Ovet selälleen..

Se tuli semmonen kohta vuodesta, että ovet aukis. Ollen auki ihan ympäri vuorokauden eikä pelkästään päivän aikaa. Justiina pitää vahtia, joten mieli on rauhaisa iltasellakin, vaikka lehmät voi liehua ulkona miten lystää. Ja hyvin Justiina pitääkin vahtia. Se omaa hyvää tilannetajua ja päästää kyllä perustyypit kulkemaan pihassa, maitokuskin, eläinlääkärin ja rehukuskinkin. Eikä se välitysautosta tykkää huonoa. Mutta teurasauto ei oo mitenkään sen  mieleen. Kai se aistii emännän surumielisyyden, ja on sitä mieltä, ettei tänne tartte tulla surua aiheuttamaan emännälle.. Ja se kertoo sen hyvin kovaäänisesti karvat pörröllänsä. Sellainen kokonaisvaltainen suojelija se on.. Paskatassuilla kuuraa lattiat turvalliseks kulkea ja tunnepuoltakin huoltaa huolellisesti.. Meidän Justiina.
Mutta siis, lemmuset saapi mielensä mukaan nyt viettää aikaa pihalla ihan vaikka yölläkin. Ruuhkaksi asti siellä ei kyllä ketään ole aamusella, ku töille hipsii. Iteasiassa ei ketään. Mutta kun aurinko alkaa nousta ja lämmittävät säteet löytää ulkoiluaitauksen, ni siellä niitä on lehmiä köllällään nauttimassa. Tälläkään kertaa havaittavissa ei ole mitään muutosta lypsylläkäyntien suhteen, ainakaan niikus huonompaan päin. Olkoon ovi auki päivällä tai yöllä ja päivällä. Päinvastoin, saattaavatpa käydä siellä nyt jopa ahkerammin. Se vaan tekee niin hyvää tuo raikas ulkoilma eläimille.. Ja onhan muuten mukava seurailla, kuinka nauttiivat olostansa. Vierekkäin makoilevat ja silminnähden nauttiivat kevätauringosta.



Justiinan työlleenomistautuneisuudesta tuli muuten mieleen.. Aprillipäivänä meillä oli todella vaikea poikiminen navetalla ja eläinlääkäri tuli avustajan kanssa apuun. Justiina jotenkin tajus tilanteen vakavuuden, et nyt on ystävällä iso hätä, joten parkkeeras karsinaan aivan siihen lehmän viereen, eikä kehotuksista huolimatta tahtonu pysyä poissa. Vähänhän se on sellanen omatahtoinen tapaus, ja tekee miten parhaaksi katsoo..
Joten se vaan makasi siinä Hallayön vierellä, vaikka se oli todella vaarallistakin. Allejäämisen riski oli melkoisen suuri. Eikä Justiina ottanu kuuleviin korviinsa, ku koitin suostutella siirtymään edes turvallisempaan paikkaan etemmäs. Hätätilanne oli, joten se vaati Justiinan tiukkaa valvontaa. Ainakin sen omasta mielestä. Lopulta kaikki käänty parhain päin.. Jopa Neitinarukin, jota sieltä ei enää odotettu elävänä syntyvänkään. Oli siinä nimittäin sellanen vänkääminen, että saatiin pikkunen oikastua melkeen ees oikeen perin tulemaan.. Vaan toisin kävi ja iloksemme saatiin kaunis ja hyvin tomera Neitinaru. Oli siinä eläinlääkärikin meidän lisäks ihmeissään, että vasikka säilyi elossa. Neitinaru onkin emännän monenneksiko lie paras ystävä ainakin.. Mahottoman seurallinen ja läheisyyttä kaipaava pieni ötökkä.. Ja niin on voimakastahtoinen ja vahva, vaikka alku olikin aika erikoinen.