Hapsu on, miten sen sanoisi, sellainen tapaus, ettei oo enne nähty. Ja Tuhtiki on saanu sen tuntea pyllyvilloissansa. Hapsu on hyvin hyvin rohkea, itsenäinen ja jo hyvinkin itsepäinen. Kun Hapsu nukahtaa, se ei siitä siirry kantamatta vaikka mitä lihakimpaleita houkuttimena heiluttelis kuonon edessä. Kuulemma hyvin hyvin pystiffimäistä. Sitä en tiedä miten sitä muutaman kuukauden päästä enää kantelis nukkumaan sinne missä pitäs nukkua, joten asia täytyy muistaa hoitaa ennen, ku Hapsu nukahtaa.
No mitäs tuumi Tammenterho... No sanotaanko, että hyvin yllättävästi on Tammis suhtautunu. Vaikka se on koirien osalta saanu koviakin kokea, eikähän se muutenkaan ihan kaikista kesyimmästä päästä ole, niin siitäkin huolimatta Tammis hyvin pian päätti, että olkuusa pentu tuvassa taikka ei, ni tupa on HÄNEN valtakuntansa. Ja oikeastaan Hapsulla ja Tammiksella on varsin kiehtova suhde keskenänsä, jonka muuttumista on ollu mielenkiintoista seurailla.
On tässä meillä ihmisilläkin opettelua, miten opettaa pentua, siis Hapsunlaista pentua, joka ei suinkaan ole podhalanski, jolle vähäinenkin neuvominen on piisannu kertomaan esim, ettei ihmiste nilkkoja raadella, tai ettei jääkaappiin voi mennä istumaan. Hapsu kaipaa aika monenmonituista muistutusta asiasta, eikä meinaa muistaa siltikään. Oltu aika helisemässä, ku aamua iltaa sellane ihan mahoton villi iskee, ja Hapsu on ku riivattu.Entäs lehmät... No ne on ollu vähä ymmyrkäisinä, koska Hapsu ei ole valkoinen vahti, Hapsussa on väriä. Hyvin tässä on kyllä lehmälandian asukit alkanu sopeutumaan vähemmän valkeaan vahtiin.
Hapsu on viettäny aikansa navetalla ja tuvassa ja navetalla ja tuvassa. Jotain kohtalon oikkuja, että tän pennelin kanssa meille iski aitaongelma jo heti kättelyssä, ku pää on sen kokone, että on jumissa herkästi joka kolkassa. Nyt kuitenkin on ollu aika muuttaa pääsääntöisesti navetta-asukiks. Välillä käydään purkamassa energioita muualla, mökillä, metsässä, laitumella. Hapsu on sillätavalla jännä tyyppi, että se ei mieltää pahota lykkääpä sen minne vaan, se rauhaantuu kaikkialle, paitsi auton takakonttiin se ei suostu yksin jäädä, sillo se protestoi ja pureksii kaikkea mistä vaa otteen saa. Mutta noin muutoin, mitä helpoin eläjä. Navetalle on rakenneltu aitaus, josta voi nuuskutella vasikoita ja liehua pihalla ja köllötellä. Tälläkertaa, kun narttukoira on kyseessä ja juoksuajatki ajallansa edessäpäin, ja Vesselin kanssa tehdystä virheestä viisastuneena, olen panostanu nyt siihe, että ihan tosiaan osataan sitte olla ja elellä myös pihassa/tuvassa. Ettei ole aivan liian kiintyny tuohon navettaelämään, niinku Vesselin kanssa kävi. Koskaanha ei voi tietää, jos juoksuaikojen lisäksi, tulee tilanteita, jollon pitäs tuvassaki osata rauhaantua ja olla. Aiemmin siihen ei tullu edes varauduttua. Tuhtihan osaa kyllä heittää lepposasti untenmaille missä vain myös. Se on hyvin työorientoitunut, mutta sen maailma ei järky siitä, jos se joskus joutuu tupakoiran virkaa elämään. Sellaiseksi toivottavasti Hapsukin kasvaa, että kaikki käy.
Toivotaan, että kaikki sujuu jatkossaki yhtä hienosti ku tähänki asti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti