Valonpisaroita...

LOMALOMALOMA... Niissä tunnelmissa sitä maanantaina startattiin.. Ensimmäiset haasteet koettiin kirkonkylällä, kun autossa alko palaa moottorin merkkivalo.. Päätin, ettei tää kertakaikkiaan vie tätä fiilistä, eikä varsin vienykkään.. Jatkettiin matkaa, toisella autolla. Jossaki kohtaa alko tuntua, että jopas on maisema muuttunu kovasti sitte viimekerran, ku näille kulmille suuntasin.. Isäntä siitä apumiehen paikalta valotti, että sitä on taiettu hurauttaa nyt kyllä risteyksestä ohi, ja näillä näkymin löyvetää ittemme Mikkelistä, jos vielä jatketaan.. Uuukkaria sopivassa kohtaa, ja oikeeseen suuntaan taivastellen, miten ihmeessä voin ajaa ohi siitä risteyksestä, mistä piti kääntyä.. Ei ollu mikkää pikku risteys, vaan ihan sellanen, että pitäs hoksata..

Iltapäivällä saavuttiin kyllä perille, ja iltapäivä alkoki oikein sujua.. Isännälle olis välttäny vähä vähempiki kaupoissakiertely, mutta sisukkaasti se hetken joka putiikissa viihty.. Päivän lopussa alko jo hyytyä lomafiilis, kun terassilla napottaessa alko puhelin laulella.. Siinä ku terassilla selventää robotin resetointiohjetta kotiapäin, niin tietää, ettei se tähän mahda loppua.. Eikähän loppunu.. Ihan on jokaselle päivälle riittäny riemua, ja yöllekkin..

Owczarek Podhalanski Valonpisaran Ukko Ylijumala

Mutta siis.. Matkan tarkoitushan oli hakea lisää Valonpisaroita.. Ja niitähän löyty kasapäin Kaisan luota.. Kaksi myö sieltä matkaan napattiin ja kuleteltiin toinen pikku Valonpisaroista uuteen kotiin aivan meidän lähelle. Joten näiden kulmien Valonpisara vahvuus kasvoi entisestä yhdestä kolmeen, kun meille tuli Tuhti keventämään Justiinan työtaakkaa ja tosiaan melkee naapuriin Ulpu (joka lienee vaihtanut nimeään sittemmin)...

Ompa osannut Kaisa valitakkin osuvampaakin osuvamman kennelnimen näille pikku kakkiaisille, jotka ihan todellakin on jokaisen päivän valonpisaroita..

Ai niin.. Ja se auto.. Eläinrakkaana ihmisenä olen sitten tullut antaneeksi hiiren pesiytyä auton moottorin suojakotelon alle.. Olihan sillä korjaamonsetällä siinä vähän naurussa pitelemistä.. Kieltämättä hirnuin itekki koko illan, kun jotenkinhan se nyt on aivan surkuhupaisaa koko juttu. Mua ei välttämättä kovasti paljoa naurata, kunhan selviää mitä kaikkea vahinkoa se pikku ötökkä siellä on aikaan saanu.. Jännityksellä odottelen tutkimusten etenemistä.. Näillä näkymin jokin johtojuttu on joutunu väistämään tämän asukin pesänlaajennusta tehdessä, joten sieltä löytynee ajastaan jotain, joka selvittää sen turbo-mikäolikaan-vian laadun.. Lupasin, etten koskaan millonkaan hylkää uskollista kärryäni sillätavoin, että sinne alkaa eläimet pesiä.. Lupaan ajaa sillä. Säännöllisemmin.

Ja robotin kävi huoltoporukka korjaamassa, siinä olikin vähän huoltoporukan käyntiä vaativa vika... Ehkä loppu"loma" tässä sujuu ilman jatkuvaa Oikkupeikon soittelua, onhan sitä vielä hetki jäljellä...