Kissapelkoa

Tammenterhon kanssa elämä on aika kauhunsekaista. Se edelleen pitää majaansa täällä, ja on alkanut ehkä jossain määrin kesyyntyä, tosin en tiedä odottaako se hetkeä, jolloin pääsee rohkeutensa kanssa sellaiselle etäisyydelle, et multa lähtöö silmät päästä ja henkipolo lipuu pois minusta.

Mun sydän on lujilla Tammiksen takia jatkuvasti, koska se stalkkaa.. Se stalkkaa ja säikyttelee. Siis siinä varmastikki säikähtää kumpainenkin, mutta tunnen sen äärimmäisen sykkeitä nostattavana tilanteena. Millon Tammis on ollu tulossa yläkerrasta alas, ku itte oon ollu menossa sinne. Ja ai hyvän tähen kun kumpanenkin singahettaan eri suuntiin siitä säikäyksestä. Koska Tammiksen katse on kaikkea muuta, ku ystävällinen siinä kohdatessa, ja oikeastaa aina.

Oon miettiny sen katseesta, että se varpisti suunnittelee siellä mustien korvanpäittesä välissä jotain väkivallantekoa mua kohtaan, ja tottahan se sellane tunne saa olon melko säikyksi.
Yks ilta kyllä jälkeenpäin sitte muistin, että sanoihan se isäntä Vesselin olevan ulkona, mutta hataralla muistilla varustettuna ku läksin navetalta lompsuttaa poispäin ja näin vain jotain valkoista syöksyvän mua kohti, mielessä oli ihan joku muu ku Vesseli. Olin varma, että nyt se tapahtuu. Ja kun säikähdyksestä selvisin, Vesseli istua napotti mun edessä sen näkösenä, että mikä ihmeen kuolemanpelko suhun nyt on iskeny. Se oli todella todella kriippi tilanne. Sitä kun on mielessään varmaan kelannu, missä ja miten Tammis kaiken vihan mua kohtaan osoittaa, niin se vaan tuli ensimmäisenä mieleen, et se on tässä ja nyt, ku jotain valkoista syöksyy jumalatonta kyytiä kohti sivulta.

Välillä tuntuu, että meille on syntymässä jonkin sortin yhteisymmärrys, ja sitten taas ei. Raahaan sille kaikki maailman herkkumössöt, ja silti se joka ikinen ilta stalkkeroi kulkureijästään nii pahapäisenä, että pelottaa. Jos se osais puhua, meidän keskustelu kulkis varmaa jotensakkin seuraavanlaisesti, ku se tuijottelee mua kulkuaukosta, josta se ei kohta enää sovi kulkemaan, koska on pullukoitunu niin paljon:

Minä: -No herranenaika Tammis, tule vaan sieltä tänne lämpimään ku oon just sulle laittamassa täällä herkkuruokaa

Tammis: - Älä koske mun ruokakuppiin

Minä: -Äläs nyt näytä tuolta, ku tule vaan, on mammia ja kaikkee iha just

Tammis: -Ala vetää siitä

Minä: -Mie vaan sulle tässä koitan hyvät eväät laittaa, älä nyt oo tuollaviisii mulkoile siellä ja et sitte tule vielä ku mun pittää vielä vaatteet käyä vaihtamassa, ni et suotta taas pelästy.

Tammis: -Tuunko näyttää mihin voit työntää sun vaattees, ala vetää siitä mun ruokakupilta

Minä: -Mie meen nyt vaihtaa vaatteet, oota vielä hetki ni pääset syömään

Tammis: -Etkö sie vieläkää älyä lähtee menee siitä

Minä: -Nonni, mun pitäs kuule päästä siitä ovesta ulos, ja tulen ihan tästä tällee hiljakseen

Tammis tuijottaa entistä tiukkapipoisemman näkösenä reijästään...

Tammis: -Älä koske mun oveen

Minä: -Juu ihan rauhassa katos tästä meen

Sit se kipittää riihelle tai hyppää kaiteelle ja kattelee mua tuimin silmin ku tuumin sille, että no nyt voit mennä, ei oo kettää siellä enää. Ja mun on pakko kävellessä katella selkäni taakse vähä väliä, että se ei oo tää ilta, ku se tekee hyökkäyksensä.

Semmoselta se tuntuu ku hulupatan ja Tammis ei silminnähden halua kuunnella sanaakaan. Jos se ei pelkäis mua niin paljo, ni se varpisti olis räppii mua käsille ja silmille. Luojalle kiitos, että pelkää, ainakin vielä.

Välillä me sovitaan samalle käytävälle ja sitte taas ei. Välillä sen katse on melkein ystävällinen, ja sitte taas tuijotellaan niin pahapäisenä. Taitaa kesän korvalla tulla kaksi vuotta, ku se on täällä majaansa pitäny. En kauheen toiveikas oo, et meistä mitää bestiksiä ikinä tulee, mutta jos voitais ees koittaa elää sovussa toisten personal spacee kunnioittaen.

Yks ilta se muute jutteli mulle. Luultavasti haistatteli. Koska olin myöhempään töissä, eikä Tammis päässy rauhassa syömään. Juttelin takas, ja Tammis vastas. Monta kertaa. Mie en haistatellu, en tiedä miten kissakielellä haistateltas. Taidetaa kuitenki hupatella erikieltä.

On se vaa joka päivä yhtä jännittävä Tammiksen kanssa, aina niin tuntee silmät selässää tuossa touhutessaan...