Eilen lähettiin viemää lannotetta peltoloille tuonne etemmäs.. Isäntä huiteli eellä ja jälessäki lannottelemassa ja mie huristelin säkkien kanssa perässä ja eelläkin.. Aina se on yhtä surkuhupaisaakin, eikä tee mieli oikeestaa ees puhella puhelimessakaa isännän kanssa, koska se ajelu kuulostaa enemminki ihan vaaralliselta.. Joskus viljanhakureissun aikaan puheltiin, eikä isäntä oikeen tienny selviänkö siitä reissusta hengissä ensinkään, kuolenko nauruun vai mitä tapahtuu.. Ku naurattaa niin hitosti ja välillä melkee itkettääki se hyppypompputouhu.. Että varmaan tulee jo mieleen, oliko tää sitte kuitenkaan ihan hyvä ajatus, kun sitä "eeeeiiii, nyt tulee monttu" ja "ai #&*# mie lennän" puhelimessa kuuntelee..
Pihassa pärjää vielä tuon hirveen viisaan penkin kanssa jotensakkin.. Se viisas penkki kuvittelee, että tän painosella eläjällä olis vielä jumalattoman pitkät koivetki. In my dreams! Siellä napotan penkillä ja vaikka joka ikinen kerta yritän saaha sen penkin kestämään siellä alhaalla, se ponkasee nostaa minnuu aina vaan korkeemmalle.. Nyt löysin sellasen säätönamiskan, ettei se ihan nii holtittomasti hyppyytä.. Koska se jos mikä ei oo erityisen miellyttävää.. Pienikin monttu tiessä tahtoo nimittäin tarkottaa sitä, ettei miun jalka osu kaasupolkimelle enää ollenkaan, joten meno on sellasta mennään-ei mennä meininkiä.. Todella epämiellyttävää.. Turvavyön ku tiukkaa kutkulleen, ja vänkää itteään vielä vähän etuosaan istumaan, yltää aikas sopivasti päkiällä painella vauhtia.. Onnea on nuo vaihteet, jotka vaihtuu sormenvoimalla, tai ihan iteksiään.
No siinä kun huristeltiin hommat, ja pihaan parkkeerasin, ni hyvänen aika sentään osas olla koko oikeen puolen persus ihan kippee.. Sitä kunnei yllä kunnollee, on sen kaasupolkimen painamiseen käytettävä lihaksia persiistä lähtein. Sitä aloin siinä miettiä, miltähän mahtas näyttää ku jonku viikon ahkeraan ajelis.. Olis varpisti niin eriparipakarat ainakin.. Tai sitte uus penkki, joka pysyy justiisakki siinä, mihin mie sen asettelen.. Tai sitte olisin kaivellu ohjekirjan ja syventyny sen sielunelämään ja löytäny kenties jonkin ratkaisun ongelmaan, joka on vastassa aina, ku pitempään tarviaa jotain ajella.
Tänää hieholandiaan läksin aidan tekoon.. Siis langat vaan ja pari tolppaa, siinä se sitte ois ja vois laskea tyypit sinne laiduntamaan.. Arvelin siinä oikasta, että ei tarvia kärrin kanssa vänkäillä tiellä kääntyä ja pääsisin mutkattomasti sinne minne olin menossa.. Niin varmaan.. Kyllä sen tuns takapuolessaan, ku perä humpsahti.. Että nyt tää ei tästä enää nouse ilman vetoapuja.. Miks ihmisen pittää olla niin laiska ja hankkia ittesä vaa hankaluuksiin.. Poika tuossa tuumas kuullessaan suomönkkäilyistä, että "ei oo elämässä oikopolkuja.. Niinhän sie ite aina sanot" ja nauro räkäsesti päälle... No jooo o.. Eikä se aita edes valmistunu vaikka niin arvelin.. Koska jotenkin ne langat on talven aikaan lyhentyny!? Viime syksynä ne sieltä purin pois ja samat langat laitoin nyt takas, vaan jäi pitkät matkat lankaa uupumaan.. Enkä kertakaikkiaan löyvä lisää lankaa sitte mistään.. Että arkea ootellessa, niin saan ostettuu lisää ja homman loppuun. Iltahommat päätöksessä ja lemmusilla pöppänää niin paljon edessä yötä vasten.. Kylläpä ovatkin pupeltaneet viimepäivinä mahottomat määrät rehua! Kuvanottohetkellä ei tunkua ollu ruokintapöydälle, kun porukka on ulkona vielä nauttimassa ilta-auringon viimeisistä säteistä, ennenku laskeutuu taivaanrantaan.. Sit onkin hyvä hetki tyhjentää pöytä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti