Epätoivoinen toive..

En edes muista mikä päivä se oli.. Mutta justiinsakkin ennen noita pääsiäisen pyhiä kuitenkin. Kun aamuhommilla siinä pysähdyin ja tuli sellanen kummallinen tunne.. Ja käsi kaivautu takin taskuun.. Tyhjähän se oli. Siinä jatkoin touhuja ja mietin niin kovin missä kyykistelin, missä mitäki ja mitenkin.. Kahtelin käytävät ja kuleksin.. Ei missään. Puhelin oli vaan hävinny. Äänet siinä ei ollu päällä, ku en aamukahvilla koskaa jaksa kuunnella sen pilpatusta. Eikähän se ois kovin auttanukkaan, ku isäntä siihen kokkeili soitella.. Eihän meillä ole oikein tuota kuuluvuutta muutenkaan ja varmaan siellä lietekuilussa vielä vähempi.. Missä se mun puhelin nyt kaikesta päätellen on..

Voi olla elo hankalaa ja ihmeellistä ilman puhelinta. Sellanen epätoivonen toive mieleen kuitenkin hiipi jo heti, ku tajusin menettäneeni puhelimeni, enkä halua siitä toiveesta luopua.. Kumpa Justiina olis siihen jossain törmänny, ottanu sen kaiken keräävään suuhunsa ja vieny jemmaan.. En muuten oo millonkaan uskonu toivovani, että koiralla olis miun puhelin suussa, mutta nyt toivon. Toivon niin kovasti, että se joku ihana päivä tulee tapansa mukaan niin suunnattoman ylpeenä se puhelin suussa ja tuo sen mulle.. Toiveensa kullakin.. Mutta se on tällähetkellä ainoa toivo saada se puhelin ehjänä takaisin.. Sinne oli tallennettuna niin paljon ihania muistoja..

No kyllä on isäntä useampaan kertaan kehottanu tallentelemaan ne jonnekki muuallekkin talteen, vaan arvatkeepa uskoinko.. Nyt kun uusi puhelin tulee ja alan haalia muistoja siihen, ni saatan vaikka kerrankin uskoa jotakin.. Että silläkös tässä on hiljaiseloa ollu niin Reinikkalan tilan facebookissa ku instagrammissaki.. Miten sinne mitään päivittää, kunnei ole mitään millä kuvata.
Eniten vierotusoireita on ollu sen vatsapin käytössä.. Siellä ku on parannettu maailmaa pitkin päiviä aina siskojen kanssa.. Nyt oon hupatellu vaan Justiinalle niin, että on tainnu saada tarpeekseen, ku ei oo sitäkää tuolla työhommilla kovin enää näkyny.. Livistää jonnekki ulkohommille heti, ku alottelen navettatyöt.. Isäntä tuumi, että ompa soinu puhelin harvakseltaan nyt.. No kai se soi harvakseltaan, ku en joka rissausta oo sille enää soittamassa.. Kun en soita ollenkaan. Lehmät sentään kuuntelee, eipä niillä kovin oo vaihtoehtoja. Pihalle kai nuo juoksis nekkii, muttaku on tuo aitaus nyt sellasella jäätikällä, ettei sinne voi ketää laskea itteään särkemään.

Tuossa lähti isäntä viemään traktoria huoltoon.. Siinä se sitte lähteissään tuumas niin tapansa mukaisesti, että no soitellaan tossa miten pitkään siinä menee, että tarviaako tulla hakemaan.. Soitellaanpa joo.. Jaa että soitellaan... No oli tässä jokunen lapsi potemassa influenssaa, jolla oli puhelin sentään.. Niin saatiin sitä kautta sitte päivitettyä tilanteita. Ja se huolto ei ollukkaa sellane päivän keikka, niinku arveltiin.. Meneeki monta monta päivää. Onneks tässä kohtaa kevättä, eikä sitte kesän kiireessä.

Että semmosia täällä.. Emäntä heiluu lemmusten kanssa ja isäntä koneitten huollon parissa, edelleen..