtais olla välittömästi.. Aamusella osan aikaa homma sujuu joutuin, ku heitän nappulat eteen, vaan iltapäivällä homma on aivan mahotonta. Kyllä revitään melkee haalarit päältä, tai paita, tai housut.. Mieluusti saappaatki.. Ja se kola.. Ei siitä niinku taho tulla mitää, muuta ei kerkiä, ku komentaa "nyt loppu", "ei saa purra", "ei revitä takkia", "irti", "Nyt anna sen kolan jo olla", "ei pusketa" (Miracle ja Missi on alkanu kokeilemaan rajojaan....), "nyt irti miun kyynärpäästä" (Neilikka haluaa KOKO kyynärpään syvälle kitaansa joka halavatun päivä)... "Eihän tästä tule mittää teijän kanssa"... Ja niin edelleen.. Jos ei muuta, ni kamala hulupatus sieltä ainankin kuuluu.. Eilissä iltana seurailin miten isännälle käy, ku se meni siivoilemaan vassuloita.. Aattelin, että se on aivan helisemässä niien kanssa. Vaa pyh.. Aivan sai rauhassa siellä huiskaa, eikä kukaa roikkunu kimpussa. Siltä se ainakin näytti.
Tokkopa ovat huomennakaan tapojaan muuttanu.. Joten sinne vaan sekaan selviytymään..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti