Se alkasi olla tämä vuosi kohtapuoliin taputeltu. Ens vuoden puolella toivottavastikkin aikaa riittää tähän plogitouhuun paremminkin. Tällevuotta tuli haalittua yhtä ja toista touhua lehmälandian pyörittämisen lisäksi, hommia joita en oo kertaakaa eläissäni tehny. Podhalanskiyhistyksen parissa on tullu pakerrettua ihan urakalla. Vaan vuuen vaihteessa siirryn sivuun siitä rojektista ja keskityn lehmälandiaan ja toivotaan, että aikaa jää enempi tällekkin kirjottelulle. Lehmät voi tokikin olla toista mieltä, ja työllistellä kesän kaltaisesti, etten ennätä ku hoitaa lehmiä ja nukkua noin niinku lyhykäisyyessää, välillä toki oli syötäväkin. Toivon ens vuuelle kyllä terveyttä ja mutkatonta eloa eläinten kanssa, tällasta vuotta en tahtois kokea toista. Toisaalta tää on onneksi vuos menny niin vauhikkaasti ohi, et hyvä jos on kerenny tajutakkaan. Enkä oikeastaa kauheesti tästä vuuesta edes muista, muuta ku kamalan kuumuuden ja kaikenmoiset murheet lehmien kanssa. Loppua kohden onneks kaikki on kääntyny paremmille uomille monin monin puolin.
KIITOKSET joulutervehdyksestä ja jouluntoivotukset kortin laittaneelle "anonyymille" plokin seurailijalle!! Rauhaisaa joulua ja kaikkee loistavaa ensi vuodelle =) Lupaan ensi vuonna yrittää kovin olla aktiivisempi!
 |
| Papu |
Viimejouluna tulin hommanneeksi lemmusille joululahjaksi niille ennemminki vähemmän mieluisan joululahjan... Letkutusvälineet. Ehkei ne ihan kovin arvostaneet saamaansa lahjaa, mutta melkosen monta on tässäki vuuen aikana pelastunu letkutusvehkeitten ansiosta. Tälle joulua ajattelin vähempi järkyttää lehmälandian väkee, joten tulin hommanneeksi vasikoille joululahjaksi vasikkaliivit. Tiiän nimittäin niin kehutun tekijänaisen, että vasikat kiittää ku saavat Johanna Rauhala Desingniä niskaasa. Ja niin on jo kiitelly Papu ja PartoninDollykin, uskon kyllä, että muutki maailmaan tupsahtavat iloitsee ihanista loimista. Lämmin on loimi ja kestää yllä rajummissaki hepuliineissa. Tulin taas antaneeksi joululahjan vähän etukäteen, ennen aattoa. Koska en malttanu olla antamatta. Minkäs sitä itellee mahtaa.
 |
Stella... Juuri autoon loikanneena. Voin sanoa, että
äärimmäisen harvinen näky, että se on aloillaan |
Koska mun tallennustila on nyt jotenkin niin lopussa tuolta pääkopassa, ni en oikee osaa ees kertoa mitää noloja tai vähempi noloja otantoja tästä elosta, vaikka niitä varmana olis vaikka kirjaksi asti kirjotella. Tai ainakin mun siskot pitää mun elämää niin tapahtumarikkaana, että joutas kirjan kirjottaa... Kauheen kiva olis jakaa jotain. Mutku ei nyt muista. Muistan vaan viimesimmän mehtäreissun Stellan kans, meiä Jämtlannin pystykorvan. Stellallaha oli ihan kiva aamu ja päivä ja ilta. Mulla ei. Siis enää siinä kohtaa ku olisin ollu sitä mieltä, ettei pimmeessä toinna enää haukkua. Aivan toivotonta touhua. Vaikka olin kuinka lähellä, ni ei hirvi hievahtanukkaa, ja Stellan haukkutiheys senkun kasvo sitä mukaa, mitä kovemmin huusin, lässytin tai vihelsin. Lopulta sitte kävin sellase mehtätien päässä kääntymässä, että sitte sattusin tielle samaan aikaan Stellan kans, jos ja ku se hirven kans siihe pölähtää. Muuteha se meni iha jees, mutta siinä puolivälissä sitä kääntymis ympyrää alko Sepon taival hyytyä (Seppo on siis mun auto). Pito vaa häwis, joten pakki päälle ja vauhin ottoon, no ei auttanu sekää. Kolmas kerta toden sanoo, aattelin ja ku Seppo paahto nii reippaasti taaksepäin, ni arvelin vaa antaa mennä ja kääntelin rattia, jotta pääsen nokka etiäpäin sitte sillätavalla. No juu en päässy. Siihe se taas tyssäs kriittisee kohtaan. Viisaampi kuski olis tehny sen ympyrän takavetoisella autolla alunperinki toisin perin, mutta en minä. Lopulta Seppo alko joka yrityksellä vaa valua lähemmä ja lähemmä ojaa ja siellähä sitä sitte oltii jumissa. Eikä edes ollu paljoa luntakaan. Mutta kun ei liikuta ni ei. Mikäs siinä autto ku isäntä soittaa apuun, ja tottakai Stella sillo olis sekunnin murto-osan ollukki jo lopettelemassa, ku isäntä siitä ohi ajo, mut muutti sitte mielesä ja palasi takas haukkuhommiin. Seppo saatii irti hangesta ja aikani siinä oottelin ja viheltelin ja huutelin ja räävyin, tuloksetta. Lähin kotiin syömään ja vaihtamaan nelivetoisempaa kiesiä alle. Kerkesin lepposasti siinä aterioimaan, ku rakkerissa alko näkyä liikettä, Stella liikehti silläviisiin, että sen vois ehkä saada jo pois. Kurvailin takas sinne mistä olin vasta lähteny, ja Stellahan pinko niin kovasti siellä pilkkopimmeessä metässä, että ku pysähyin ja avasin oven syöksyäkseni Stellan perään saadakseni sen kiinni, se syöksykin jo autoon. Loppu hyvin kaikki hyvin ja Stella pääs loikoilee tuvan lämpöön kainaloon. Semmosia ne meiä reissut tahtoo olla. Houkuttelua, väsytystä, vaatimista, houkuttelua, lässytystä, ja kaikkea mahollista ja ainaha se tulee vasta, ku sitä itteää huvittaa...
Eiköhän tässä nyt ollu tälle kertaa... Palaillaan.
Ihanaa joulunaikaa kaikille <3
Marde
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti