Tee työtäs laulellen..

Typykkä kerto, että on olemassa joku tutkimus, jonka mukaan lemmuset lypsää paremmin jos kuunteleevat klassista musiikkia.. Tästäkös läksin tottakai analysoimaan asioita sille tolalle, että siitä meikäläisen hoilotuksestahan se lemmujen lypsämä suuuuri maitomäärä täytyy johtua.. Ehottomasti. Vaikka onkin kaukana klassisesta, niin tottahan kauniin epävireisesti veisaan kaikkea mitä suinkin radiota kuunnellessa osaan ja varsin vaikken osaiskaan. Isäntä oli sitä mieltä ennemminki, että ne lehmä-poloset pakenee robottiin mun hoilotusta ja toivoo, että häipyisin pian koko navetasta.. No sitä mie en usko, en ollenkaan.

vaativia vasikoita ja karsinansiivooja..

Vasikoitten kanssa on ollu ongelmaa.. Siis sellasta ongelmaa, että ovat aivan liian riipuksissa meikäläiseen. En tiedä mitä on tapahtunu, mutta tuntuu etteivät pienet kakkiaiset osaa juoda ilman, että seistä napotan vieressä. Kun aamusella tai iltasella käyn kyselemässä onko sitä käyty mammilla, alkaa niillä meikäläisestä riippuvaisilla kieli lipoa ja juokseevat ku nälkäkuoleman partaalla mammille, ihan niinku siellä ei ois se mammi ollu odottamassa heitä ihan kokoajan ilman minuaki. Ja kummasti se kuitenkin häviää se maito vaikken oliskaa maisemissa. Aivan hullupäistä on touhu, kun kaikki vaatii, että mä sen sadannen kerran näytän missä se tutti on. Ja kun eivät näe minnuu, se sujuu sitte kuitenki ihan mallikkaasti ilman apuakin. Mustelmille siellä ittesä saa neuvoessa. Olen kyselly, että kenenkä ne luulee sitte siinä vieressä napottavan neuvomassa, ku täältä pitäs lähteä. Koska iso osa noista ongelmalapsista on nimenomaan sonnivasikoita. Kun en millään jaksa uskoa, että siellä jossain on sellanen tyyppi vastassa, joka jaksas lelliä niitä samalla viisiin. Ja vastata jokaisen vaatimuksiin, ku pittää rapsuttaa ja kuopsuttaa ja varsin seistä siinä vieressä, ku juuaan. Koska muuten muka se tutti suusta tipahtaessa häviää niin, ettei sitä löydä ilman apua... Eivät oo ottanu kovin vakavasti mun höpötyksiä, koska edelleen se sama reaktio on havaittavissa aina ku kysyy onko varmasti kaikki käyny mammilla. Isäntä meinas, että täytynee nauhottaa se lässynlää, että voi soittaa sen sitte ipanoille, ku yrittää saada niitä juomaan. Muistan mainita äänensävyn ja kaiken miten ne kullannuput sieltä ryntää mammille.. Aina se vaa nauraa mulle.  Mut ne tulee, ku huutelee, että "mamilllleeeeee, tule tule, mamille". Sille en mahda mittää.

Mutta meilläpä oli tuossa oikeen mukavia ja kauan ootettuja kyläilijöitä. Semmosia laumanvartija ihmisiä. Tulivat Tuhtia kahtomaan, ja Juugeliakin. Iinestäki käytiin kahtoo, sitä Tuhtin siskoa. Olen välillä ollu vähän huolissani, ollaanko vähä liian paljon annettu Justiinan tehä työtään miten haluaa, että onko se liian tiukkapiponen vartijakoira, ku se on semmonen vähä vapaan kasvatuksen tuotos. Melkoiset näytteet Riina ja Juha saikin osakseen, kun pihaan kurvailivat. Ja aivan normaalina nuo sitä piti. Ei sen pidä ketään tänne niin vaan päästääkkään. Ja se kuitenkin sitte tulee mun luokse, ku pyydän ja rauhottuu siihe hiljallee ja hyväksyy tulijat ja tilanteen. Mutta siinä mulla on opittavaa, että miten sitte osoitan tulijan olevan ookoo. En ole selkeestikkää siihen riittävästi syventyny, vaikka oonki miettiny miksi se usein on tosi vaikeeta. Tollasten ihmisten kanssa sitä saa niin paljon kaikenlaisia aivoriihiä omaan pääkoppaansa. Ihan harmitti, että aika jäi kesken, ja heidän piti painella kotia kohti vaikka juttua olis piisannu vielä vaikka miten ja paljon. Totesin vaan, ettei olla suotta niin kauaa mietitty onko meistä tähän. On se näitten kanssa eläminen ihan tosiaan kaukana siitä, mitä elo on noitten toisenlaisten turrukoitten kanssa, joista ei koskaan oo mitää vaaraa ainakaa kenellekkään. Mutta silti on oltu niin onnellisia noista valkoisista vartijakoirista, jotka on välillä sellasia sirkuseläimiä muistuttavia hauskuuttajia, toisessa hetkessä tiukkaakin tiukempia työmyyriä. Justiinasta nähtiin taas semmonen puoli, jota ei oo osattu kuvitella olevan olemassakaan, kun se lopulta hinkkas itteesä Riinaa ja Juhaa vasten vaatien hellyyttä ja huomioo.. Ja noin nopeesti, kun valtaosaa se ei sulata vielä monenkaan vierailun jälkeen. Se oli aivan samanlainen heitä kohtaan, mitä se on meitä omaa perhettään kohtaan, semmone läheisyydestä tykkäävä kainaloinen. Se oli hämmentävää. Mutta toki neuvoinkin Justiinalle Riinan ja Juhan eritavoin ku yleensä, Riinan neuvojen mukaisesti. Täytyy kyllä päästä jatkamaan noita höpötyksiä heidän kanssa pian, ihan saattaa tarttua paljonkin kaikenlaista hyödyllistä noitten kullannuppujen kanssa elelyyn..

Tuhti