Palasia päivästä ja yöstä..

Tulevaisuuden tekijöitä

Keskellä yötä.. Ku Oikku alkaa rallatella ja edessä on tehtävä, joka edellyttää aivojen toimintaa, en todellakaan oo vahvimmillani.. No tälläkertaa ongelma oli pikkasen suuremman luokan ongelma, että olis pitäny saada ittesä käyntiin ihan oikeestikkin. Soittelin isännän hätiin aivoiksi. Koska omat jäi sinne tyynynpäälle uinumaan, niinku yöllä kuulus tehhä. Ladata keho ja mieli seuraavan AAMUN askareisiin, ei öisiin heilumisiin. No joo, siinä ei auttanu ku soitella jo viisaammalle, herättää päivystävä tyyppi keskellä yötä.. Arvostan. Arvostan niin kovin sitä huoltotyyppiä, joka unenpöpperössäki osaa antaa neuvoja ja apuja ihan tolkuttoman kärsivällisesti ja taitavasti, että muistaa sillonki ulkoa kaiken. Jos en virkuimmillanikaan ihan älykkäimmästä päästä oo noitten osien ja juttujen kanssa, ni voin vannoa, että tollaseen yölliseen aikaan vaatii vastapuolelta melkoista kärsivällisyyttä saada taottua mulle yksinkertasimpiakin asioita. Taisin jossain vaiheessa tuumata, että pittää puhelin antaa isännälle ku se tulee, että te varmaan paremmin puhutte samaa kieltä.. Isäntä on yöaikaanki jotenkin paremmin tajuissaan, ja pystyy vastaanottaa kaikkee ohjetta ja neuvoa.. Ku mun sanavarasto ja kaikki toiminta on ihan olematonta. KAHVIA sitä tarvihteis ja monta kuppia, ennenku tollasia ongelmia lähtee ratkomaan. Eikä siinä kerinny ku haaveilla moisesta piristeestä.. Mutta tosiaan, sehän oli ongelma sitte sen sortin ongelma, että huoltotyyppi lähti lopulta tulemaan meille selvittelemään mistä kiikastaa.. Kyllä se vaan vaatii tommonen homma omanlaisensa asenteen ihan oikeesti.  Että arvostan! Tulihan selväksi.

Aamusella sitte vetäsin pikku aamunokoset, ja lähin uudestaan touhuumaan jokseenkin jo virkeempänä.. Siellä alko Lempi-hieho (SE Justiinan paras kaveri ever) näyttää poikimisen merkkejä ja aika työläältä näytti sitte saada vasikkaa ulos, vaikka miten punnersi. Isäntä oli tässä vaiheessa nokosilla, ja soittelin sitte herättää sen, että kyllä varmaa pitäs Lempipolosta pikkase auttaa.. Ei se kyllä kerinny ees navetalle asti, ku jotenkin se pikku jäbiskä sieltä tupsahti.. Aloin tietty viritellä vetoriimuja vasikan jalkoihin jo ootellessa ja hiljalleen vetämäänki, ku ei isäntää vielä näkyny.. Että se sitte kerkis tulla maailmaan Nicone ennen aputyypin ilmaantumista. Aina turvallisempi, jos kaksistaa olis siinä apuna, ku sitä apua tarvii.

Hippistailiin siinä aattelin lypsää Lempin, kun en robotille viittiny sitä raahata heti. Arvelin, että saapi noppeemmin Niconelle ternit nassuun, ku kaivelen kannukoneen esiin ja lypsän sillä. Isäntä tuli siihen vähä kaveriksi ja mietin, että mieluusti koitellaa lypsää se ihan irtaalla, ettei kiinni laitella ensinkään. Jotenkin se sellane jallittaminen ja kiinni laittaminen vaa usein hermostuttaa vastapoikineen, että se lypsyki onnaa paremmin, jos se olis vaa vasikkansa kanssa siinä iha rauhassa. Sen verran siinä isäntä seistä napotti, ettei Lempi lähtis kiertää karsinaa ja mie laittelin lypsimet kiinni. Ja lypsy suju niin hienosti, että. Eikähä sitä ollu sitte minkäälaista ongelmaa robotillakaan, sinne sujahti reippaasti sitte iltasella ja kun näytin sille mistä löytyy herkkunappulata, ni siihe se asettu syömään ja niin sitä sitte oli eka lypsy robotilla kohta takana. En tiiä voiko sitä osata aatella, mutta jumankekkuli tollasesta tulee nii hyvä mieli. Ku kaikki sujuu hyvin, ja hiehokaa ei pelkää eikä arastele, vaikka kaikki on aivan uutta ja ihmeellistä. Tällasia sais ollakki kaikki. Ja iso osa onkin. Niin ovat sellasia kullannuppuja..

Että mikäs tässä on töitä ahertaessa...