Voihan haukotus..

Työnteko on ilomme.. Ompa hyvinkin.. Tänä aamuna aloteltiin seittemän nurkilla, niinku joka aamu... Kello huitelee jo puoli yhdeksän illalla, ja aivan äsken tupsahin tupaan.. Tosin joutu vielä poistua ulkoilemaan, ku hieholauma lontosteli mökkitiellä noita kyyhkyjahtilaisia vastaan.. On sitä vaan askaretta, ihan aamusta iltaan, ja joskus yölläki.. Tuskimpa malttaa oottaa, että poikimaruuhka alkaa.. Kuukauden sisään olis 11 poikimista luvassa, joten siinähä sitä menee sitte yöt vähä väliä kameraa katellen, enkä varpisti välty yöjuoksuiltakaan, ku tarjoilen poikineille hellunherätyksiä ja muita litkuja... Että se siitä kaikesta maalaisromantiikasta sitte.. Se on se työ ku rytmittää aivan kaiken. Ja ihan aina. Lehmät ensin, ja kassellaa sitte kerkiskö mittää muuta, vai painaako pään suosiolla suoraa tyynyyn, että jaksaa seuraavan päivän.. Oikeen nuutuneena on parhautta unohtua hetkeks ja vaikka pitemmäksi hetkeks johonki vaan notkumaan ja voimauttaa itteesä lehmän pehmoista karvaa hämmennellen.. Siinä sitä ollaan, ku parhaimmatki ystävykset konsanaan.. Luciana kieltämättä on joka aamuinen ja päiväinen ja iltainen voimaeläin.. 

Niin on yritetty rehua muka tehä, ja vettä tulee ku saavista kaataen tuon tuosta. Viimeyönä ei ees kesäpesässä meinannu unta saada, ku ropisi vesi peltikattoon niin mahottoman kovasti. Jos ei Justiina valvota yöllä, ni takuulla vesisade tai oikkuperhana. Vähän jo väsyttää etukäteen, joten asetelmat tuleviin poikimisiin ei oo kovinkaan loistavat. Voin kertoa, että ku kukkuu useamman kerran yön aikana kamerasta vahtien, alkaa jossaki kohtaa olla nuppi jo sen verran sekaluutta, ettei saa unta enää sitte millää eikä millonkaan. Se ei oo ollenkaa tyypillistä tällaselle umpiuniselle ihmiselle, joka normaalioloissa nukahtaa aivan sama minne ja millon.

Ai ettäkö mikä sitä Justiinaa niin pölhöilyttää? No kai se on tuo ikä ennenmuuta ja itsensä etsiminen.. Ja se, että tällä suunnilla vaa näkkyy sattuu ja tapahtuu.. Joskus enempi ja joskus vähempi. Ja ku tarpeeksi tapahtuu, se vetää Justiinan niin herkille, että ihan tosiaan tuntuu välillä ettei tänne tartte sen mielestä tulla ikinä eikä ketään. Siinähä sitä onkin meillä ollu nyt "kasvatuskeskusteluja".. Siis isännän kanssa mietitty aamukahvipöydässä, päiväkahvipöydässä ja joskus vielä iltasellakii, miten myö sen kanssa oikee ollaa ja elellää, että ei ihan mahottomaksi heittäytys.. Kerrottu sitte Justiinalle meidän keksimiä viisauksia (tai no taidan toimia sellasena tiedottajana iha ite), että kyllä se nyt pittää ruveta sitte uskomaan ku sanotaan.. Ja Justiinaahan sellaset jutut kiinnostaa muuten tosi paljon.. Kummasti tulee aina jotain kiireellistä touhua, eikä se jouda jäädä kuuntelemaan.. Sehän kulta pieni vaan tekee työtään, johon se suhtautuu erittäin vakavasti. Meidän ihmisten pitäs vaan osata yhtä ja toista, että Justiina vois jotenkin käsittää, kuka saapi tulla ja miten sillo ollaan.. Kerran jos toisenkin ollaan kiitelty sitä, että meillä on Justiinanlainen, eikä vaikka joku vähä lujaluontoisempi laumanvartijakoira.. Pulassaha myö oltais. Varmaa oltu jo.
No mutta siis, se on muutamana yönä joutunu ihan tositoimiin, ku tänne farmille on tupsahtanu vieras koira. Ihan oli sellanen rottweilleri.. Eikä ollu kauaa. Meijän pihassa siis. Ku Justiina tuumi sille, että voi ihan painella tietä myöten ja ihan sellasta rivakkaa kyytiä. Sinne se jäi sitte omalle rajallensa istua napottamaan ja seurailemaan, että matka muuten jatkuu kans.. Näkisittepä vaan sen ilmeen, kun se sieltä ylväänä lompsuttelee pihaan.. On se vaan tarvittaessa mahottoman tiukka bitch. Semmose jälkee ei oikee taas uni maistu.. On adrenaliinit itelläkkii sen verran tapissa, kunnei koskaa tiiä sen möykän alettua onko se nyt se karhu, vai mikä se on.. Karhuhavaintoja ku on pitkin kesää tupsahellu liianki lähellä. Lenkillä ollessa näin jälet tuolla linnuntietä vai karhunko tietä myöten alle kilometrin päästä kotoa, ja olipa temponu ihan reipasta kyytiä tietä myöten siellä.. Jostain syystä alko ihan tolkuttomasti laulattaa loppumatkaksi.. En mie mittää laulunsanoja siinä kovin mieleen saanu, ainakaa oikeessa järjestyksessä, mutta ääntä sentään ja paljon..